Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Myydään upea vanha maalaispihapiiri rakennuksineen, lähellä Muhoksen keskustan palveluja, tontin koko n. 8000,0 m2.

Yleiskaavassa tontille merkitty yksi rakennuspaikka, mutta jos talo puretaan on tilalle mahdollisuus rakentaa paritalo.

Jos tontti halutaan jakaa 2 eri tontiksi, niin se vaatii kaavamuutoksen tai vähintään poikkeamisluvan, lisätietoja tarvittaessa Muhoksen kunnasta.

Ison päärakennuksen lisäksi tontilla osa puretusta navetasta, jossa nyt autotalli, lisäksi leikkimökki ja pitkä varastorakennus.

Lämmityksenä vesikiertoinen, puu- ja öljytoiminen keskuslämmitys ja keittiössä puuliesi ja saunassa puukiuas.

Kiinteistölle on sähkö- ja vesiliittymät, sekä kahdella kaivolla ja imeytyskentällä varustettu jätevesijärjestelmä. Mahdollisuus liittyä kunnalliseen viemäriverkkoon, joko viettoviemärillä tai pumppaamon kautta.

Mahdollisuus myös lunastaa tilaan kuuluvia eu-tuettuja peltoja n. 2,2 ha, jotka sijaitsevat talon yhteydessä.

Talo on rakennettu alkujaan 1959, jolloin alakerrassa on ollut 2 mh, k, iso olohuone ja eteisaula. 1979 on tehty jatko-osa, jossa alakertaan on saatu ph, s, khh, pukuh, wc ja samalla on yläkerta rakennettu asuttavaksi, siellä on 2mh, iso aula, vh, wc, ullakkotilat ja parveke.

Talossa ei ole tiedossa olevia vaurioita, mutta se myydään purkukuntoisena. Kiinteistölle on Muhoksen kunnasta myönnetty purkulupa, joka ei velvoita uutta omistajaa purkamaan taloa, vaan sille voi hakea peruutusta.

Kiinteistön mukana tulevat osuudet kantakiinteistön yhteisiin vesi- ja maa-alueisiin.

Kohdetta esitellään yksityisnäytöin, kysy lisää tai sovi esittely. Arto Härönoja 0400-286896

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Parveke:
Kohteen kuvaus:
:
Tehdyt remontit:
1979 Päärakennuksen jatko-osa. 1990 Ikkunaremontti, vaihdettu 3x ikkunat.
Lisätietoja kunnosta:
Energialuokka:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
494-402-14-62
Tontin pinta-ala:
8 000,0 m²
Tontin nimi:
JUUSOLA
Rasitteet:
Tieoikeus / rasitus, kysy tarkemmin välittäjältä
Lisätietoja rakennusoikeudesta:
250,0
Kaavoitustilanne:
Yleiskaava

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Arto Härönoja

Arto Härönoja

Myyntineuvottelija
  • Puh: 0400 286896

Huoneistoketju | Oulun Huoneistoketju Oy LKV

  • Kempeleentie 9, 90400 Oulu
  • Puh: 08-310 0800
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje