Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Uskomattoman hieno, arkkitehti Aarne Ervin todellinen mestariteos Tapiolan parhaalla paikalla Otsolahden merimaisemissa.

Poikkeuksellisen avara ja valoisa koti, joka on läpikäynyt mittavat kunnostukset nykyisten omistajiensa käsissä. Alkuperäistä tunnelmaa on osattu vaalia hienosti ja kokonaisuus on henkeäsalpaavan hieno.

Pohjaratkaisu on nykyisessä muodossaan täydellinen suuremmallekin perheelle. Huoneita on useita molemmissa kerroksissa ja niitä on helppo yhdistää ja muokata eri käyttötarkoituksiin.
Yläkerrassa on avarat yhteiset oleskelutilat ja isoista ikkunoista näkyvä merellinen puistomaisema on olennainen osa sisustusta. Vuodenaikojen vaihtelut muuttavat talon tunnelmaa eikä verhoja kaipaa.

Alakerran katseenvangitsijana on Ervin suunnittelema uniikki kuparitakka, jonka veroista ei Suomesta montaa löydy. Saunaosastolla nautit ylelliset löylyt ja vehreä piha kutsuu viihtymään luonnon läheisyydestä.

Asuminen on hyvin omakotitalomaista, sillä osakkaat vastaavat itsenäisesti oman asuntonsa kunnostuksista. Nyt myytävä huoneisto on muuttovalmis, joten pääset suoraan nauttimaan uudesta kodistasi.

Esittelyt ainoastaan sopimuksen mukaan, soita ja sovi oma näyttöaikasi.
Myyntiä hoitaa HEIDI LUUMI 045-1351967, heidi@maisonluumi.fi
www.maisonluumi.fi

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Tapiolan kaupunginosa sijaitsee Espoossa, Haukilahden, Niittykummun, Otaniemen, Westendin ja Pohjois-Tapiolan naapurissa. Alun perin Tapiola on rakennettu puutarhakaupungiksi ja sen luonnonmukaisuus näkyy vielä tänäkin päivänä vehreinä nurmialue...

Lue lisää alueesta Tapiola

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Rivitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Kerroskuvaus:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Neliöhinta:
Ohje
:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tulisija:
Tilojen kuvaus:
Parveke:
Parvekkeen kuvaus:
:
Muuta kauppaan kuuluvaa:
:
Tehdyt remontit:
2010 alakerran kylpyhuone remontoitu, kalanruotoparketti hiottu ja muut lattiat uusittu (ei eteisen lattia), sisäpintojen remontointi, huoneiston käyttövesiputket uusittu 2011 autotallin patteri uusittu, huippuimuri takkahormiin, sadehatut hormeihin, ulkopuuterassit 2014 talon eteläpuoleisen puujulkisivun sekä tuulensuojalevyjen uusiminen 2015 julkisivujen puuosien huoltomaalausta 2016 autotallin etelänpuoleisen puujulkisivun uusiminen, kaukolämpöputkien uusiminen kadulta tekniseen tilaan sekä tältä osin pihan afaltointi uusittu
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Seinämateriaalit:
  • Lattiamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
Saunan kuvaus:
Kodinhoitohuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä:
Säilytystilojen kuvaus:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
Asunto Oy Karhunkämmen
Isännöitsijän yhteystiedot:
Hallituksen jäsen: Kaarina Berglund, Otsolahdentie 5 C, 02110 Espoo puh. 040 5850 311
Huolto:
Taloyhtiöllä yhteinen lumilinko.
Muuta taloyhtiöstä:
Muuta: lämmönjakohuone ja sähkökeskus
Taloyhtiön autopaikat:
Autotalleja: 3
Tehdyt remontit:
1992 vesikatot, sekä talot että autotallit 1999 etelän puoleisten ikkunoiden puuosien korjausta ja maalausta, rakennusten ja tukimuurien sokkeliosien korjaus ja maalaus, tiiliaitojen kunnostus, jäteaitauksen uusiminen, rakennusten ja autotallien puuosien kunnostus ja maalaus 2000 asuntojen pinta-alojen tarkistus 2002-2003 ilmanvaihtokanavat puhdistettu, lämmönjakokeskuksen uusinta 2004 ulko- ja pihavalaistusten uusinta ja lisäystä, asuntojen lämpökamerakuvaus 2005 antenniverkon kunnostus 2006 ulkopiha-alueen asfaltointi 2008 etelänpuoleisten 2 krs:n ikkunoiden ulkopuitteiden maalaus, talojen puuporttien ja jäteaitauksen maalaukset
Tulevat remontit:
lämmityspatterien termostaattien vaihto, etelänpuoleisten ikkunoiden huoltomaalaus/vaihto, katon pinnoitus, viemäreiden sukitus/uusinta
Energialuokka:
Asbestikartoitus:
Tontin koko:
2 387,0 m²
Tontin omistus:
Oma

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Päiväkoti: Alueella useita päiväkoteja , joista lähimpänä Otsolahden päiväkoti. Myös englanninkielinen Carden City Playschool löytyy Tapiolasta, Kaskenkaatajantieltä. Palvelut: Tapiolan kattavat ja paranevat palvelut alle kilometrin päässä. Tapiolan terveysasema, uimahalli ja kirjasto. Espoon Kulttuurikeskus. Otsolahden venesatama ja kävelyreitit ihan vieressä. Koulut: Lähin alakoulu Aarnivalkean koulu, 1 km. Opetus peruskorjatussa Tapiolan koulussa (yläkoulu ja lukio) 1,1 km.
Liikenneyhteydet:
Bussipysäkki tien päässä, josta mm. seutulinja 106 Kamppiin, 15 Otaniemeen ja jokerilinja 550 Itäkeskukseen. Länsimetron liikennöinti alkaa lähitulevaisuudessa. Lähimmät metroasemat Tapiolan asema, Otaniemessä, Aalto-yliopiston asema sekä Keilaniemen asema, kaikkiin lähes sama matka. Liityntäliikenne Tapiolantieltä.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Näkymät:
Merelliset ja vehreät maisemat, tontti rajoittuu puistoalueeseen.
Pihan kuvaus:
Oma aidattu etupiha kivetysterasilla ja istutuksilla. Takapihalla nurmikkoa, istutuksia, marjapensaita ja muutama omenapuu. Piha rajoittuu merenranta puistoalueeseen.

Ota yhteyttä

Luumi Heidi

Luumi Heidi

Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT
  • Puh: 045 135 1967

Maison Luumi Oy

  • Länsituulentie 10 A, 02100 Espoo
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje