Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

UPEA SAUNALLINEN REMONTOITU KOLMIO!

Tarjolla on upea ja persoonallisen selkeälinjainen remontoitu koti, joka säväyttää vaativammankin asunnon etsijän tarpeet. Ihastuttava keittiö on saanut aivan uuden ulottuvuuden ja toimivuuden remontin yhteydessä. Eteisen puoleinen seinä on poistettu ja sen tilalle on asennettu saareke, joka helpottaa perheen arkea ja antaa huomattavasti enemmän avaruutta keittiöön. Lisäksi keittiö on suunniteltu myös niin, että sieltä on näkyvyys olohuoneeseen. Eli seurustelu onnistuu loistavasti myös ruokaa tehdessä.

Kummatkin makuuhuoneet ovat mukavan kokoiset ja molemmissa makuuhuoneissa ovat kaapistot sekä päämakuuhuoneessa on oma tilava vaatehuone.

Kaiken kruunaa kuitenkin tilava ja tyylikäs olohuone hienostuneen raikkaalla olemuksellaan. Olohuoneessa riittää tilaa ja pohjaratkaisu sallii monen tyyppisen kalustuksen todella helposti. Näin kesää ajatellen olohuoneen jatkeena on lasitettu parveke sekä isot ikkunat saavat tilan tuntumaan entistä isommalta.

Kaikki asunnon pinnan ovat siis remontoitu muutamia vuosia sitten sekä myöskin kylpyhuone ja sauna. Todella tyylikäs kokonaisuus, joka houkuttelee asumaan.

Hyvin hoidettu taloyhtiö. Monipuoliset palvelut kävelymatkan päässä.

Lyhykäisyydessään ihastumisen arvoinen koti, jossa viihtyy!

Mikäli sinulla on tarvetta myydä vanha koti pois uuden alta, niin ota minuun rohkeasti yhteyttä ja sovitaan arviokäynnistä!

Iloisiin tapaamisiin asuntonäytöllä!

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Kerrostalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
3 huonetta
Asuinpinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Velkaosuus:
Neliöhinta:
Ohje
:
Vesimaksu:
Autopaikkamaksu:
Saunamaksu:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Parveke:
Parvekkeen kuvaus:
Hissi:
:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
Saunan kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä:
Säilytystilojen kuvaus:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
Asunto Oy Lahden Metsäkangas
Isännöitsijän yhteystiedot:
Satulakadun Huolto Sari Martikainen 020 7589 862
Taloyhtiöön kuuluu:
Askarteluhuone, Kuivaushuone, Talopesula/itsepalvelupesula, Jäähdytetty kellari, Kellarikomero, Taloyhtiössä on sauna, Urheiluvälinevarasto, Väestönsuoja, Hissi, Mankeli
Taloyhtiön autopaikat:
Autotalleja: 14
Parkkipaikkoja: 76
Tehdyt remontit:
2015 taajuusmuunnin asennettu IV-koneeseen, tomutustelineet uusittu, julkisivujen kuntotutkimus tehty, 2014 lukitus uusittu lukkorunkoineen sento avaimille ja sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet asennettu yhteisiin tiloihin, 2013 pesutuvan pesukone ja kuivausrumpu uusittu, 2012 saunojen peruskorjaus, 2011 ilmastoinnin puhdistus ja tasapainotus, 2010 poistoilmakoneet uusittu, savunpoistoikkunat ja aukaisulalitteet asennettu, lämmitysjärjestelmä tasapainotettu, 2009 ikkunet, ovet ja ovikatokset uusittu, 2007 porrashuoneet maalattu, 2004 lämpökeskus uusittu, 2002 talon 1 vesikate uusittu, 2001 parvekkeet lasitettu, 1999 julkisivusaneeraus, 1998 liittyminen kaukovalvontajärjestelmään, 1997 talon 2 vesikate uusittu.
Tulevat remontit:
Pyydä välittäjältä kunnossapitosuunitelma.
Energialuokka:
Tontin koko:
9 758,0 m²
Tontin omistus:
Oma

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Päiväkoti: n. 200m Palvelut: S-market, apteekki, siwa ym. n.300m Koulut: Ala-aste n. 200m, Yläaste noin. 500m
Liikenneyhteydet:
Paikallisliikenne useita kertoja tunnissa n. 100m

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Näkymät:
Etelään päin. Laajaa näkymä.

Ota yhteyttä

Mäenpää Toni

Mäenpää Toni

Kehityspäällikkö
  • Puh: 0207413670
  • Puh: 0451282170

Asunto Kompassi Oy

  • Vesijärvenkatu 40, 15140 Lahti
  • Puh: 0207 413 680
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje