Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Yksitasoinen, paritalon päätykoti keskeisellä sijainnilla Terholan palvelujen läheisyydessä.
Kodin olohuone ja vaalea keittiö ovat yhtenäistä, avaraa tilaa, josta on näkymät ja kulku eteläsuuntaisen takapihan aurinkoiselle terassille. Kodin kahdesta makuuhuoneesta suuremman yhteydessä on vaatehuone ja pienemmässä vaalea liukuovikaapisto. Lisäsäilytystilaa löytyy eteiskäytävän liukuovikaapistosta sekä heti sisääntulon yhteydessä sijaitsevasta ulkovarastosta. Kodin vaaleansävyinen sekä ikkunallinen pesuhuone/sauna sijoittuvat toimivasti kodin keskelle. Kodissa on lisäksi ilmalämpöpumppu olohuoneessa.

Omalla tontilla sijaitseva taloyhtiö koostuu neljästä, As Oy muotoisesta paritalosta (yhteensä 8 huoneistoa) ja taloyhtiöllä on mm. pistokkeelliset katos/avopaikat asukkaiden ajoneuvoille. Kesäisin taloyhtiön piha-alueiden huoltotyöt hoituvat yhtiön asukkaiden toimesta, mutta talvikunnossapidosta huolehtii huoltoyhtiö.

Terholan asuinalue on ihanteellinen, mikäli toiveissanne on asua monipuolisten palvelujen, ulkoilumahdollisuuksien (Terholan ulkoilumaastot lähietäisyydellä), päiväkodin ja koulun (mm. Oinaskadun koulu) läheisyydessä. Terholasta on lisäksi erinomaiset kulkuyhteydet mm. Lahden moottoritielle sekä keskustan rautatieasemalle sekä Ainolan junaseisakkeelle. Tervetuloa tutustumaan!

Tiedustelut ja esittelyt: Jokke Härmä, 0400-600 009, jokke.harma@kotimaan.fi

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Paritalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
3 huonetta
Asuinpinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Velkaosuus:
Neliöhinta:
Ohje
:
Autopaikkamaksu:
Sähkölämmituskulut:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tilojen kuvaus:
Muuta kauppaan kuuluvaa:
:
Tehdyt remontit:
Kosteusmittaus 2013, ei huomattamista.
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
Saunan kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä:
Säilytystilojen kuvaus:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
Asunto Oy Järvenpään Alhotie 7
Isännöitsijän yhteystiedot:
JPV-Isännöinti Oy/ Jari Väyrynen Sibeliuksenkatu 19 B 21 04400 Järvenpää Puh. 045-2650558 jari@jpvl.fi
Huolto:
Talvikunnossapito on huoltoyhtiöllä (lumenauraus).
Muuta taloyhtiöstä:
Muuta: Huoneistokohtaiset varastot, koneellinen ilmanvaihto ja yhteisantenni.
Taloyhtiön autopaikat:
Autopistokepaikkoja: 8
Autokatospaikkoja: 8
Tehdyt remontit:
2016/ lukituksen uusinta, 2015/ huoneistojen A1, A2, B3, B4, C6 ja D7 alapohjien eritysten korjaukset, 2014/ rakennusten peltikattojen huolto, autokatoksen sisäpuoli maalattu, antennijärjestelmän digisointi HD-lähetyksille, huoneistojen D8 ja C5 alapohjan eristyksen korjaus, 2013/ parkkipaikan ja piha-alueen kunnostus, kivituhkan lisääminen ja lanaus, 2012/ IV-kanavien puhdistus ja ilmamäärien säätö, asuntojen etupihan rappusten uusinta, 2011/ silikonisaumojen uusinta kylpyhuone ja keittiö, lumiesteiden korjaukset, 2011-20107 sadevesilinjat ja salaojien korjaus, 2009/ saunojen, pesuhuoneiden ja keittiöiden kosteusmittaukset, sadevesiviemäreiden kuvaus ja huuhtelu.
Energialuokka:
Asbestikartoitus:
Tontin koko:
2 623,0 m²
Tontin omistus:
Oma

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Päiväkoti: Alueella useita. Palvelut: Kaikki Terholan palvelut lähietäisyydellä.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Näkymät:
Etelä takaterassi - pohjoinen sisääntulo.

Ota yhteyttä

Härmä Jokke

Härmä Jokke

YKV, LKV, LVV, KiAT, KED Julkinen kaupanvahvistaja
  • Puh: 0400 600 009

Kotimaan Kiinteistönvälitys LKV

  • Kinnarinkatu 1, 04430 JÄRVENPÄÄ
  • Puh: 09 279 1900
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje