Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Hyväkuntoinen, parvekkeellinen läpitalon päätykaksio Viherlaaksossa rauhallisella sijainnilla, päättyvän tien varrella. Ikkunat kolmeen ilmansuuntaan.

Tilavasta olohuoneesta on käynti lasitetulle länsiparvekkeelle, josta rauhalliset pihanäkymät ilta-auringon suuntaan. Makuuhuone on niin ikään tilava ja jaettu tällä hetkellä siirrettävissä olevalla liukuovikaapistolla kahdeksi eri tilaksi. Tämä mahdollistaa hyvin esimerkiksi nukkumistilan ja työskentelytilan erottamisen toisistaan. Keittiöön mahtuu hyvin ruokapöytä.

Keittiö ja kylpyhuone on uusittu kokonaan ja samoin pinnat koko huoneistossa kauttaaltaan. Tähän viehättävään kotiin voit siis muuttaa ilman sen suurempia remontointitarpeita.

Yhtiövastikkeeseen sisältyy sekä vesi että laajakaistayhteys.

Sijaintikin on mitä parhain. Luonnonläheiset ulkoilumahdollisuudet kutsuvat lähistöllä monipuoliseen liikkumiseen ja liikenneyhteydet alueelta ovat sujuvat niin julkisella liikenteellä kuin omalla autollakin. Samoin päivittäispalvelut löytyvät läheltä.

Varsinainen yhtiökokous teki 3.5.2016 päätöksen putkiremontin hankesuunnittelun aloittamisesta.

1/6 krs (ei maan tasalla). Talossa on hissi.

Tervetuloa tutustumaan!

Myynti ja lisätiedot:

OTK , LKV Kirsi Tiihonen, p.040 509 12 29, kirsi.tiihonen@huom.fi ja yrittäjä Juhani Mähönen, p.050 388 84 67, juhani.mahonen@huom.fi

Esittely

Tervetuloa esittelyyn Su 11.12.2016 13:00-13:45
Tervetuloa esittelyyn! Esittelyn pitää LKV Leena Luoto, p. 040 502 83 91
Esittelijänä:
Puhelin:

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Kerrostalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Kaksio
Asuinpinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Velkaosuus:
Neliöhinta:
Ohje
:
Saunamaksu:
Lisätietoja maksuista:
Loading...

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Parveke:
Parvekkeen kuvaus:
Hissi:
:
Muuta kauppaan kuuluvaa:
:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Seinämateriaalit:
  • Lattiamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
Säilytystilojen kuvaus:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
Asunto Oy Viherkalliontie 7
Isännöitsijän yhteystiedot:
Karakallion huolto Oy Juha Sariola 044 7204 229
Huolto:
Huoltoliike.
Taloyhtiöön kuuluu:
Kellarikomero, Mankeli, Askarteluhuone, Taloyhtiössä on sauna, Talopesula/itsepalvelupesula, Väestönsuoja, Hissi, Urheiluvälinevarasto, Jäähdytetty kellari
Muuta taloyhtiöstä:
Muuta: Koneellinen poistoilmanvaihto, laajakaista 2M DNA Welho, hissi vain K-L -portaissa, mahdollisuus asennuttaa ilmalämpöpumppu taloyhtiön ohjeistusta noudattaen,
Taloyhtiön autopaikat:
Parkkipaikkoja: 99
Tehdyt remontit:
1986 kaukolämpö 1996-1997 talojen etuikkunat 1999 lämpöverkoston peruskorjaus ja tasapainotustyö 2001 pesulan remontti 2002 Bauer-laitteisto lämmitysverkostoon 2003 julkisivuremontti+parvekelasit 2004 porrashuoneiden maalaustyöt, akustiikkalevyt, jätteiden keräykseen Molok-syväkeräysastiat 2005 Welhon digitv- ja laajakaista 2006 putkiston peruskuntoarvio 2008 uudet lämmönsiirtimet 2 kpl, Bauer-laitteisto käyttövesiverkkoon, taloyhtiön piirustukset digimuotoon, Soneran valokuitukaapeli 2009 hissien 2 kpl uusiminen 2009-2010 kellarikäytävien kunnostukset ja maalaukset 2009 korvausilmaventtiilit kaikkiin asuntoihin 2009-2012 ilmanvaihtokoneet 6 kpl uusittu 2011 laajakaistayhteys 2M perusnopeudella kaikkiin asuntoihin 2012-2013 kattojen peruskorjaukset ja 1-2 -talojen lisälämmöneristeet 2014 tontti- ja pohjaviemärien sukitus 2015 1-talon kylmäkellarin muutos häkkivarastoksi
Tulevat remontit:
Putkiremontin hankesuunnittelu 2016-2017
Tontin koko:
11 270,0 m²
Tontin omistus:
Oma

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Päiväkoti: Viherkallion ja Viherrannan päiväkoti lähettyvillä Palvelut: Terveyskeskus, kirjasto n.300m, kauppa, kioski, pizzeria ja huoltoasema n.500m, kauppakeskus Sellon kattavat palvelut n.5 km Koulut: Viherkallion koulu (ala-aste) ja Viherlaakson koulu (yläaste) kävelymatkan päässä
Liikenneyhteydet:
Bussit 248 ja 270 Elielinaukiolle, useita busseja Leppävaaraan, juna Leppävaarasta Helsinkiin n.15 min, hyvät yhteydet omalla autolla Kehä III:lle ja Turun moottoritielle

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Näkymät:
Vehreät pihanäkymät olohuoneesta ja parvekkeelta länteen, makuuhuoneesta etelään ja keittiöstä itään
Pihan kuvaus:
Viihtyisällä pihalla mm. lasten leikkialue ja yhteiskäytössä oleva grilli

Ota yhteyttä

Tiihonen Kirsi

Tiihonen Kirsi

OTK, LKV, kiinteistönvälittäjä
  • Puh: 040 509 1229

Huom! | LKV Mähönen & Mähönen Oy

  • Huopalahdentie 24, 3. krs, 00350 HELSINKI
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje