Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Tervetuloa tutustumaan valon ja tilan kotiin.

Heti ulko-ovelta avautuu valontäyteinen laaja näkymä alas olohuoneen korkeisiin maisemaikkunoihin asti.
Tilan korkeus ja seinien valkoisuus yhdistettynä suuriin, kiiltäviin, lämpimän valkoisiin lattialaattoihin antaa talolle ylellisen vaikutelman.
Talon muotoilu on ajatonta ja konstailemattoman selkeää suomalais-skandinaavista. Keskeistä on sekä luonnonvalon mahdollisimman hyvä hyödyntäminen valaistuksessa että tilojen avaruus. Ruokailutila, olohuone ja terassit suuntautuvat länteen, josta saadaan luonnonvaloa. Pääsisäänkäynnistä tultaessa korkea eteisaula, keittiö, ruokailutila ja olohuone muodostavat yhtenäisen tilan ilman väliseiniä. Päätilojen avoimuus on rakennukselle oleellista.

Ruokailu- ja kylpylätiloihin on panostettu, yksityisyyttä unohtamatta.

Talon rakennusaikaisena teemana oli "Kiveä lattiasta kattoon" (eli sekä alapohja, ulko- ja sisäseinät, yläpohja on kevytbetonia). Tällä mahdollistettiin energiatehokas ja turvallinen rakentaminen. Samoin valaistus, kodintekniikka, sisustusratkaisut ja viihtyvyys ovat loppuun saakka harkittuja.

Lisätietoja talosta, talotekniikasta ja yksityiskohdista: lounatuulentie17.fi sekä välittäjältä.


Metsäkaltevan alue sijaitsee 3,5 kilometrin päässä Hyvinkään keskustasta etelään, valtatie 25:n varrella. Metsäkaltevan vahvuuksia ovat luontoympäristöä kunnioittaen suunnitellut monipuoliset ulkoilu- ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet, kaupunkikeskustan läheisyys ja hyvät liikenneyhteydet.

Alue sijoittuu loivasti laskevaan, auringonvalossa kylpevään rinteeseen. Alueen maasto on vaihtelevaa, ja korkeuserojen ansiosta rinnepihoilta avautuu näyttäviä näköaloja luontoon. Metsäkalteva on kaunis, laadukkaasti viimeistelty uusi alue, jossa asukkaiden hyvinvointi on ollut suunnittelun johtotähtenä. Pieni keskuspuisto lasten leikkipaikkoineen, parkour-välineet, nurmettu pelikenttä sekä talvella aluetta kiertävä latu luovat hyvät edellytykset kiireettömään kotoiluun ja aktiiviseen arkeen.

Esittelyt ja lisätiedot: Mia p.0400 369 666, mia@bolkv.fi

PS. Lähden mielelläni näyttämään asuntoa yksityisesti, älä turhaan odottele yleistä esittelyä!

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Kiinteistövero:
Muut lämmityskulut:
Vesi- ja jätevesimaksu:
Puhtaanapito:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tulisija:
:
Kohteen kuvaus:
:
Energialuokka:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:
Vesihuollon kuvaus:
Viemäri:
Sähköliittymä siirtyy:
Siirtyvät liittymät:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
  • Seinämateriaalit:
  • Lattiamateriaalit:
Katto:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
Saunan kuvaus:
Kodinhoitohuoneen kuvaus:
Säilytystilojen kuvaus:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
106-28-2713-4
Tontin pinta-ala:
1 196,0 m²
Lisätietoa tontista:
Tie perille
Kaavoitustilanne:
Asemakaava
Kaavoitustiedot:
Tiedustelut: Hyvinkään kaupunki

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Päiväkoti: Päiväkoti n.300m. Leikkipuisto n.200m. Palvelut: Hyvinkään keskustan palvelut n.3,5km. Lähikauppa n.2km. Kauppakeskus Willa n.4,3km. Koulut: Alle 2km.
Liikenneyhteydet:
Bussipysäkki n.200m. Rautatieasema n.4km. Talo sijaitsee Hyvinkään uusimmassa kaupunginosassa hyvien kulkuyhteyksien varrella.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Pihan kuvaus:
Piha on toteutettu luonnonläheiseksi, helppohoitoiseksi ja viihtyisäksi - ei leikattavaa nurmikkoa, vaan kunttaa eli siirrettyä metsänpohjaa ja varvikkoa. Pihakiveys ja kuntta päällysmateriaaleina ovat erittäin helppohoitoisia, ja kuntta sopii muutenkin erinomaisesti saattamaan tonttia lähes luonnontilaan. Tontilta nousseita kiviä on käytetty rakentamiseen ja osa niistä on istutettu alueelle ikään kuin ne olisivat olleet aina paikallaan. Varsinainen oleskelualue sijoittuu luontaisesti lounaisnurkkaan, jossa rakennuksen sisätilat laajenevat ulos. Sekä katetulta terassilta että kylpylätiloista näkee istutusaltaaseen sijoitetut koriste- ja marjakasvit, samoin kuin vilpolaterassin kupeessa olevat yrtti- ja kesäkukkaistutukset. Koristepuina- ja pensaina on käytetty alueella luontaisesti esiintyvää puulajistoa sekä helppohoitoisia, mutta näyttäviä pensaita.

Ota yhteyttä

Lehtonen Mia

Lehtonen Mia

Kiinteistönvälittäjä LKV, Partner, Kaupanvahvistaja
  • Puh: 0400 369 666

Bo LKV, Helsinki

  • Neitsytpolku 12, 00140 Helsinki
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje