Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Tähän vuonna 2010 valmistuneeseen omakotitaloon ihastuttavan avaran ja valoisan tunnelman tuo sen korkeat, viistokattoiset oleskelutilat, johon luonnonvalo tulvii sisälle isoista ikkunoista.

Asuintilat ovat yhdessä kerroksessa, joka muun onnistuneen tilankäytön ohella tarjoaa asumiseen mukavuutta ja helppoutta.

Tarkasti suunniteltujen pintamateriaalien käytöllä on luotu kotiin ylellistä tunnelmaa.

Olohuoneessa voi myös nauttia kauniin varaavan takan lämmöstä.

Suunnitelmien mukaan taloon piirretty myös kolmas makuuhuone. Talon nykyisellä ja alkuperäisellä omistajalla ei tarvetta erillisille kolmelle makuuhuoneelle ollut ja siitä syystä olohuoneen ja sen yhteydessä olevan makuuhuoneen erottava väliseinä on jätetty rakentamatta. Mikäli huoneelle tarvetta on, väliseinän rakentaminen on luonnollisesti pienellä vaivalla ja kaupan kokonaisuuteen nähden mitättömällä investoinnilla mahdollista.

Ulkotiloissa viihtymiseen mainiot puitteet tarjoaa oma kauniisti laitettu piha isoine terasseineen. Erillisessä rakennuksessa katos yhdelle autolle sekä lämmin varasto.

Tervetuloa tutustumaan tähän tyylikkääseen ja uudenveroiseen kotiin!

Tämän kodin myynnin hoitaa:
Janne Vermasheinä
puh. 050 60096
Nea Henriksson
puh. 050 4657565

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tilojen kuvaus:
Kohteen kuvaus:
:
Tehdyt remontit:
Ilmanvaihtokanavien puhdistus ja säätö 2016.
Energialuokka:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
927-447-1-302
Tontin pinta-ala:
1 197,0 m²
Tontin nimi:
K50 T2
Lisätietoja rakennusoikeudesta:
220 k-m2
Kaavoitustilanne:
Asemakaava
Kaavoitustiedot:
Vihdin kunta p. (09) 4258 3000

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    S-market n. 600m. Koulut: Otalammen koulu 1-6lk n. 500m.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Janne Vermasheinä

Janne Vermasheinä

Myyntijohtaja, Lkv
  • Puh: 05060096

Uudenmaan Viva Oy Lkv, Suur-Helsinki

  • Kylänvanhimmantie 29, 00640 Helsinki
  • Puh: 020 741 3041
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje