Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Asunto Oy Pikilinna! Pelkkä nimi jo herättää kiinnostusta Tampereen arkkitehtuurin historiaan perehtyneillä. Nyt vapautui myyntiin yksi yhtiön suurimmista asunnoista, josta löytyy paljon aikakauden rakentamisen hienoja yksityiskohtia, mm. Mahtavan kokoinen olohuone kulmaikkunoineen, suuri eteishalli jykevine pylväineen ym, ym.

Rakennus on toteutettu idealismistaan tunnetun Vuorineuvos Emil Aaltosen toimesta ja se on valmistunut vuonna 1924. Talo on rakennettu alunperin Aaltosen kenkätehtaan työntekijöiden asunnoiksi. Hänen nimeään kantava suosittu puisto on suoraan Pikilinnan ja Tammelantorin välissä. Puistossa on modernein välinein varustettu lasten leikkipuisto. Puiston pohjoispäädyssä on kaunis suihkulähde ja suurehkot nurmialueet istutuksineen.

Pikilinnan on suunnitellut 1900-luvun alussa Tampereen kaupungin arkkitehtinakin hetken toiminut Birger Federley. Federleyn kädenjälki näkyy edelleen useissa Tampereen kuuluisissa Jugend- ja uusklassista tyylisuuntaa edustavissa rakennuksissa.

Pikilinna edustaa Federleyn näkemystä uusklassisesta arkkitehtuurista. Sisäpihaan johtavaa korkeaa ja kaarevaa käytävää ympäröivät jukevät pylväät ja rakennuksen kulmissa on kauniit linnamaiset tornit. Asunnoissa on normaalia suuremmat ja korkeammat huoneet sekä ajan henkeä huokuvat leveät ikkunapenkit. Suuremmissa huoneistoissa on kaksi sisäänkäyntiä sekä toinen eteinen, josta on kulku keittiöön ja palvelijanhuoneeseen. Nämä suuremmat huoneistot olivatkin tehtaan ylempiarvoisten työntekijöiden käytössä ja monet ovat nykyaikana toiminut myös edustusasuntoina. Talon ainoa hissi sijaitsee myös myytävänä olevan asunnon porraskäytävässä.

Tammelan kaupunginosa on suosittu asuinalue, joka sijaitsee keskustan välittömässä läheisyydessä sen itä puolella. Asunnolta rautatieasemalle on matkaa vain noin 500 metriä, joten sijainti sopii hyvin myös toisessa kaupungissa työskentelevälle. Alue tunnetaan hyvin myös sen keskellä sijaitsevasta Tammelantorista sekä lukuisista kahviloista, ravintoloista ja kattavista palveluista.

Pikilinnan kiinteistössä toimii yksi alueen useista päiväkodeista. Koulut ja opistot sijaitsevat myös lähellä. mm. Yliopisto 500m, ja Tamk noin 1km.

Pienen kävelymatkan etäisyydeltä löytyy myös Kaupin upeat ulkoilumaastot valaistuine lenkkipolkuineen ja hiihtolatuineen sekä avantouimareiden suosiossa oleva kaupinojan sauna.

Tammelan alueesta ja tämän taloyhtiön eri vaiheista voisi kirjoittaa vaikka kirjan, mutta nyt on aika hypätä autoon ja lähteä tutustumaan tähän upeaan, monien mahdollisuuksien kotiin. Näitä parinsadan neliön kaupunkikoteja vapautuu todella harvoin julkiseen myyntiin, joten kannattaa toimia nopeasti.

Tervetuloa esittelyyn tai sovi oma esittelyaika!

Myynti ja esittelyt:
Janne Viitala p. 045 123 7700
Aluejohtaja, LKV, KiAT
janne.viitala@openmarket.fi
Tammelan puistokatu 30-32, 33100 Tampere

Tykkää meistä Facebookissa;
www.facebook.com/OpenMarketTampere

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Tammela on yksi Tampereen keskustan isoimmista kaupunginosista. Sen naapurikaupunginosia ovat mm. Kaleva ja Armonkallio.


Noin 6 000 asukkaan Tammela on viihtyisä ja kehittyvä kaupunginosa aivan Tampereen ydinkeskustan läheisyydessä....

Lue lisää alueesta Tammela

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Kerrostalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Neliöhinta:
Ohje
:
Vesimaksu:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Hissi:
:
Lisätietoja kunnosta:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
Säilytystilojen kuvaus:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
Asunto Oy Pikilinna
Isännöitsijän yhteystiedot:
Risto Salovaara Pamis
Taloyhtiöön kuuluu:
Taloyhtiössä on sauna, Hissi
Muuta taloyhtiöstä:
Yleiset tilat: Ullakko ja kellarikomero
Muuta: Rakennusten lukumäärä: 2. Ilmanvaihto: painovoimainen.
Tehdyt remontit:
Käyttövesi- ja viemäriputket sekä sähköjohdot uusittu 1978-80, sisäpihan rappauksen pintamaalaus 1992, sisäpihan vesieristeiden uusiminen 1992, kadunpuolen julkisivujen saneeraus 2004, kaukolämmön lämmönsiirtimen uusiminen 2006. 1995 suoritetut peruskorjaukset: kattoremontti D-portaan ja piharakennuksen 3-krs kunnostus. Huoneistojen pinta-alat on tarkistusmitattu 2000. Märkätilojen kosteuskartoitus tehty 2005. Teetetty viemäriputkiston kuntotutkimus 2006. Peruskuntoarvio sekä käyttövesiputkiston ja lämmitysverkoston kuntotutkimus 2010. Tampereen Puhelin Oy:n laajakaistaliittymä huoneistokohtaisella perusnopeudella 10/2Mbit/s. Hissien rakentamisen toteutusmahdollisuuksien ja suunnitteluprosessin kustannuksien selvitystyö 2010-2011.
Tulevat remontit:
Pyydä välittäjältä kiinteistön korjaustarveselvitys. Nähtävillä myös esittelyssä.
Energialuokka:
Tontin koko:
1 800,0 m²
Tontin omistus:
Oma
Kaavoitustiedot:
Tampereen kaupunki

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Tammelantori vieressä ja keskustan palvelut kävelymatkan etäisyydellä. Päiväkoti samassa yhtiössä. . Koulut: Kaikki koulut ja opistot kävelymatkan päässä. Yliopisto 0,6km.
Liikenneyhteydet:
Loistavat liikenneyhteydet, rautatieasema noin 0,6km.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Näkymät:
Etelään Ilmarinkadulle, länteen Emil Aaltosen puistoon ja itään sisäpihalle.

Ota yhteyttä

Janne Viitala

Janne Viitala

Aluejohtaja, LKV, KiAT, julkinen kaupanvahvistaja
  • Puh: 045 123 7700

Open Market Suomi

  • c/o Aleksanterinkatu 52 7. krs, 00100 Helsinki
  • Puh: 0800 399 399
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje