Tulosta PDF

Kohde

Kuvaus

UUSIA PARITALOKOTEJA ISON OMENAN LÄHEISYYTEEN
Näissä kodeissa asumisenmukavuus ja pienet asumiskustannukset ovat etusijalla. Rakentamisen aloitus on helmikuussa ja valmistuminen vuodenvaihteen tienoilla ja nopeana ostajana ehdit kertoa toiveesi tulevan kotisi yksityiskohdista. Sijainti Matinkylän suositulla alueella on mitä parhain: Rauhallisen kotikadun varrella pientalojen naapurustossa, lähellä päiväkoteja, leikkipuistoja ja kouluja, vain kilometrin päässä Isosta Omenasta.

PIHAPIIRI VIIDELLE PERHEELLE
Arkkitehtitoimisto Malmio Oy on suunnitellut kahden paritalon ja yhden omakotitalon kokonaisuuden juuri tähän pihapiiriin. Kaksikerroksiset paritalokodit ovat kaikki samankokoisia ja pohjaratkaisultaan samanlaisia. Pihapiiri on rauhallinen ja leikkipaikkakin suojaisa. Kulkuyhteys kotikadulta pihalle sekä taloyhtiön varastotilat sijoittuvat käytännöllisesti tontin kulmaukseen ja vievät vain vähän tilaa pihan vehreydestä.

ARKKITEHTUURIN JA LAADUN LIITTO
Talojen ajaton arkkitehtuuri ja yksityiskohdat kertovat suunnittelun korkeasta tasosta. Jokaisen kodin terassilla, oleskelupihalla ja/tai parvekkeella nautitaan valosta, vehreydestä ja omasta rauhasta. Pihat ja parvekkeet suuntautuvat etelään ja länteen. Oikeaoppisesti paikalla rakennettu puutalo on turvallinen, terveellinen ja viihtyisä asua. Lämmitysjärjestelmänä on ekologinen poistoilmalämpöpumppu, johon on yhdistetty vesikiertoinen lattialämmitys. Kodeissa on laadukkaat materiaalit ja Siemens kodinkoneet, Keittiömaailman modernit keittiöt ja säilytysratkaisut, sekä pesutiloissa laattapinnat ja saunassa Harvian pylväsmallinen -kiuas.

ILLANTORKKUJEN YLÄKERTA
Yläkerrassa sijaitsevat kodin kolme makuuhuonetta sekä kylpyhuone. Lapsiperheille ratkaisu on oiva, sillä kahden kerroksen kodissa illan torkut ja -virkut voivat noudattaa luontaista rytmiään toisia häiritsemättä. Kuten alakerrassa, myös makuuhuoneissa valkomattalakatut tammiparketit näyttävät rennon raikkailta.

MAINIO SIJAINTI MATINKYLÄSSÄ
Uusi kotiosoite on Matinkylässä lähellä Finnoon alikulkuyhteyttä. Espoon parhaat palvelut ovat kävelymatkan ulottuvilla: Isoon Omenaan ostoksille, kirjastoon, harrastuksiin, leffaan, kahviloihin ja ravintoloihin ja moniin muihin palveluihin on vain kilometri. Lähiseudulla sijaitsee paljon suomen- ja ruotsinkielisiä päiväkoteja, kouluja, leikkipuistoja ja yllin kyllin mahdollisuuksia liikuntalajien harrastuksille. Kaikkialle pääsee turvallisesti kevyen liikenteen reittejä pyöräillen tai kävellen. Bussipysäkille on noin 200 metriä, täällä liikennöivät sekä Espoon sisäiset että Helsingin seutulinjat. Rantaraitille, veneilemään ja uimarannoille on parisen kilometriä. Länsimetron valmistuttua matka Matinkylästä Helsingin keskustaan vie noin 20 minuuttia.

Toukokuunloppuun mennessä kaupan tehneille Vepsäläisen 1.000EUR Lahjakortti!

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Matinkylän kaupunginosa sijaitsee Espoossa Suomenlahden rannalla.



Matinkylän pohjoisimmalla laidalla sijaitsee kauppakeskus Iso Omena. Se on Sellon jälkeen Espoon toiseksi suurin kauppakeskus ja koko Suomen mittapuussa kuuden...

Lue lisää alueesta Matinkylä

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Paritalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuintilojen pinta-ala:
Rakennusvuosi:
(Uudiskohde)
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Neliöhinta:
Ohje

Asunnon lisätiedot

Tilojen kuvaus:
Parveke:
:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:

Taloyhtiö

Kiinteistötunnus:
49-23-146-8
Energialuokka:
Tontin koko:
1 417,0 m²
Tontin omistus:
Oma
Kaavoitustiedot:
Espoon kaupunki (09) 81621

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Matinkylän ja Ison Omenan hyvät palvelut. Koulut: Matinkylän ja Olarin suomenkieliset ala- ja yläkoulu. Haukilahden lukio. Ruotsinkielinen yläkoulu ja lukio.
Liikenneyhteydet:
Bussit, tuleva metro (2017)

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Kari Karlsten

Kari Karlsten

LKV, LVV, Myyntipäällikkö
  • Puh: 0400 416 130

Prime House Oy LKV

  • Suomalaistentie 7, 02270 ESPOO
  • Puh: 010 834 6600
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje