Kiikarissa Kalasatama

Kalasataman keskus

Nokittujen ruotojen löyhkä ja pysähtynyt kalan tuijotus. Merimiehet piippu suussa, sotkeutuneita kalastusverkkoja ja karkeita kirosanoja. Semmoinenko se on se Kalasatama?

Olin kymmenen kun halusin koiran – ja sain akvaarion! Hirveä monni pelotteli sekä minua että akvaarion pikkukaloja, jotka pomppivat hädissään huoneeni lattialle sätkimään jättäen minuun sellaisen fobian että KALAsatama ei kuulosta ihanalta. 

Kalasatama Redi

kuva: Etuovi.com/ SRV Rakennus OY/Kalasataman REDI

Mutsiksi Kalasatamaan?

Turha leikkiä: tiedän jo, että tänne en muuta. Vaikka osa minusta onkin ihastunut uuteen rakennustekniikkaan, kätevyyteen ja käytännöllisyyteen, tulevat vanhat ja romattiset talot sekä valmiit asuinalueet olemaan aina suurin rakkauteni.

Helsingin kaupungin aluesivujen mukaan vuoteen 2035 mennessä Kalasatamaan rakentuu koti 21 000 helsinkiläiselle ja työpaikka 8 000 ihmiselle. Alueella tulee olemaan vahva kaupallisten palveluiden keskittymä, monia kauniita puistoja sekä kilometritolkulla rantareittejä. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua alkaa olla siis valmista? Sillä lailla! No thanks. Kalasatama kartallakuva: Etuovi.com/ Fonecta kartat/ Kalasatama

Kalasatama on ihan järjettömän hyvällä paikalla ja on ihan käsittämätöntä, että noin hyvä spotti on ollut näin pitkään teollisuuden leikkikenttänä. Nyt Itäväylän eteläpuolella on jo omakoti- ja rivitaloja (!!!) ja joka puolelle metroa nousee tasaiseen tahtiin kerrostaloja. Verkkosaaren rantaveteen tulee kuulemma myös kelluva talo! 

Siisteintä ja minua puoleensa vetävintä Kalasatamassa on sen innovatiivinen, ekologinen, yhteisöllinen ja älykäs rakentaminen:

  • aluetta kehitetään joustavasti kokeilujen kautta yhdessä asukkaiden, yritysten, kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa
  • uusiin, innovatiivisiin kokeiluihin rohkaistaan Kalasataman nopeiden kokeilujen ohjelman avulla
  • alueella panostetaan kestävään kehitykseen, energiakäyttäytymiseen ja jätteiden hyötykäyttöön
  • alueella on jo käytössä oleva Kalasataman imu eli jätteiden putkikuljetusjärjestelmä
  • alueella panostetaan vahvasti julkisen tiedon avaamiseen ja avoimen datan hyödyntämiseen: ”Tänään aurinkoista ja ilmanlaatu hyvä! Sähköauto vapaana vuokrattavaksi!”
  • alueelle sijoitetaan sekä rakentamisaikaista että pysyvää ympäristötaidetta

Kalasatama rakennetaan hyvin tiiviiksi ja puistoja jää lähinnä rantaan. Onneksi Mustikkamaan ulkoilualue on lähellä ja tulee vielä lähemmäksi uuden sillan myötä!

Kalasataman katkaravut

Kalasatamassa on myynnissä 75 kotia kolmessa eri rakennuskokonaisuudessa. Kolmioita on tarjolla 15 kappaletta. Kaikki asunnot on ihan jees, näkymät upeita!

Antareksenkatu 18

Omakotitalo Kalasatama

Kuva: Etuovi.com/24 h Housing Espoo/ omakotitalo 173,5m2

Tämä koti on kuin suoraan Hollannista; kun tilaa on vähän, rakennetaan taivasta kohti! Omakotitalossa saa kunnon jalkatreenin joka päivä kun ravaa viittä kerrosta eestaas. Oma piha ja kattoparveke merinäköalalla kolme kilometria Helsingin Tuomiokirkolta – voisin muuttaa tähän kotiin.

Kalasatamankatu

Redi kalasatama

kuva: Etuovi.com/ SRV Rakennus/ kolmio 142 m2

Metron päälle rakennetaan ensin kaksi kertaa Kampin ostoskeskuksen kokoinen palvelukeskus kauppoineen, terveyspalveluineen päivineen ja sen päälle vielä kerrostaloja! Majakasta tulee valmistuttuaan Suomen korkein asuinrakennus 35 kerroksellaan: uskaltaako noin korkealla asua, onhan hissi varmasti nopeinta laatua? 

Tässä talossa yhteisöllisyys ja jakaminen on vertaansa vailla: kaikkien asukkaiden käytössä on saunoja, askarteluhuone, lasten leikkihuone, kuntoilutila, mitä vielä? Pilvien päällä 33. kerroksessa on vielä klubitila juhla- ja saunatiloineen sekä merinäköalaterasseineen. Sisäänkäynnin yhteydessä asukkaita palvelee suomalaisia vaivaannuttava aulapalvelu: ”Tervetuloa kotiin! Mihin kerrokseen mennään? Varaanko konserttilipun huomiselle? Olethan syönyt?!?!?!”

En osaa päättää onko se, että hissillä pääsee saunaan, kuntosalille, ruokakauppaan, vaateostoksille, metroon ja lääkäriin mahtavaa vai ei. On helppoa kun kaikki on käden ulottuvilla, mutta kapeneeko elämä Majakassa vain yhden tornin sisälle?

Kalasataman keskus

kuva: Etuovi.com/ SRV Rakennus Oy/ Kalasataman Redi

Minun makuuni Kalasatama on liian moderni ja vielä ihan liian kauan keskeneräinen. Toki alue on on mahtavasti meren äärellä ja kulkuyhteydet loistavat. Uusi rakennustekniikka, kätevyys ja käytännöllisyys kiinnostaa aina sitä pientä nörttipuoltani, joka ilkkuu vanhojen puutalojen halkeamille ja suunnitteluvirheille. Parasta Kalasatamassa tulee varmasti olemaan yhteisöllisyyteen panostaminen sekä innovatiiviset, ennakkoluulottomat ratkaisut ja pilottihankkeet. Jään mielenkiinnolla seuraamaan alueen kehitystä. 

Nyt olen käynyt läpi kahdeksan hyvin erilaista ja omintakeista Helsingin asuinaluetta! Kuten jo tiesinkin Töölö oli, on ja tulee aina olemaan aivan ihana. Kallio riisui minut alasti (epäluuloistani). Ullanlinna sekä rouvan tytär Punavuori ovat unelmiani, joiden joukkoon hyppäsi ihan uusi tuttavuus Munkkiniemi. Käpylä on söpöyden kotimaa. Lauttasaari ja Kalasatama eivät tunnu omilta. Jos saisin kaikki maailman mammonat muuttaisin Etu-Töölöön tänne tai Ullanlinnaan tänneMinne sinä muuttaisit? 

Kesäterveisin Meilahdenmutsi

Meilahdenmutsi

(8 Postausta)

Nelihenkinen kaupungin vilinää, kulttuuria ja ravintoloita rakastava perhe Oulusta suunnittelee muuttoa Helsinkiin! Hakusessa kiva, ikkunalaudallinen kolmio Helsingin kantakaupungista. Tuleeko minusta Meilahdenmutsi? Vai Ruoholahdenmamma? Seuraa asunnonhakuamme täällä Etuovessa ja osoitteessa meilahdenmutsi.blogspot.fi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaaditut kentät ovat merkattu *. Käytämme blogissamme kommenttien esimoderointia eli tarkastamme kommenttien sisällöt ennen niiden julkaisua.