Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Yhdessä tasossa oleva viihtyisä, hyväkuntoinen koti. Toimiva pohjaratkaisu, jossa tällä hetkellä kaksi makuuhuonetta, ja mahdollisuus jopa neljään makuuhuoneeseen. Keittiössä vuonna 2016 uusitut Boschin astianpesukone ja kiertoilmauuni. Lisäksi kaksi wc:tä, kodinhoitohuone, takkahuone ja sauna luovat puitteet toimivalle asumiselle.
Huoneisto on paritalossa, kuuluu rivitaloyhtiöön. Taloyhtiössä suurimmat remontit, mm. putket tehty. Oma suojaisa ja aidattu piha-alue omenapuineen etelään. Autokatospaikka, lisäksi paikoitustilaa kadunvarressa.
Asunto sijaitsee päättyvän kadun varressa, ei läpikulkuliikennettä. Ruokakaupat, kirjasto, päiväkodit ja koulut sekä kauppakeskus Columbuksen palvelut lähellä. Metrolle vain noin 10 minuutin kävelymatka. Merelliset ulkoilumaastot lähettyvillä. Tiedustelut Tuula Partanen, 0400 588200

Esittely

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Pinta-alaltaan Helsingin suurin kaupunginosa Vuosaari sijaitsee meren rannalla Itä-Helsingissä. Sen naapurialueita ovat mm. Mellunmäki ja Puotila.


Noin 37 000 asukkaan Vuosaari tarjoaa asukkailleen kattavat palvelut. Kauppakeskus Co...

Lue lisää alueesta Vuosaari

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Rivitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
3 huonetta
Asuinpinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Neliöhinta:
Ohje
:
Vesimaksu:
Loading...

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tulisija:
:
:
Lisätietoja kunnosta:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
Saunan kuvaus:
Kodinhoitohuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
Asunto Oy Airoparintie 13
Isännöitsijän yhteystiedot:
Carl-Gustaf Sergejeff Airoparintie 13 B, 00980 Helisnki
Taloyhtiöön kuuluu:
Urheiluvälinevarasto, Kellarikomero, Jäähdytetty kellari
Muuta taloyhtiöstä:
Muuta: Puuvaja
Taloyhtiön autopaikat:
Autokatospaikkoja: 5
Tehdyt remontit:
Pihan asfaltointi, otsalaudoituksen maalaus 2016, katon korjausprojekti: kaatojen korotukset, uusi kermi entisen päälle, uudet kaivot ja rakenteiden korotukset + otsalaudoituksen uusinta, salaojaremontti ja sadevesiputkiston asennus 2015, E-huoneiston kantavien ulkoseinien kosteusvaurio: korjaus urakkaohjelman mukaan 2014, pihan asfaltointi 2013, lauta-aidan rakennus 2012, B-huoneiston länsipäädyn otsalaudoituksen uusinta puun kaatumisen johdosta 2011, lämminvesivaraajan purku, käyttövesiputkien uusinta, vesikalusteiden uusinta huoneistossa, lämminvesivaraajien asennus huoneistoihin 2010, antennien ja vahvistimien päivitys 2008/2016, pihan metaalirakenteiden maalaus 2006/2015, pihan asfaltointi 2004, käytävälaattojen uusinta 2002, otsalaudoituksen uusinta, aurinkopuoli 1998, paisuntasäiliön uusinta 1996, huopakaton ja kattoikkunoiden uusinta 1995, lämmityskaapelit katoille 1992, puuvajan uusinta 1990, huopakaton korjaus pikeämällä 1988.
Energialuokka:
Tontin koko:
2 061,0 m²
Tontin omistus:
Oma

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Päiväkoti: Alueella Palvelut: Kauppakeskus Columbus, Vuosaaren urheilutalo (UH & FIX; uimahalli, palloiluhalli yms.), Vuotalon kirjasto + kulttuurikeskus ym., terveyskeskus kävelymatkan päässä. Lisäksi läheisyydessä mm. golfkenttä, jäähalli, pienvenesatamia, rantaravintoloita ja -kahviloita. Koulut: Alueella
Liikenneyhteydet:
Metro, bussi

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Näkymät:
Omalle viihtyisälle aidatulle piha-alueelle
Pihan kuvaus:
Viihtyisä, isohko aidattu piha-alue

Ota yhteyttä

Partanen Tuula

Partanen Tuula

Kiinteistönvälittäjä, LKV, YKV, osakas
  • Puh: 0400588200

Huom! Kiinteistönvälitys Oy, Helsinki

  • Huopalahdentie 24, 00350 Helsinki
  • Puh: 040 136 2631
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje