Koko kodin remontti: lapsiperheen kodista kahden aikuisen kaunis koti

Kotivierailu

Kylässä

Kauniin kodin mittareita on useita ja erilaisia, niin kuin on meitä asujiakin. Jollekin koti on värikäs, toiselle taas hillitty ja ajaton..mutta kodin perustehtävä on kuitenkin aina mitä tärkein: suojapaikka ja rauhan saarreke, jonne ei ”ulkomaailma ulotu”. Siksi meidän jokaisen koti on omanlainen kertoen asujastaan. Tämä onkin minulle sisustuksen parissa työskentelevänä ”suola&pippuri” – ei ole kahta samanlaista kotia. On etuoikeus ja kunnia päästä kurkistamaan toisen kotiin täysin ulkopuolisena ja näkemään sen asujien sielun maisemaa. 

Koti myös kehittyy asujiensa ja elämän tilanteiden myötä. Se mitä tarvittiin nuorena parina tai kolmikymppisenä lapsiperheenä ei yhtäkkiä olekaan omiaan lasten lennettyä pesästä. Voidaan haluta ihan muuta ja erilaista! Koko kodin remontti voi auttaa oikean tunnelman löytämisessä kahden aikuisen kotiin.

Tässä jutussa kerron, miten eräs pariskunta laittoi kotinsa uusiksi, kun lapset lennähtivät pesästä maailmalle. Kurkkaa jutun lopusta myös ennen-kuvat!

Kotivierailu

Valoisa näkymä ruokailutilasta olohuoneeseen. Lisää ideoita ruokailutilan sisustukseen >

Kotivierailu

Laadukkaat verhot viimeistelevät tilan. Lisää verhoideoita > 

Sisustussuunnittelija apuun kodin isossa remontissa

Näin kävi länsi-Uudellamaalla asuvalle pariskunnalle, joka halusi luoda kodin juuri itseään ja omia tarpeita varten lasten muutettua opiskelemaan muualle. Tärkeä asia oli myös huomioida, että talo, joka oli toiminut kotina heille lapsiperheen aikana, haluttiiin säilyttää edelleen. Ei edes haluttu harkita tästä kodista luopumista ja uuden hankkimista. Olihan talo ollut heillä jo lähes 20 vuotta – se oli tärkeä perheenjäsen. 
 
Tietysti haluttiin tilaa myös silloin tälloin kotona käyville lapsillekin sekä vieraille. Sitäkin silmällä pitäen olisi ollut lyhytnäköistä vaihtaa kotia pienenpään. Kodista sekä ympäristöstä pidettiin myös niin paljon, että päätettiinkin tehdä laaja pintaremotti ja päivittää talon toiminnot tälle vuosituhannelle. Ihan selkeä lähtötilanne ei ollut tähän remontiin ryhdyttäessä, joten siksipä paikalle haluttiin sisustussuunnittelun ammattilainen Outi Kallio Deia Designista. Outi auttoi pariskuntaa hahmottamaan tilasuunnittelua, värejä ja toimintoja.
 
Sisustussuunnittelijan tärkeimpiä ominaisuuksia on kuunnella ja ratkaista. Myös tärkeä taito on tuoda asiakkaat pois omalta totutulta mukavuusalueelta, ja pystyä näyttämään koti tiloineen uudessa valossa – tässä Outi onnistui hyvin! Pariskunta tiesi mitä halusi ja Outi sisustussuunnittelijana pääsi mieluiseen työhön. Yhteistyö toimi saumattomasti, koska tiedettiin mitä halutaan ja mitä ei – trendeillä ei haluttu ratsastaa, vaan haettiin selkeää tunnelmaa ja ei mitään lisäarvotonta, lyhytnäköistä ratkaisua.
 
Kotivierailu
Kotivierailu

Kotivierailu

Sävyt ovat harmoniassa keskenään ja pienet väripilkut tuovat ryhtiä. Lisää ideoita olohuoneen ja oleskelutilojen sisustukseen >
 
Remonttiprojektiin lähdettäessä yleensä sattuu ja tapahtuu, mutta kaikki sujui tässä todella hyvin ja pienistä kommelluksistakin selvittiin hienosti. Asiansa osaavat luotettavat ammattilaiset ovat avainroolissa remonttia teetettäessä ja tässäkin remontissa näkyy ammattimainen kädenjälki – pinnat ovat kauniisti viimeisteltyjä.
 
Remontti oli varsin mittava sekä aikaa vievä ja siinä uusittiin talon sisäpinnat, keittiö, valaistus, lattiat. Sauna ja kylpyhuone uusittiin pintoineen ja tilan käyttöä myös muutettiin paremmin toimivaksi. Sisustussuunnittelijan avulla mittava projekti pysyi hienosti hallinnassa ja ratkaisujen tekeminen oli helppoa.
 
Kotivierailu

Kotivierailu

Keittiön muodon muutos oli näkyvin. Uusi keittiö on upea moderni, mutta erittäin tehokas toiminnoiltaan. Lisää ideoita keittiön remonttiin ja keittiön sisustukseen >

Kotivierailu

Pieni ruokailuryhmä sopii keittiöön loistavasti.

Kotivierailu

Kotivierailu

Sauna on kutsuva jo pukuhuoneesta alkaen. Lisää ideoita saunan remonttiin ja kylpyhuoneen uudistamiseen >

Lopputuloksena onkin todella kaunis ja harmoninen koti, johon asujansa ja suunnittelija ovat todella tyytyväisiä. Kaikki muutokset ja odottelu olivat olleet vaivan arvoisia. Uskonkin, että tämä koti pysyy varmasti kotina tälle perheelle vielä toiset 20 vuotta.

 

Vinkkejä isoon remontiin:

  • Suunnittele, suunnittele ja suunnittele -> mieti realistinen budjetti ja aikataulu.
  • Hanki tarvittavat luvat ja muista, että kukatahansa remonttireiska ei voi tehdä putki- tai sähkötöitä. Voit hakea remontillesi luotettavan tekijän Urakkamaailmasta.
  • Mikä et osaa itse hahmottaa tahtotilaasi remontin suhteen tai et pääse eteenpäin -> sisustussuunnittelija pelastaa isoilta virheratkaisuilta.
  • Teetä työ ammattalaisilla – pyydä referenssejä, jos et tiedä varmasti hyväksi tekijäksi.

Näillä inspiroivilla kuvilla ja vinkeillä siis tekemään muutosta omaan kotiin. Ja mikäli haet inspiraatiota, niin voit lukea lisää muutostarinoita täältä Etuoven blogista!

Ihanaa Viikkoa kaikille!

T:Kati

PS. Miltähän tämä jutun koti näytti aiemmin? Tässäpä pieni kurkkaus…

Kotivierailu

 

 

Kati

(14 Postausta)

Sisustuksen puoliammattilainen: bloggaava valokuvauksen harrastelija ja stailaaja. Kertoo ja miettii blogissaan sekä sisustukseen että asumiseen liittyviä unelmia ja haasteita. Kotona on myös aina jonkin pieni pintaremontti menossa. Kotimme on kuusi vuotta vanha kaksikerroksinen puutalo, jossa kanssani asustaa neljä miestä: mieheni ja kolme poikaa. Etuovi-blogin lisäksi löydät minut omasta blogistani Call It Home. Siellä touhuan ja kerron oman kotini vaiheista tai muista sisustukseen sekä elämään liittyvistä asioista. Tervetuloa seuraamaan!

3 kommenttia postauksessa “Koko kodin remontti: lapsiperheen kodista kahden aikuisen kaunis koti

  1. Sigi

    Todella huima ero ennen-jälkeen kuvissa! Hieno muutos :) Minkä merkkistä ja sävyistä tuo lattialaminaatti mahtaa olla?

    Vastaa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaaditut kentät ovat merkattu *. Käytämme blogissamme kommenttien esimoderointia eli tarkastamme kommenttien sisällöt ennen niiden julkaisua.