Tulosta PDF

Kohde

Kuvaus

KOTI ISOLLA TONTILLA JA HUIPPUSIJAINNILLA!
Ajattoman kaunis arkkitehti Erkki Sukupolven suunnittelema täystiilitalo, joka on suurimmilta osin peruskorjattu alkuperäistä kunnioittaen ja vanhaakin on säästetty.
Suojaisa kahdelta reunalta puistoon rajoittuva iso tontti, jossa on vielä runsaasti rakennusoikeutta jäljellä.

Tässä yksitasoisessa kodissa on kaksi siipeä, joista toisessa sijaitsee makuuhuoneet ja toisessa yhteiset tilat.
Keittiössä mahtuu hyvin useampi touhuamaan, laskutilaa on runsaasti ja ikkunan ääressä on mukava valmistella ruokaa tai leipoa vaikka yhdessä lasten kanssa.
Keittiön yhteydessä on kohtuu viileänä pysyvä ruokakomero (ollut kylmiö), jossa helposti säilöt juomat kuin puutarhan ja metsän antimet. Isot ikkunat tuovat asuntoon valoa ja avaruutta, olohuoneen suurista ikkunoista seuraat helposti pihan tapahtumia.
Asuntoa on viime vuosina remontoitu mm. saunaosasto ja kodinhoitohuone sekä käyttövesiputket uusittu 2014. Kodissa on neljä uloskäyntiä ja osin katetulla terassipihalla on uima-allas.

Tämä päättyvän tien päässä oleva koti sopii omaa rauhaa rakastavalle, mutta myös palveluiden läheisyydestä nauttivalle. Tämän helpommin et lenkille pääse, luonnon keskellä ulkoilumahdollisuudet niin kesällä kuntopolku kuin talvella kunnan ylläpitämät hiihtoladut lähtevät tontin vierestä. Myös läheisessä monitoimihallissa on kuntosali, sekä Nikkilän keskustaan avattu uusi kuntokeskus. Nikkilän palveluihin kävelet nopeasti puiston kautta.

Haluaisitko sinä tehdä tästä mahdollisuuksien talosta unelmiesi kodin?
Tule, tutustu ja tarjoa, tämä myydään nyt!

Esittelyt ja yhteydenottopyynnöt, LKV Suvi Koskela puh. 040 680 7737 tai suvi.koskela@huom.fi.

Esittely

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Muiden tilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
  • Hinta
Myyntihinta:
Kiinteistövero:
Vesi- ja jätevesimaksu:
Puhtaanapito:
Lisätietoja maksuista:
Loading...

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tulisija:
Tilojen kuvaus:
:
Tehdyt remontit:
Katto on uusittu vuonna 2005, jolloin vanha katto poistettu ja laudat tarkastettu. Samassa yhteydessä uusittu räystäiden ja piipun pellitykset. Sisäpiippu on haponkestävää terästä. Kaikki käyttövesijohdot uusittu vuonna 2012/2014. Sauna, kylpyhuone ja kodinhoitohuone rakennettu uudelleen vuonna 2014.
Energialuokka:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:
Vesihuollon kuvaus:
Viemäri:
Sähköliittymä siirtyy:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
  • Lukumäärä:
Saunan kuvaus:
Kodinhoitohuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
753-416-35-448
Tontin pinta-ala:
1 647,0 m²
Lisätietoa tontista:
Tie perille
Tontin nimi:
Visavi
Rakennusoikeus:
0,3 m²
Lisätietoja rakennusoikeudesta:
Tontilla on vielä reilu 300k-m² rakennusoikeutta jäljellä.
Tehokkuusluku:
494,00
Kaavoitustilanne:
Asemakaava
Kaavoitustiedot:
Asemakaava. Sipoon Kunta - Maankäyttö ja kaavoitus (09) 2353 6725
Rakennukset:
autokatos, varasto. Pihalla ihastuttava kunnostusta kaipaava pihasauna, jossa saunatupa.

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Päiväkoti: Useampi sekä suomen- että ruotsinkielinen päiväkoti löytyy lähietäisyydeltä (alle 1km) Palvelut: Kaikki Nikkilän palvelut (kaupat, kioski, apteekki(800m), terveyskeskus(600m), kuntala, kahvilat jne.) löytyvät kävelyetäisyydeltä (alle 1km). Myös valaistut kuntoilumaastot lähtevät lähes kotiovelta ja puiston kautta lyhyt koulumatka 200m ala-asteelle Lukkarin kouluun on turvallinen. Koulut: Nikkilästä löytyy sekä ruotsin- että suomenkieliset koulut aina ala-asteesta luokioon sakka. Kaikki koulut ovat kävelyetäisyydellä ja turvallisen matkan päässä. Lukkarin koulu ja monitoimihalli vain 200m päässä ja Leppätien koulu 400m päässä.
Liikenneyhteydet:
Bussipysäkki on n.300m päässä. Bussilla yhteys mm.Helsinkiin, Porvooseen, Keravalle, Järvepäähän, Askolaan. Autolla liikkuminen on myös helppoa moneen eri suuntaan, mm. Lahden (4) ja Porvoon (7) moottoriteille ajat 10 minuutissa.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Koskela Suvi

Koskela Suvi

kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV
  • Puh: 040 680 7737

Huom! | Uudenmaan Laatuvälitys Oy

  • Tekniikankaari 1, 06100 Porvoo
  • Puh: 010 315 7157
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje