Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

-Maariankadun talo huokuu historiikkia ja paljon vaiherikkaita tietoja talon vaiheista ja asukkaista-

Tehtailija Juho Tapanin suunnittelema As Oy Maariankatu 12 koki monenlaisia muutoksia ja suunnitelmia ennen kun talo lopulta rakennettiin 1919 ja valmistui vuonna 1920. Talon historiasta on kirjattu paljon tietoja vuosien varrella ja talon asukkaista on pidetty kirjaa sen valmistumisesta saakka talokirjan muodossa.
Talo elää edelleenkin kauniisti ja arvokkaasti, loistavalla paikalla. Huoneisto, joka sijaitsee kolmannessa kerroksessa, on ajan saatossa kokenut monta muutosta ja remonttivaihetta ja remontit on tehty vanhaa kunnioittaen. Mm. alkuperäiset puulattiat ovat päässeet uudelleen esiin ja huoneiston pohjaratkaisua on muutettu tämän päivän toimintojen mukaan käytännöllisemmäksi. Keittiö sijoitettiin olohuoneen viereen ja takapihan puoleiselle vanhan keittiön paikalle rakentui makuuhuone. Huomattavaa on mm. erillinen kodinhoitohuone sekä olohuoneen tyylikäs ja toimiva takka ja eteisen tilava vaatehuone.
Keittiö uusittiin siirron myötä muutamia vuosia sitten. Seinäpintoja on maalattu ja päivitetty sekä kylpyhuone uusittiin sähkötöiden ohella 2012-2014 välillä. Tämän huoneiston osalta myös käyttövesiputket uusittiin jakotukkiin saakka sekä koko kylpyhuone remontoitiin. Kauniisti vanhaa huokuvat tyylikäs ja erittäin tilava huoneisto odottaa nyt uusia asukkaitaan.
Vanhoja isoja huoneistoja keskustan alueella on harvoin tarjolla, joten jos asunto voisi olla juuri Sinun ja perheesi uusi Koti, otahan yhteyttä ja sovitaan oma yksityisesittely!

Yhteydenotot:
Johanna Hansén, Kiinteisönvälittäjä, LKV, KiAT, partner
p. 040 969 6679
johanna.hansen@bolkv.fi

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Kerrostalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Neliöhinta:
Ohje
:
Vesimaksu:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Tulisija:
Tilojen kuvaus:
Hissi:
Muuta kauppaan kuuluvaa:
:
Tehdyt remontit:
2012 Keittiön siirto toiseen huoneeseen-rakennuslupa ja lopputarkastus tehty. Suurin osa sähköistä uusittu vuosina 2012-2014. Käyttövesiputket uusittu jakotukille saakka kylpyhuoneremontin yhteydessä 2012-2014.
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Katto:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
  • Lukumäärä:
Kodinhoitohuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
Asunto-osakeyhtiö Maariankatu 12
Isännöitsijän yhteystiedot:
Isännöitsijä Kai Johansson Hurtinkatu 5 B 10 20610 TUrku p. 040-545 69 62 kai.johansson@turku.fi
Taloyhtiöön kuuluu:
Hissi
Muuta taloyhtiöstä:
Muuta: Kellarikomero, sauna, pesutupa, kylmäsäilytys, kuivaushuone, pyöräsuoja, väestönsuoja.
Liikehuoneistoja:
1
Tehdyt remontit:
1972 Putkistosaneerauksia 1985 Peltikate 1994 Julkisivumaalauksia 1999 Hissin kunnostus 1996-2010 Pääportaan maalauksia 2001 Keittiöportaan maalaus 2005 Kaukolämpöliittymä 2005 Parvekkeet uusittu 2007 PIhapuolisten ikkunoiden maalaus 2009 Rakennuksen ulko-ovet uusittu 2012 Abloy Sento lukitus 2015 Ilmanvaihtokanavien nuohous
Tulevat remontit:
2017 Ikkunoiden huoltomaalauksia 2018 Peltikaton huoltomaalaus- ja kulkusiltojen asennus 2019 Julkisivuremontti 2020 Ilmanvaihtokanavien nuohous
Energialuokka:
Asbestikartoitus:
Tontin koko:
1 061,0 m²
Tontin omistus:
Oma

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Päiväkoti: Keskustan päiväkodit. Palvelut: Keskustan palvelut. Kauppatori, kauppahalli, hansakortteli kulman takana. Koulut: Keskustan koulut.
Liikenneyhteydet:
Julkiset liikenneyhteydet.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Näkymät:
Maariankadun sekä sisäpihanäkymät. Puistomaiset näkymät koulun suuntaan.

Ota yhteyttä

Hansén Johanna

Hansén Johanna

Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT, Partner
  • Puh: 040 9696 679

Bo LKV

  • Itäinen Rantakatu 56, 20810 Turku
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje