Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Valkeanvirittäjän kerrostalossa tehokas yksiö jonka olohuoneesta etelään suuret ikkunat sekä ranskalainen parveke. Muuta ainutlaatuiseen Kirjokanteen ja aisti uudenlainen elämisen viihtyvyys ja helppous!

Tapiolan Kirjokansi koostuu uuden Ainoa II -kauppakeskuksen päälle rakennettavista kerros- ja pienkerrostaloasunnoista joista avautuu mahtavat avarat näkymät kauas. Kirjokannessa tulee toteutumaan täysin uudenlainen, ylellinen tilan väljyys. Puutarhakaupungin kävelykeskuksessa ovat kaikki palvelut käden ulottuvilla. Linja-autoliikenne kulkee alapuolella ja metrollekin kulku kauppakeskuksen alta. Parkkitilat tulevat kokonaisuuden alapuolelle. Nyt myynnissä Valkeanvirittäjä (kerrostalo ja pienkerrostalo) sekä Kuunkiertymä (kerrostalo). Valkeanvirittäjän arvioitu valmistuminen 1.5 - 30.6.2017. Rakennuttaja Lähitapiola.

Muut vastaavat myynnissä olevat Kirjokannen huoneistot: Valkeanvirittäjässä kaikki yksiöt ovat etelään päin. Samassa 5. kerroksessa Kirjokansi 1 A 4 (peilikuva pohjaratkaisultaan) ja Kirjokansi 1 A 8. Kerrosta alempana pohjakerroksessa (4.) samanlaisella pohjaratkaisulla yksiöt, joissa ranskalaisen parvekkeen sijaan toinen sisäänkäynti lasiovesta, Kirjokannen raitilta; Kirjokansi 1 A 3 ja Kirjokansi 1 A 2. Ylemmissä kerroksissa olevat yksiöt ovat 34m2 ja niillä on lasitettu terassiparveke, esim. Kirjokansi 1 A 12, 1 A 11 ja 1 A 10. Kuunkiertymässä kaikki 34m2 sekä yksi 33,5m2 yksiöt ovat lasitetulla terassiparvekkeella ja itään päin, pienempiä parvekkeettomia ei ole. Kuunkiertymässä on vapaita yksiöitä jäljellä vain 1kpl joka on 6. kerroksessa, Kirjokansi 2 A 2.

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Tapiolan kaupunginosa sijaitsee Espoossa, Haukilahden, Niittykummun, Otaniemen, Westendin ja Pohjois-Tapiolan naapurissa. Alun perin Tapiola on rakennettu puutarhakaupungiksi ja sen luonnonmukaisuus näkyy vielä tänäkin päivänä vehreinä nurmialue...

Lue lisää alueesta Tapiola

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Kerrostalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Yksiö
Asuinpinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
(Uudiskohde)
Käyttöönottovuosi:
Varaustilanne:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Velkaosuus:
Neliöhinta:
Ohje
:
Vesimaksu:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Parveke:
Parvekkeen kuvaus:
Hissi:
:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
As Oy Espoon Valkeanvirittäjä
Taloyhtiöön kuuluu:
Hissi
Tontin omistus:
Oma

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Jakama Sonja

Jakama Sonja

TJ, asuntomyynti
  • Puh: +358 415299377

Lea Jakama Oy LKV [A]

  • Tapiontori 3 C, 02100 ESPOO
  • Puh: 09 8676 555
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje