RE/MAX Asuntoneliöt | Asunnonkatu Oy LKV

Kerrostalo | 3h, k, kph

Sarvimäentie 16 A, Sompio, Kerava

Hinta

109 000 €

Koko

60 m²

Vuosi

1962

Tämä avarapohjainen, esteettömäksi tehty asunto sijaitsee arvostetulla Sompion alueella, aivan Keravan keskustan palveluiden kupeessa. Juna-asemalle kävelet reilussa viidessä minuutissa ja kaikki tarvittavat palvelut ovat kävelyetäisyydellä. Taloyhtiöllä on viihtyisä, hyvin hoidettu piha-alue ja sekä päiväkodit, että koulut, ovat melkein vieressä. Tässä persoonallisessa, läpitalon kulmahuoneistossa riittää mukavasti valoa ja avaruutta. Rohkeissa värivalinnoissa voit nähdä taiteilijan kädenjäljen ja oviaukot on tehty leveiksi, sekä ovet ja kynnykset poistettu, jotta pyörätuolilla kulkeminen on asunnossa ollut vaivatonta. Avara pohja antaakin paljon mahdollisuuksia, sillä voit joko jättää pohjaratkaisun entiselleen, erottaa kaksi makuuhuonetta erilleen alkuperäisen pohjan mukaisesti tai tehdä esimerkiksi massiivisen master bedroomin. Olohuone on todella suuri ja sieltä löytyy tilaa muun muassa suurelle ruokailuryhmälle ja tarvittaessa esimerkiksi työpisteelle. Olohuoneessa on valmiina ilmalämpöpumppu, joka viilentää mukavasti kesähelteillä. Asunto sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa, vain viiden askelman porrasnousulla. Asunnon kylpyhuone on remontoitu 2008 ja kaipaa päivitystä. Se on myös tehty invalidiystävälliseksi isoine oviaukkoineen, liukuovineen ja kahvoineen. Kylpyhuoneessa on hyvin tilaa kääntyä pyörätuolin kanssa ja näin suuri kylpyhuone antaakin paljon mahdollisuuksia päivityksille, sillä tilaan mahtuu helposti esimerkiksi kylpyamme. Hyvin hoidetussa taloyhtiössä lämmitysmuotona on kaukolämpö ja lämmityskustannukset sisältyvät hoitovastikkeeseen. Yhtiössä on tehty runsaasti korjauksia vuosien varrella, muun muassa käyttövesiverkosto uusittu 2001, salaojat 2008, ikkunat sekä ulko-ovet 2014 ja 2019 uusitut saunatilat ovat asukkaiden käytössä veloituksetta, samoin pesutupa. Taloyhtiöllä on oma tontti ja kiinteistönhuollosta vastaa huoltoyhtiö. Yksityisesittelyt järjestän toiveiden mukaan kuin iltaisin, että viikonloppuisin. Varaa siis pian oma esittelyaikasi ja tule ihastumaan tähän kotiin paikan päälle! Lisätiedot ja esittelyvaraukset: Susanna Hanhikoski, 044 550 8049 tai susanna.hanhikoski@remax.fi

Jaa kohde

Tulosta PDF

Esittelyaika

Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.


Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
80357580
Sijainti
Tyyppi
Kerrostalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
3h, k, kph
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
60 m²
Kokonaispinta-ala
60 m²
Lisätietoja pinta-alasta
Pinta-alan peruste: Yhtiöjärjestyksen mukainen, Isännöitsijäntodistuksen mukainen, (Pinta-ala ei ole tarkistusmitattu ja todellinen pinta-ala voi olla suurempi tai pienempi, kuin ilmoitettu).
Kerrokset
1/2
Rakennusvuosi
1962
Vapautuminen
Heti

Hinta

Myyntihinta

96 649,32 €

Velkaosuus

12 350,68 €

Velaton hinta

109 000,00 €

Neliöhinta

1 816,67 €/m²

Vastike

Hoitovastike

291,00 € / kk

Pääomavastike

121,80 € / kk

Yhtiövastike yhteensä

412,80 € / kk

Muut maksut

Autopaikkamaksu

5,00 € / kk

Lisätietoa maksuista

Vesimaksu: 17 € / hlö / kk
Taloyhtiön hallitukselle on annettu valtuutus periä (tai olla perimättä) ylimääräisiä vastikkeita yhtiön taloudellisen aseman tai maksuvalmiuden sitä vaatiessa Lisätietoja maksuista: Autopaikka kylmä 5€/kk, autotalli kylmä autopaikka 20€/kk, autotalli lämmin autopaikka 40€/kk. Autopaikat jaetaan jonotusperiaatteella.

Sauna
  • Taloyhtiössä on sauna
Muuta kauppaan kuuluvaa
Ilmalämpöpumppu (kunnossapitovastuu osakkaalla).
Kohteen lisätiedot
Antennijärjestelmä: Kaapeli-TV.
Lunastusoikeus: Taloyhtiöllä ei lunastusoikeutta. Osakkailla ei lunastusoikeutta.
Asunnon kunto
Tyydyttävä
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Kaukolämpö
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaali: Betoni
Keittiön kuvaus
Jääkaappipakastin, liesituuletin, astianpesukone ja liesi
Lattiamateriaalit: Laminaatti
Seinämateriaalit: Maali ja kaakeli
Kylpyhuoneen kuvaus
Seinämateriaali: Kaakeli
Lattiamateriaali: Laatta
Varusteet: WC-istuin, suihku, pesukoneliitäntä, suihkuseinä, peili, allaskaappi ja bidee-suihku
Olohuoneen kuvaus
Lattiamateriaalit: Laminaatti
Seinämateriaalit: Maali
Makuuhuoneiden kuvaus
Lattiamateriaalit: Laminaatti
Seinämateriaalit: Maali
Säilytystilojen kuvaus
Kaapistot ja kellarikomero
Kattotyyppi
Harjakatto
Kattomateriaali
Pelti
Kattomateriaalin kuvaus
Pelti/Bitumikermi

Mitä maksaisi remontti?

Katso alueen Kerava toteutuneet remonttihinnat ja kilpailuta alueen urakoitsijat Urakkamaailmassa.

Hae hinnat
Urakkamaailma.fi logo.
Isännöitsijän yhteystiedot
Mio Isännöinti Oy, Mirja God, asiakaspalvelu@mioisannointi.fi, 041 319 1544
Huolto
Huoltoyhtiö
Taloyhtiöön kuuluu
Taloyhtiössä on sauna
Muuta taloyhtiöstä
Yhteiset tilat: Pesutupa, kellarikomero, kuivaushuone ja urheiluvälinevarasto
Muuta: Taloyhtiön kiinnitykset: 518 187,92 €.
Tehdyt remontit
- 1999 saunatilojen kunnostus
- 2001 käyttövesiverkoston uusinta
- 2002 vesikattojen maalaus
- 2008 talovesijohto ja salaojien uusimistyö
- 2010 lukituksen uusiminen /Keravan Lukko Oy
- 2010 hormien puhdistus /Nuohousliike V. Puumalainen Oy
- 2011 alajakokeskus ja patteriventtiilit uusittiin
- 2011 sisäpihan uudistaminen/kunnostaminen talkootyönä
- 2012 saunan lattia pinnoitettiin, seinät maalattiin ja kiuas uusittiin
- 2012 yläpohjiin lisättiin puhallusvillaa /Eko Expert Oy
- 2014 ikkunoiden ja ulko-ovien uusiminen/Alavus Ikkunat Oy
- 2014 huoneiston A 3 kph uusittiin taloyhtiön toimesta/HT-Pintatyö Oy
- 2015 hormikartoitus ja –kuvaus/Helsingin Hormitekniikka Oy
- 2016 vesikattojen kunnon tarkistus
- 2015–2016 porraskäytävien ja kellarikäytävien maalaus/Keuda oppilastyö
- 2016 lipputangon uusiminen
- 2016 kellarikäytävien valaistuksen uusiminen
- 2017 viemäreiden kuvaus ja huuhtelu/PR-Clean Oy
- 2017 ulkovalaistuksen uusiminen
- 2017 huoneiston A 2 kph:n uusiminen taloyhtiön toimesta Rakennus-Lindkvist Oy
- 2017 huoneiston 19 vesivahinkokorjaus tehtiin taloyhtiön toimesta/Sipoon
Insinöörirakentajat Oy
- 2018 rivitalon katon uusiminen /Selmok Oy
- 2018 kylpyhuoneiden kartoitus /Taloratsia Oy
- 2018 rivitalon ja jätekatos/autotallin julkisivumaalaus /Keuda oppilastyö
- 2019 kerrostalon vesikaton pesu ja maalaus, RakennusÄssä Oy
- 2019 asunnon 19 kylpyhuoneen kosteusvaurion korjaus, Saunatohtori Oy
- 2019 asunnon 20 kosteusvaurion korjaus, Remontti Vesa Oy
- 2019 kerrostalon kattoturvatuotteiden hankinta, kourujen ja syöksyjen uusiminen, Vesivek Oy
- 2018–2019 taloyhtiön saunatilojen ja pesutuvan uusiminen, Saneeraus Gurut Oy
- 2021 huonokuntoisten vaahteroiden kaataminen rivitalon edestä
- 2023 salaojien tarkistus ja kuvaus
Tulevat remontit
HALLITUKSEN VIIDEN VUODEN KUNNOSSAPITOTARVESELVITYS:
- molempien talojen jäteviemäriremontin hankesuunnitelman aloittaminen
- kerrostalon tuuletusparvekkeiden korjaaminen 2023
- etupihan kunnostus ja kallistuksien korjaus 2023
- etupihan kunnostuksen yhteydessä patolevyjen tarkistus/korjaus
- huonokuntoisten kylpyhuoneiden saneeraus sukituksen yhteydessä
Energialuokka
D (2018), Energialuokka: D2018, Energiatodistuksen voimassaoloaika: 10.03.2031
Tontin koko
1 409 m²
Tontin omistus
Oma
Kaavoitustiedot
Keravan kaupunki
Kaavoitustilanne
Asemakaava

Asunto Oy Sarvimäentie 16

Etuovi.comin taloyhtiösivun tiedot ovat koostettu useammasta eri lähteestä. Tiedot eivät ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä.

Tutustu taloyhtiöön »
Palvelut
Palvelut: Palvelut: K-Market ja Kauppakeskus Karuselli 500m, Prisma 700, K-Citymarket 950, Lidl 1,5km.
Paikallistiedot: Keravan uimahalli 650m, Jäähalli 800m, Kirjasto 800m, Keravan Tenniskeskus 850m, Kalevan urheilupuisto 950m, Keila- ja biljardihalli 1,6km, Padel Box 1,8km.
Koulut: Killan koulu 450m, Keravan lukio 500m, Keuda 600m, Sompion koulu 700m.

Liikenneyhteydet
Bussipysäkki 300m, Keravan juna-asema 800m. Junalla esimerkiksi Helsingin päärautatieasemalle 22min. Omalla autolla hyvät yhteydet Lahden- ja Tuusulanväylää pitkin pääkaupunkiseutua.
Tiedustelut
Susanna Hanhikoski, 044 550 8049, susanna.hanhikoski@remax.fi

UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.

Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit

täältä »

Kerava

Asuinalueena Sompio, Kerava

Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.

Tutustu alueeseen ja alueen asuntomarkkinoihin »

Susanna Hanhikoski

Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, Partner

RE/MAX Asuntoneliöt | Asunnonkatu Oy LKV

RE/MAX Asuntoneliöt | Asunnonkatu Oy LKV

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.