Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Vuonna 2010 valmistunut, kodikas kivirakenteinen erillistalo keskeisellä mutta suojaisalla sijainnilla.
Mannermaisilla ja kestävillä materiaalivalinnoilla höystetty koti, jonka pohjaratkaisu kahdella oleskelutilalla muuntautuu joustavasti eri elämäntilanteisiin.

Yläkertaa hallitsee avarat tilat, joihin takka luo tunnelmaa. Modernissa keittiössä on työskentelyä helpottava saareke baaritasolla ja valoisa paikka ruokapöydälle. Jos kattauksen haluaa siirtää terassille, näkyy sieltä maisemat aina viereiselle golfkentälle asti. Makuuhuoneita on tarvittaessa kolme mutta jos yläkerran kaksi huonetta riittää, on alakerran käyttömahdollisuudet lähes rajattomat. Tällä hetkellä ala-aulassa on minikeittiö ja baarinurkkaus perheen nuorison käytössä. Oman sisäänkäynnin ansiosta tilat muuntautuvat arkea helpottavaksi kuraeteiseksi tai vaihtoehtoisesti vaikka työ/vierashuonetarkoitukseen. Arkea helpottaa myös ruhtinaallisen iso kodinhoitohuone.

Talouden lompakkoa ilahduttaa nykyaikainen talotekniikka, mikä takaa äärettömän pienet asumiskustannukset. Lämmityskulut ovat todella matalat ja lämpiminä kesinä ilmalämpöpumppu hoitaa myös viilennyksen.

Erilaisia säilytysratkaisuja on runsaasti ja tarvittaessa lisäneliöitä tavaroille saa vielä lisää käyttöullakolta. Perheen autoille on myös kerrankin varattuna riittävästi tilaa, sillä tallipaikan lisäksi pihalle mahtuu peräti neljä autoa. Mitä muuta enää kaipaat?

Osakkaat huolehtivat oman talonsa korjauksista ja kuluista itsenäisesti eli vastiketta ei peritä. Varainsiirtovero ostettaessa 2%.

Tilaa esitteemme ja tule esittelyyn tutustumaan paremmin.
Myyntiä hoitaa HEIDI LUUMI LKV 045-135 1967, heidi@maisonluumi.fi
www.maisonluumi.fi

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Erillistalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Muiden tilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Kerroskuvaus:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Neliöhinta:
Ohje
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tilojen kuvaus:
Muuta kauppaan kuuluvaa:
:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
  • Seinämateriaalit:
  • Lattiamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
Saunan kuvaus:
Kodinhoitohuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä:
Säilytystilojen kuvaus:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
Asunto Oy Espoon Mankkaanpuro 19
Isännöitsijän yhteystiedot:
Isännöintiä hoitaa taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Teppo Ojala
Huolto:
lumenauraus ulkoistettu.
Energialuokka:
Tontin koko:
1 001,0 m²
Tontin omistus:
Oma

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Päiväkoti: Päiväkoti Aurinkorinne ja Mankkaan Päiväkoti n. 500 m, Seilimäen päiväkoti n. 900 m. Palvelut: Lähin ruokakauppa Lidl ja Alepa n. 500 m. Tapiolan kattavat ja tulevaisuudessa entisestään paranevat palvelut n. 3 km. Iso Omena 5 km ja kauppakeskus Sello n. 5,5 km. Tapiolan terveysasema n. 2,6 km. Tapiola Golfkeskus TAGi:n lähimmät väylät ihan vieressä ja ykköstiille matkaa n. 1 km. Tapiolan Urheilupuiston monipuoliset harrastusmahdollisuudet, n. 3 km. Koulut: Lähin alakoulu, Mankkaanpuron koulu, n. 500 m ja yläkoulu, Mankkaan koulu, n. 450 m. Lukiot Pohjois-Tapiolassa ja Tapiolassa.
Liikenneyhteydet:
Lähin bussipysäkki Kokinkyläntien ja Mankkaantien risteyksessä, n. 400 m, josta seutulinjat 110, 109 ja 105 sekä sisäiset linjat 15 ja 18. Lisäksi Kokinkyläntieltä poikittaislinja 533. Lähin tuleva metroasema Urheilupuiston metroasema, n. 3 km.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Luumi Heidi

Luumi Heidi

Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT
  • Puh: 045 135 1967

Maison Luumi Oy

  • Länsituulentie 10 A, 02100 Espoo
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje