Marika Ritala-Mäkinen

Luova sisustussuunnittelija

Tällä kertaa autoni kartaa kivitalon pihaan Helsingin Oulunkylässä. Heti pihaan saapuessani huokaisen ihastuksesta. Kallion suojassa kohoava kivitalo on kuin korukivi, loppuun asti hiottu ja istutettu sievästi paikalleen. Loppukesästä vuonna 2015 valmistunut 2-kerroksinen lapsiperheen koti sopii kauniisti idylliselle, vanhalle pientaloalueelle.

Kodissa asuu tyytyväinen 5-henkinen perhe – eikä suotta. Perheen äiti kertoo, että rakennusurakka oli ohi alle vuodessa hyvin sujuneiden osaurakoiden ja osaavan pääurakoitsijan ansiosta. Varsinaisiin rakennustöihin perhe ei osallistunut, vaan työn tekivät ammattilaiset.

Mieheni onnistui urakoiden kilpailuttamisessa hyvin ja piti projektin hienosti aikataulussa.” perheen äiti muistelee tyytyväisenä.

Kivitalon ruokailutila

Kylässä-juttusarjassa pääset kurkistamaan erilaisiin, kiinnostaviin suomalaisiin koteihin, jotka ovat asukkaidensa näköisiä. 

Kaksikerroksisen kodin tilat jakautuvat siten, että sisääntulo, eteinen, lastenhuoneet, pesu- ja kodinhoitotilat ovat talon alakerrassa. Tammiaskelmilla päällystetyt valkoiset betoniportaat johtavat yläkertaan, jossa sijaitsevat keittiö, olohuone ja vanhempien makuuhuone.

Kodin sisustuksen skandinaavinen ilme ja kivitalon arkkitehtuuri korostavat kauniisti toinen toisiaan. Materiaaleissa on panostettu niin kestävyyteen kuin helppoon puhdistettavuuteenkin. Suunnitteluvaiheessa perhe panosti erityisesti kiintokalusteiden ja säilytysratkaisujen suunnitteluun, jotta jokaiselle tavaralle löytyisi oma paikkansa. Osa kiintokalusteista teetettiin puusepällä, osa hankittiin Keittiömaailman kautta.

Tammiparketti ja hiekan sävyiset puupaneelit tuovat kodikkuutta ja pehmeyttä tiloihin. Kivitalon vaaleita pintoja ryhdistävät puun sävyjen lisäksi vaaleat helmenharmaat, harmaat ja mustat yksityiskohdat. Värit räiskyvät etenkin lastenhuoneiden leluissa ja tekstiileissä.

Halusimme suosia mahdollisimman paljon kotimaisia tuotteita. Suurin osa esimerkiksi seinälaatoista on Pukkilan avainlippu-tunnuksen saaneita kotimaisia laattoja.” rakennuttajaperhe kertoo.

kivitalon olohuone tammiparkettiYläkerran olohuone, ruokailutila ja keittiö ovat yhtenäistä tilaa.

Kivitalon ruokailutila

Mustavalkoinen Lundian Hehku-valaisin on suomalaista käsityötä kauneimmillaan. Seinäkello Hannas Box.

boconsept_adelaine_ikean_poyta

Ruokailutilan pöytä on Ikean Möckelby, jota ympäröi BoConseptin Adelaine-tuolit. Etuovi.comin ideagalleriasta löytyy lisää ideoita ruokailutilan kalustamiseen.

valkoinen_moderni_keittiö

Kodin keittiö on Keittiömaailman suunnittelema. Harmaa taso on Ylämaan Graniitti Oy:n kvartsikomposiittia. Keittiön välitilassa on lasi. Jos keittiön suunnittelu on ajankohtaista, lisää inspiraatiota voit hakea kotikuvista Etuovi.comin ideagalleriassa.

kahvinkeittimen paikka keittiössä

Kahvin- ja vedenkeitin sijoitettiin kaapistoon, jolloin ne eivät vie tilaa pöytätasolta.

Kivitalon makuuhuoneessa Siparilan paneeliaVanhempien makuuhuoneen vaatehuoneeseen asennettiin seinän päällä liukuva peililasiovi. Näin saatiin peilille oma paikka. Etuoven ideagalleriasta voi kurkkailla, millaisia sisustusratkaisuja muissa kodeissa on tehty makuuhuoneeseen.

Kivitalon yläkerran iso kylpyhuone

Yläkerran kylpyhuoneessa on tilaa laittautumista varten. Laatat ovat Pukkilan kotimaisia laattoja. Viilupintainen väliovi on CWP:ltä. Etuoven ideagalleriassa lisää ideoita kylpyhuoneeseen.

Kivitalon vilpolan kallionäkymä

Alakerran kodinhoitohuoneesta avautuu upea näkymä suoraan kallioseinämään. Seinällä värikkäät Risto Räppääjä -pyyhkeet (Finlayson). Lisää ideoita kodinhoitohuoneen seinille, lattiaan ja säilytykseen löytyy Etuoven ideagallerista.

Kallioseinämä

Oven avattua pääsee viileän kallion syleilyyn – mikä täydellinen paikka vilpolalle!

Kylpyhuoneessa harmaa klinkkeri

Alakerran pesuhuoneessa käytettiin suihkuseinällä 7,2 x 7,2 -klinkkeriä ja muissa seinissä isompaa valkoista Pukkilan laattaa.

Saunassa mustat seinät ja vaaleat haapalauteet

Saunan seinät ovat Helon mustaksi sävytettyä kotimaista koivuvaneria (Helo Deco Taika-paneeli). Saunan lauteet ovat haapaa. Katso myös muita ideoita saunan sisustukseen ideagalleriasta.

Kivitalon alakerran pieni wcAlakerran wc-tilaan Pukkilan vaalean laatan kaveriksi valikoitui Siparilan kuultavan hiekan sävyinen Usva-puupaneeli. Vessan sisustusideoita löydät lisää ideagalleriasta.

Kivitalon lastenhuone

Kurkistus koululaisen omaan huoneeseen.

Kivitalon lastenhuone

Keskimmäisen lapsen huone. Lue myös aikaisempi blogijuttu eri ikäisten lasten huoneen sisustusideoista.

Lastenhuoneiden kiintokalusteet

 

Lastenhuoneiden kiintokalusteet teetettiin puusepällä lokeromallisiksi. Katso lisää hyviä ideoita lastenhuoneen sisustukseen ja säilytykseen ideagallerista.

Viherkasvi kivitalossa

Kivitalon harmaa kiertoilmatakka

 

Harmaaksi slammattu kiertoilmatakka on J.P. Sydänmuuraus Oy:n käsialaa. Upea 1-sauvainen tammiparketti on Timberwiselta. Lisää kuvia tulisijoista ja takoista sekä erilaisista lattioista löydät ideagalleriasta.

Tässä kodissa kelpaa asua ja odottaa uuden kodin ensimmäistä kesää. Materiaalit ja säilytysratkaisut ovat loppuun asti mietittyjä ja lapsiperheen arkeen soveltuvia, ja mikä parasta kodissa on levollinen ja kiireetön tunnelma. Kivenheiton päässä tästä kivasta kodista odottaa kesää ja innokkaita uimareita myös huikean kaunis Pikkukosken uimaranta.

Kiitos, että saimme käydä kylässä!

/ Marika

P.S. Kaikki kodin pintamateriaalit ovat asukkaiden valitsemia, mutta lopullisiin valintoihin perhe pyysi allekirjoittaneelta sparrausapua. Perhe olikin tehnyt upeaa työtä materiaalien valinnassa ja yhdistelyssä jo siinä vaiheessa, kun he ottivat ensi kerran yhteyttä. Perhe toivoi kuitenkin konkreettista apua ja ideoita muun muassa maalisävyjen suhteen, ja niin järjestettiin konsultaatiopalaveri, jossa viimeisetkin palat loksahtelivat paikoilleen.

Jos nyt tuntuu siltä, että tämä postaus nostatti rakennuskuumeen, niin tsekkaa ihmeessä oman alueesi myytävät tontit Etuovesta. Lue myös Memmun 10 vinkkiä oman talon suunnitteluun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio