Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Uskomattoman hieno kivitalo Jollaksen eteläkärjessä, Meri Perttilän polun perimmäisellä rakennuspaikalla.

Luonnonvalo ja meren välitön läheisyys ovat olleet lähtökohtana tämän poikkeuksellisen talon suunnittelussa. Isot ikkunat ja lukuisat terassit on kaikki suunnattu merelle päin ja vaikuttavia maisemia pääseekin nauttimaan jokaisesta kerroksesta. Talo on arkkitehtuurillisesti ja rakennustekniikaltaan upea työnäyte, joka kestää tarkastelun kaikista ilmansuunnista.

Pohjaratkaisu on kekseliäs ja talo on suuresta koostaan ja ylellisistä materiaaleistaan huolimatta kodikkaan oloinen. Jokaisen kerroksen käyttötarkoitus on tarkkaan mietitty ja yksityiskohdissa on nähty silminnähden vaivaa. Tuloksena on vaikuttava yhdistelmä luksusta ja kestävyyttä, toiminnallisuutta unohtamatta.
Sisääntulokerros on omistettu perheen yhteiselle ajanvietolle ja makuuhuoneet on sijoitettu toisen kerroksen eri siipiin. Yksi talon lukuisista hienouksista löytyy tornihuoneesta, jonka korkeuksiin voi vetäytyä omaan rauhaansa ihailemaan merta tai takan loimua. Kaikki design-takat on erikseen suunniteltu eri kerroksiin ja ne istuvat täydellisesti kodin tyyliin.
Sama pettämätön tyyli jatkuu kylpyhuoneissa, joihin valitut marmori/kivitehosteet tekevät vaikutuksen jokaisella käyntikerralla.

Suunnittelussa on otettu huomioon myös useat arkea helpottavat ominaisuudet: alakerran kodinhoitohuone/vaatehuone-kokonaisuus, runsaat säilytystilat sisällä ja ulkona, Berkerin taloautomaatio ja lämmin autotalli. Tästä kokonaisuudesta ei puutu mitään, sillä veneellekin on varattuna oma paikkansa laiturista!

Naapuritontin v.1886 rakennettu Villa Salmela on alueen tunnettu symboli ja kesäkuukausina sympaattiset ja historiaa huokuvat tilat kahviloineen ovat avoinna kaikkien nautittavaksi. Alueella on muitakin lukuisia suojeltuja rakennuksia, joilla on kulttuurihistoriallinen arvo.

Esittelemme tätä upeaa kotia ainoastaan sopimuksen mukaan.
Myyntiä hoitaa HEIDI LUUMI LKV 045-135 1967, heidi@maisonluumi.fi
www.maisonluumi.fi

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Muiden tilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Kerroskuvaus:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Muut lämmityskulut:
Vesi- ja jätevesimaksu:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tulisija:
Tilojen kuvaus:
:
Muuta kauppaan kuuluvaa:
:
Energialuokka:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:
Vesihuollon kuvaus:
Viemäri:
Sähköliittymä siirtyy:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
  • Seinämateriaalit:
  • Lattiamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
Saunan kuvaus:
Kodinhoitohuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
Säilytystilojen kuvaus:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
91-49-259-13
Tontin tyyppi:
Rinnetontti
Tontin pinta-ala:
751,0 m²
Lisätietoa tontista:
Tie perille
Lisätietoja rakennusoikeudesta:
Rakennusoikeus käytetty.
Kaavoitustilanne:
Asemakaava
Kaavoitustiedot:
AO/s Erillispientalojen korttelialue, jolla on maisemallisia ja kulttuurihistoriallisia arvoja. kartat.hel.fi
Rakennukset:
autotalli, varasto
Autotalli/varastorakennus.

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Päiväkoti: Päiväkodit Poikkilaakso, Puuskakulma, Jollas ja Sarvasto. Palvelut: Alepa n. 2,1 km päässä, uima-ranta, Laajasalon kattavat palvelut. Koulut: Poikkilaakson ala-aste, Santahaminan ala-asteen koulu, Herttoniemen yhteiskoulu ja lukio, Helsingin kielilukio.
Liikenneyhteydet:
Bussilinja 802 Herttoniemeen ja Itäkeskukseen, metro Herttoniemessä.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Pihan kuvaus:
Etupiha laatoitettu, takapihalla mahdollisuus nurmikkoalueelle. Istutusaltaat.

Ota yhteyttä

Luumi Heidi

Luumi Heidi

Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT
  • Puh: 045 135 1967

Maison Luumi Oy

  • Länsituulentie 10 A, 02100 Espoo
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje