Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Tervetuloa näihin valoisiin ja tehokkaaksi suunniteltuihin neliöihin!

Tilat on uudelleen jaettu taitavasti toimiviksi koko perheelle. Sisustussuunnittelija Vuokko Kantanen muutti 1990 luvulla asunnon pohjan siten, että se toimi 5-henkiselle perheelle mainiosti. Tilavan vaatehuoneen sekä keittiön ja ruokatilan seinän poistolla luotiin uusi toimivampi kokonaisuus. Asuintilaa saatiin n. 2 m2 lisää.

Yhtiössä on äskettäin tehty onnistunut julkisivu- ja ikkunaremontti sekä myös uusittu sauna- ja uima-allastilat. Yhtiöllä on myös hyvin hoidettu piha-alue. Kiinteistöä hoidetaan suunnitelmallisesti ja viihtyisyyteen sekä turvallisuuteen kiinnitetään huomiota.

Suosittu asuinalue, jossa palvelut ovat lähellä. Koulut, päiväkodit sekä Myyrmannin ja Isomyyrin kauppakeskukset ovat kävelymatkan päässä. Lukuisat kaupat, marketit, erikoisliikkeet, ravintolat ja palveluntarjoajat ovat siis aivan naapurissa. Ulkoilemaan pääsee suoraan kotiovelta eivätkä muutkaan harrastuspaikat ole kaukana. Myyrmäessä on myös hyvät terveydenhuollon palvelut. Juna-asemalle on matkaa noin 600 metriä, Kehärata tekee liikkumisen helpoksi. Myyrmäestä pääsee myös bussilla muualle Vantaalle sekä Espooseen ja Helsinkiin. Omalla autolla on helppo hurauttaa Vihdin- tai Tampereen väylälle, Kehä III:lle tai Kehä I:lle.

Näissä taloissa on viihdytty, katsomalla toteat sen itsekin. Muuttamaankin pääset nopeasti. Ota yhteyttä niin sovitaan aika katselmukselle! Päivystämme myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Kelpaa asua ja viihtyä!

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Noin 15 000 asukkaan Myyrmäki sijaitsee Vantaalla, lähellä Helsingin rajaa. Asukasluvultaan Vantaan suurin kaupunginosa on yksi pääkaupunkiseudun aluekeskuksista, joka tarjoaa palveluja koko Länsi-Vantaalle.


Myyrmäen keskustassa sij...

Lue lisää alueesta Myyrmäki

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Kerrostalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
3 huonetta
Asuinpinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Velkaosuus:
Neliöhinta:
Ohje
:
Vesimaksu:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Parveke:
Parvekkeen kuvaus:
Hissi:
Kohteen kuvaus:
:
Lisätietoja kunnosta:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
Säilytystilojen kuvaus:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
Asunto Oy Myyrinhete
Isännöitsijän yhteystiedot:
Pertti Uotinen, pertti.uotinen@myyrmaenhuolto.fi Myyrmäen Huolto Oy
Taloyhtiöön kuuluu:
Taloyhtiössä on sauna, Hissi
Muuta taloyhtiöstä:
Yleiset tilat: Uima-allas 3x8m, kuivaushuone, verkko- ja kylmäkellari, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja
Muuta: YK 4.4.2016 antoi hallitukselle valtuudet periä yhden kk:n ylimääräinen hoitovastike tai jättää perimättä taloudellisen tilanteen niin salliessa. BC-portaan kylmäkellaritilat poistetaan kylmäkäytöstä. A-portaasta mahdollisuus vuokrata kylmäkellarikomero erill. vuokrasopimuksella. BC-portaan kylmäkellarin muusta käytöstä sovitaan erikseen. Yhtiössä Sonera kiinteistöyhteys Kuitu (1 G), joka sisältää kaapeli tv:n ja laajakaistan. Kiinteistöä hoidetaan suunnitelmallisesti ja viihtyisyyteen sekä turvallisuuteen kiinnitetään huomiota.
Tehdyt remontit:
Kunnossapitohistoria ajalta 1990-2015; mm. parvekelinjat kunnostettu ja maalattu -90, saunaosasto kunnostettu -91, lämmönjakokeskus uusittu -94, elementtisaumat uusittu -95, porrashuoneet maalattu ja saunan lauteet uusittu -98, vesikatto kunnostettu -00, parvekelinjat, parvekkeet ja tuuletusparvekkeet kunnostettu -02, B- ja C-rappujen tuuletusparvekkeiden ovet uusittu -05, yhtiön saunaosasto kunnostettu -06, julkisivujen, sokkelien, vesikaton ja ulkoikkunapuitteiden kuntotutkimus sekä lukitus uusittu (ovikoodit) -07, tiilipäädyn korjaus -08, salaojakuvaus ja sadevesiputkienkuvaus -09, kiinteistöautomaation uusinta, julkisivujen eristerappaus, päätyjen muuraus ja ikkunat vaihdettu -10, poistoilmakanavien puhdistus, patteriverkoston perussäätö ja patteriventtiilien vaihto sekä pihan asfaltointi -11, ilmanvaihtokoneiden ja säätölaitteiden uusiminen, ilmanvaihdon säätäminen sekä uima-allastilaan asennettu ilmankuivain, B-portaan kellarin alapäähän rakennettu varastokomero ja jätekatos uusittu -12, saunan kiuas uusittu, putkiston kuntotutkimus -14, hissien lattiat uusittu ja saunan lauteet uusittu sekä lämmönvaihdin uusittu -15, märkätilakartoitus -16
Tulevat remontit:
PTS ajalle 2016-2020; sadevesipohjaviemärien ja salaojaviemärien puhdistus ja tarkastus sekä haitta-aine kartoitus -17, Ivis-hankesuunnittelu ja uusintakartoitus -18, Ivis-toteutussuunnittelu -19, lvis-saneeraus -20 -> ei päätöksiä.
Energialuokka:
Tontin koko:
1 775,5 m²
Tontin omistus:
Oma
Kaavoitustiedot:
Vantaan kaupunki p. 09 83911/kaavoitus.

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Kauppa- ja liikekeskukset Myyrmanni, Isomyyri, Myyrinpuhos ja Myyrmäkitalo palveluineen; terveyskeskus, elokuvateatteri, kirjasto, useita liikuntahalleja ja -keskuksia. Koulut: Kaikki kouluasteet ja päiväkodit alueella.
Liikenneyhteydet:
Bussit läheltä. Kehärata ja bussiasema n. 600 m.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Auton säilytys:
Toteutetut 32 kpl, lämpötolppapaikkoja 24, kylmiä paikkoja 8
Näkymät:
Itä-länsi, avarat ja puistomaiset.

Ota yhteyttä

Pia Hurme, LKV

Pia Hurme, LKV

Yrittäjä, toim.joht., LKV, LVV, KED, YEAT, kaupanvahvistaja
  • Puh: +358 400 649 412

LKV Tuija Hurme Oy

  • Martinmiilu, Laajaniityntie 3, 01620 VANTAA
  • Puh: +358 9 5893 9060
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje