Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Valoisa koti Nuolemon alueella yhdessä tasossa, omalta suojaisalta 1130 m2 tontilta löytyy myös autotalli ja leikkimökki. Liedon keskustan kattavat palvelut ovat käytettävissäsi vain parin kilometrin päässä. Sadan metrin päässä kiinteistöstä on bussipysäkki, josta pääset suoraan Turun keskustaan vaivatta. Talon länsipäädyn suurella terassilla järjestät grillijuhlat suuremmallekin porukalle.

Talossa on kaksi makuuhuonetta sekä työtila, josta voi helposi tarvittaessa tehdä kolmannen makuuhuoneen. Avokeittiössä perheen tai illallisvieraiden kanssa seurustelu sujuu ruoanlaiton ohessa, keittiön ollessa yhtä suurta tilaa ruokailutilan ja olohuoneen kanssa. Ruokalutilan ja avokeittiön yhteydessä oleva ilmalämpöpumppu yhdessä tehokkaasti varaavan takan kanssa toimivat taloudellisina lämmönlähteinä kesähelteiden vaihtuessa kylmempiin säihin.

Talon peltikate on uusittu 2011 ja ulkoverhoilun maalipinta on vuodelta 2016. Salaojat sekä sokkelin viereinen maa-aines on uusittu 2005. Sisätilojen lautalattia on vuosien saatossa saanut elämisen jälkiä, pinnat kaipaavatkin paikoitellen remontointia. Talossa on suoritettu asuntokaupan kuntotarkastus joulukuussa 2016.

Tästäkö sinulle uusi koti? Tervetuloa tutustumaan!

Esittelyt ja lisätiedot parhaiten suoraan vastuuvälittäjältä:
Karoliina Vehviläinen, LKV, p. 050 349 9070 / karoliina.vehvilainen@aninkainen.fi

Haluatko maksuttoman hinta-arvion omasta asunnostasi? Autan mielelläni kaikissa asunnonvaihtoon liittyvissä asioissa. Soita suoraan 050 349 9070 / Karoliina Vehviläinen, niin tehdään asuntounelmastasi yhdessä totta!

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tilojen kuvaus:
:
Tehdyt remontit:
Talon peltikate uusittu 2011, ulkoverhoilun maalipinta vuodelta 2016. Salaojat sekä sokkelin viereinen maa-aines uusittu 2005.
Energialuokka:
Asbestikartoitus:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
423-433-1-265
Tontin pinta-ala:
1 130,0 m²
Tontin nimi:
Saraste
Lisätietoja rakennusoikeudesta:
e=0,20
Kaavoitustilanne:
Asemakaava
Kaavoitustiedot:
Liedon kunta

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Liedon keskustan palvelut 2,2 km. Koulut: Päiväkoti (Melukylän Alatalo) 800 m, Jokilaakson koulu (lk 1-6) 2,0 km, Liedon yläaste ja lukio 2,6 km.
Liikenneyhteydet:
Bussipysäkki 100 m, bussit nro 6, 612 ja 615.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Karoliina Vehviläinen

Karoliina Vehviläinen

Kiinteistönvälittäjä, LKV
  • Puh: 050 349 9070

Aninkainen.fi | Zadettan Oy LKV

  • Hyvättyläntie 2, 21420 LIETO
  • Puh: (02) 469 5700
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje