Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Nyt tarjolla päättyvän kadun ja hyvien ulkoilualueiden välittömästä läheisyydetä eritasoratkaisulla oleva mukava koti. Yläkerrassa tilava ja valoisa olohuone sekä keittiö, jossa reilusti työtasoa. Alakerrassa kaksi makuuhuoneetta sekä laatoitettu kylpyhuone sauna. Alakerran makuuhuoneesa käynti tilavalle katetulle terassille, jonka yhteydessä suojaisa piha länteen. Vehreän takapihan puolesta asunto sopii loistavasti esimerkiksi koiraihmisille.

Tätä puoltaa myös rauhallinen sijainti ulkoilualueiden ääreltä. Etuovelta pääset kesäaikaan lähimmälle uimarannalle nopeasti ja lenkkipoluille pääset hetkessä. Lähikauppa Sale palvelee Annalankadulla n. 500m päässä. Isommille ostoksille pääset esimerkiksi Turtolan kauppakeskukseen tai Hervantaan autolla 10 minuutissa. Keskustaan pääset ajamalla 20 minuutissa tai julkisilla, jotka kulkevat aivan vierestä. Sekä bussit nro 20 että 10 päätepysäkit ovat parin muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Lisäksi bussi nro 9 on saavutettavissa lyhyen reippailun jälkeen.

Tämä on monien mahdollisuuksien iso kolmio rauhallisella ja vehreällä alueella. Tervetuloa esittelyyn tai sovi oma näyttösi.

Lisätiedot Marja Karjalainen: p. 0400 640 924

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Rivitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
3 huonetta
Asuinpinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Neliöhinta:
Ohje
:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Kohteen kuvaus:
:
Lisätietoja kunnosta:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
Säilytystilojen kuvaus:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
Asunto Oy Juvanrivi
Isännöitsijän yhteystiedot:
Riku Pönkänen p. 010 424 2900 Kaukajärvi Osuuskunta
Tehdyt remontit:
-92 vesikatteen uusiminen, -95 rakennukset maalattu, -98 lämmönjakohuoneen saneeraus, -01 piha-alueen asfaltointi, -04 betonielementtien saumaus & vesieristyksien parantaminen, -08 käyttövesiputkisto peruskorjattu ja A-talon lämmitysverkosto peruskorjattu, -09 A-talon johtokanaali korjattu, -11 B-talon lattiarakenteet korjattu, lämpöjohtokanaalien alipaineistaminen, -12 B- ja D -taloille jätevesipumppaamot & uusittu pihavalaistus, -16 maanpaineseinien vesieristyksen uusinta & varastojen uusinta
Tulevat remontit:
Kunnossapitosuunnitelmassa esitetty: 2017 katon pinnoitus, v. 2018 ikkunat/ovet ja 2019 lämmönsiirrin.
Energialuokka:
Tontin koko:
10 555,4 m²
Tontin omistus:
Oma

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Kauppa noin 500m. Koulut: Annalan koulu 1km, Kaukajärven koulu n. 1km
Liikenneyhteydet:
TKL nro 20 & 10 päätepysäkit

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Auton säilytys:
Autopaikkoja 32
Näkymät:
Etelä/pohjoiseen

Ota yhteyttä

Marja Karjalainen

Marja Karjalainen

Kiinteistönvälittäjä, LKV
  • Puh: 0400 640924

Asuntopalvelu Marja Karjalainen Oy LKV

  • Keskisenkatu 10, 33710 Tampere
  • Puh: 0400 640 924
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje