Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Tarjouskauppana myytävä kohde! Kaunis mansardikattoinen, hirsirakenteinen muhkea ja tilava Kontiotalo 134/155 k-m2. 1-2 tasossa, rv. 2001/ yläkerran rakentaminen asuinkäyttöön 2010. Persoonallinen Kontiotalon pohjaratkaisu ja kodikas muunneltavissa oleva tupakeittiö jossa varaavatakka, kaksi ulkoterassia, parveke ym. Puulämmitteinen sauna josta käynti kodinhoitohuoneeseen / apukeittiöön ja vilvoitteluterassille. Tilasta 1 ha on osa tasaista ja hoidettua nurmikkoista pihapiiriä ja osa luonnontilassa olevaa puustoista metsänpohjaa.

Sisääntulon puoleisessa päädyssä tilalla on lämpöeristetty hallirakennus p-ala noin 290 m2, jonka sisäkorkeus on noin 4,6 m, jaettavaksi harrastetilaksi, nikkaroijalle, yrittäjälle ym. josta löytyy hyvät työtilat. Täällä voi nauttia myös omasta luonnonrauhasta. Tila mahdollistaa myös oman perheen lemmikeille elintilaa. Viherpeukalolle valmiina pihalla kasvimaanpohjaa ja iso maakellari. Lehtolantien varrella on myös hevosharrastusta.

Kohde sijaitsee Janakkalan kunnan eteläisessä päässä Tervakosken kylää (Riihimäki postiosoite). Nopea ja hyvä kulkuyhteys moottoritielle johon noin 3 km. Tervakosken palvelut noin 8 km. Kaupat - lähipalvelut ja Riihimäki alle 10 min ajomatka.

Huom! Tarjouskauppana myytävä kohde jossa lähtöhinta on 297.000 euroa ja josta lähtöhinnasta ylöspäin otetaan vastaan kirjallisia ostotarjouksia.

Soita ja sovi myös omasta esittelystä, Tuija Juntunen 040-5866552, Pasi Juntunen 0400-974306. TJ Housing Professional Oy LKV [A] - Asuntokauppaa pääkaupunkiseutu ympäristöineen -

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Kohteen perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Tilan pinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tulisija:
Muuta kauppaan kuuluvaa:
:
Asbestikartoitus:
Vesihuollon kuvaus:
Viemäri:
Sähköliittymä siirtyy:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
  • Lukumäärä:
Saunan kuvaus:
Kodinhoitohuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä:

Kohteen tontti

Tontin omistus:
Oma
Tontin tyyppi:
Tasamaatontti
Lisätietoa tontista:
Tie perille
Lisätietoa tontista:
Tontti on osittain kuusi- koivu- ja mäntymetsäinen ja talon pihapiiri on hoidettua nurmimaata.
Rakennukset:
Muut rakennukset: Pienkonehallirakennus 290,7 k-m2. Hallin korkeus noin 4,6 m ja harjakorkeus noin 5,7 m. Lämpöeristetty halli jossa wc, vesi ja lämminvesivaraaja, oma sähkömittari. Kasvihuone. Maakellari rv. 2012 jossa sähköt ja pakkasvahti. Puuliiteri + pressukatos. Sähköistetty koirankoppi.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Juntunen Tuija

Juntunen Tuija

TJ Housing Professional Oy LKV
  • Puh: 040 5866552

TJ Housing Professional Oy LKV [A]

  • Myllärintie 4 B, 01800 KLAUKKALA, NURMIJÄRVI
  • Puh: 0400 974306
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje