Juulia Vuori

Esteetikko ja sisustusintoilija / Etuovi.com

Nyt kun syksy on saapunut ja illat pimenevät, on hyvä aika taas kiinnittää huomio kodin valaistukseen. Siihen tuntuu havahtuvan ihan huomaamatta, että valoja joutuu sytyttelemään yhä enemmän ja yhä aikaisemmin. Näissä syksyn hämärissä illoissa on jotain ihanan tunnelmallista, mutta hieman kauhulla odottelen niitä pimeimpiä aikoja, kun sopivalta valohoidolta tuntuisi matka jonnekin missä on kesä. Täällä pohjolassa valaistuksella onkin erityisen suuri merkitys, jotta kotona olisi mukava olla silloin kun ulkomaailmassa on kylmää ja pimeää. Tässä Viikon valinnat -postauksessa aiheena on olohuoneen valaistus. Hain ideoita Etuoven ideagalleriasta hakusanalla ”valaistus”.

Olohuoneen yleisvalaistus spoteilla

olohuoneen valaistus

Kuva: Etuovi.com / Turun huoneistomarkkinat Oy / Kerrostalo, 

olohuoneen valaistus

Kuva: Etuovi.com / Turun huoneistomarkkinat Oy / Kerrostalo, 

Tässä turkulaisessa, vanhaan tehdasrakennnukseen tehdyssä loft-asunnossa katseenvangitsijana toimivat upeat tiiliseinät. Spottivalojen loisteessa seinät pääsevät oikeuksiinsa. Avaran tilan keskelle on myös asennettu suunnattavat valaisimet, jotka antavat yleisvaloa. Löytyypä tuosta sohvan vierestä aika ihana Jieldén-lattiavalasin, jonka loisteessa kelpaa sohvalla lueskella. Katso lisää kuvia ja tietoja tästä kohteesta >

olohuoneen valaistus

Kuva: Etuovi.com / Huoneistomyynti LKV / Huoneistotrendi Oy / Kerrostalo, 

Myös tässä kohteessa spotit valaisevat kauniisti takaseinää, joka on nättävä tekstuureineen ja suurine kissatauluineen. Tästä asunnosta löytyy myös muita upeita valaistusratkaisuja, esimerkiksi asunnon keittiöstä.

Katso lisää kuvia ja tietoja tästä kohteesta >

Pehmeyttä epäsuoralla valaistuksella

olohuoneen valaistus

Kuva: Etuovi.com / Kahdeksas päivä Oy, Helsinki-Itä / Kerrostalo, 

Tähän yksiöön on remontin yhteydessä asennettu tyylikäs himmenevä, epäsuora LED-valaistus. Epäsuorassa valaistuksessa valo heijastuu seinän tai katon kautta, mikä tekee valaistuksesta pehmeän ja miellyttävän. Epäsuora valaistus sopii erilaisiin tiloihin, näyttää upealta vaikka makuuhuoneessa tai kylpyhuoneessa.

Katso lisää kuvia ja tietoja tästä kohteesta >

Viihtyvyyttä olohuoneeseen erilaisilla valaisimilla

olohuoneen valaistus

Kuva: Etuovi.com / Snellman Sotheby’s International Realty / Kerrostalo, 84 m2, Kruununhaankatu

Erilaisia valaisimia kannattaa ripotella olohuoneeseen niin, että niitä voi sytytellä tarpeen ja fiiliksen mukaan. Tämän olohuoneen valaistus koostuu kattoon upotetusta yleisvalosta ja sitä täydentävistä design-valaisimista. Löytyy kattovalaisin, lattiavalaisin, seinävalaisin sekä pöytävalaisimet – veikkaanpa että yleisvaloja ei tarvitse sytytella muuten kuin ehkä siivotessa. Katso lisää kuvia ja tietoja tästä kohteesta >

olohuoneen valaistus

 

olohuoneen valaistus

Kuva: Etuovi.com / Bo LKV, Helsinki / Kerrostalo, 

Tämä on juuri sellainen olohuone, jossa mielellään viettäisi syysiltoja hyvää kirjaa lueskellen. Täältä löytyy sopivasti valaistusta niin lukemiseen kuin ihan vaan tunnelman luomiseenkin. Katso lisää kuvia ja tietoja tästä kohteesta >

Rentoa tunnelmaa olohuoneeseen teollisuushenkisillä valaisimilla

olohuoneen valaistus

Kuva: Etuovi.com / RE/MAX Exellence | Kiinteistönvälitys Exellence Oy LKV / Omakotitalo, 

Valaisinten kirjo on laaja, pelkistetyistä design-valaisimista koristeellisiin kattokruunuihin ja kaikkea siltä väliltä. Valaisimilla onkin helppo tukea valittua sisustustyyliä tai luoda kontrastia eri tyylien välillä. Esimerkiksi ylemmän kuvan moderniin, enimmäkseen valkoiseen oleskelutilaan teollisuushenkiset valaisimet tuovat betoniseinän ohella rouheaa fiilistä.

Katso lisää kuvia ja tietoja tästä kohteesta >

olohuoneen valaistus

Kuva: Etuovi.com / Kiinteistömaailma | Kallion Kodit Oy LKV / Kerrostalo, 

Tämän yksiön valaistus on toteutettu hauskan rennolla otteella, isoilla ”hehkulampuilla”, teollisuushenkisellä lattiavalaisimella sekä valosarjalla. Isot hekulamput hurmaavat monikäyttöisyydellään. Ne voi ripustaa kattoon tai sijoittaa rennosti vaikka yöpöydälle – ainakin tuollaisen kehikolla varustetun. Katso lisää kuvia ja tietoja tästä kohteesta >

Suosikkivalaisin sisustuskauppojen valikoimista

Muuton Unfold-valaisin on saanut inspiraationsa teollisuusvalaisimesta, mutta ilahduttaa modernilla ilmeellään. Arne Jacobsenin suunnittelema AJ-lattiavalaisin on yksinkertaisuudessaan ja ajattomuudessaan ihana.

olohuoneen valaistus

Kuva: Etuovi.com Sisustus / Room21

Olohuoneessa puuhaillaan monenlaisia juttuja, katsotaan telkkaria, lueskellaan, pelailaan – kuka mitäkin. Tästä syystä valaistuksen tulee sopeutua monenlaisiin tarpeisiin ja tunnelmiin. Yhdelle riittää yksi iso valo, toinen sytyttelee mieluummin useamman pienen valon. Itse kuulun jälkimmäisiin – entä sinä?

Tunnelmallisia syysiltoja toivotellen,

Juulia

Lue myös: Makuuhuoneen valaistus – sopii unisillekin silmille

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio