Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Etsittekö uutta kotia kävelymatkan päästä Auran keskustasta, rauhalliselta asuinalueelta varustettuna omalla mukavan kokoisella puutarhapihalla. Tässä paritalossa asuintilat erottavat toisistaan välissä oleva, kahden auton katos varastoineen. Kuin erillistalossa asuisi.

Muuttovalmis ja hyvin hoidettu huoneisto, jossa mm. pesuhuone on uusittu vuonna 2016. Paikallisen ammattirakentajan talot on hiottu vuosien saatossa onnistuneesti niin, ettei turhia hukkaneliöitä ole. Olohuone ja keittiö ovat yhteistä avointa tilaa. Tästä kodista löytyy myös takka kylmän vuodenajan tunnelman tuojaksi ja energian säästäjäksi. Kesällä mahdollisen helteen aikaan viilennystä ja asumisviihtyisyyttä lisää ilmalämpöpumppu.

Soveltuu erinomaisesti nuorelle parille ensikodiksi, pienelle perheelle kaksine makuuhuoneineen ja miksei lähes portaattomana sekä helppohoitoisena myös varttuneemmallekin väelle. Kaikki tilat ovat yhdessä tasossa. Autolle löytyy katospaikka, jonka yhteydessä on varastotila. Pihassa, talon edustalla on tilaa perheen toiselle autolle tai vieraan autolle.

Mahdollisuus on myös tarjota vaihdossa omakotitaloa Aurasta.
Mikäli harkitset omakotitalosi myyntiä niin ota pikaisesti yhteyttä.

Soita ja sovi esittely !
Tiedustelut Aija Varjonen 040 656 3113, tai aija.varjonen@huom.fi

Esittely

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
  • Aura
Tyyppi:
Paritalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
3 huonetta
Asuinpinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Lisätietoja maksuista:
Loading...

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tulisija:
:
Tehdyt remontit:
Ei tarvetta. Lähinnä ylläpito huoltoa.
Lisätietoja kunnosta:
Energialuokka:
Asbestikartoitus:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:
Vesihuollon kuvaus:
Viemäri:
Sähköliittymä siirtyy:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
  • Lukumäärä:
Saunan kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä:
Säilytystilojen kuvaus:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
19-423-1-708
Tontin tyyppi:
Tasamaatontti
Tontin pinta-ala:
1 127,0 m²
Lisätietoa tontista:
Tie perille
Lisätietoa tontista:
Tasamaan puutarhatontti, aurinkoinen piha, joka rajautuu pensas- ja havuistutukisin.
Tontin nimi:
Heinähattu
Lisätietoja rakennusoikeudesta:
Rakennusoikeuslaskelma: Kerrosala sallittu 223 m2 Kerrosala rakennetaan 193,5 m2 Kerrosala jää käyttämättä 29,5 m2 Huoneistoala 157 m2 ( huoneistot 3h+k+s 78,5m2, määrä 2kpl).
Tehokkuusluku:
0,20
Kaavoitustilanne:
Asemakaava
Kaavoitustiedot:
Auran kunta. p. 02 486 430.
Rakennukset:
autokatos

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Päiväkoti: Kunnallinen Pääskynpesä. Palvelut: Auran keskustan palvelut n. 1km, jossa lähin kauppa. Koulut: Auran yhtenäiskoulu.
Liikenneyhteydet:
Hyvät / Seutulippu.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Pihan kuvaus:
Pensaiden suojaama piha. Vieressä on lasten leikkipuistoalue.

Ota yhteyttä

Varjonen Aija

Varjonen Aija

Kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT, osakas
  • Puh: 040 656 3113

Huom! | Solid House Oy LKV, Turku

  • Eerikinkatu13, 3 krs., 20100 Turku
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje