Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Tervetuloa tutustumaan kesällä 2017 valmistuvaan kivirakenteiseen paritaloon, joka sijaitsee arvostetulla Järvensivun alueella.
Asuntojen kodikkaat, vaaleat ja avarat tilat jakautuvat luontevasti käyttötarkoituksiensa mukaan kolmeen kerrokseen. Keskikerroksessa sijaitsevat etelään päin avautuva olohuone. Valoisa keittiö, jossa reilusti kaappi- ja laskutilaa sekä tilaa isommallekin ruokailuryhmälle. Yksi huone sekä wc-tila.
Yläkerta jakautuu kahteen eri makuuhuoneeseen, aulatilaan ja kylpyhuoneeseen. Isoin makuuhuone saadaan jaetuksi tarvittaessa kahdeksi erilliseksi huoneeksi. Aulatilaa, josta käynti parvekkeelle, voi mainiosti hyödyntää vaikka työpisteenä. Tilavassa kylpyhuoneessa on wc ja suihku.
Kellarikerroksessa on kaikki tämän päivän vaatimukset täyttävät tilat. Saunaosaston, erillisen wc:n ja ikkunallisen takkahuoneen lisäksi on kodinhoidolle luonnollisesti omat paikkansa. Kellarikerroksessa on myös lämmin varastotila, johon oma sisäänkäynti sekä ulkoa että kodinhoito-/pukuhuonetiloista.
Ulkoterasseja asunnossa on kaksi. Lisäksi autokatospaikka sekä toiselle autolle pihapaikka.
Asuminen on hyvin itsenäistä, sillä taloyhtiön molemmat osakkaat huolehtivat omista kustannuksistaan. Lämmitysmuotona on taloudellinen maalämpö. Keskustaan vain 3,6 km, mutta silti hyvät julkisen liikenteen yhteydet. Erinomainen ostoskeskus Prisma-Kaleva, joka tarjoaa eri yritysten palveluita, sijaitsee 1,2 km etäisyydellä. Varainsiirtovero ostettaessa vain 2%. Lisätiedot ja esittelyt Tiina Kulmala, puh. 045 603 7070.

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Järvensivu on Tampereen kaupunginosa, joka sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä ydinkeskustasta, Iidesjärven pohjoisella rannalla. Sen lähialueita ovat muuan muassa Kaleva ja Nekala. Nimensä mukaisesti järven rannalla sijaitseva Järvensivu on p...

Lue lisää alueesta Järvensivu

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Paritalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Muiden tilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:
Varaustilanne:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Neliöhinta:
Ohje
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tulisija:
Tilojen kuvaus:
Parveke:
Parvekkeen kuvaus:
:
Kohteen kuvaus:
:
Lisätietoja kunnosta:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
  • Lukumäärä:
Saunan kuvaus:
Kodinhoitohuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä:
Säilytystilojen kuvaus:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
Asunto Oy Järvensivuntie 75
Isännöitsijän yhteystiedot:
Rakennusaikainen isännöinti Aki Hyrkkönen Oy, Pihkanokankatu 5, 33900 Tampere.
Huolto:
Asunto-osakeyhtiö, jossa kaksi huoneistoa. Tulevat asukkaat määrittävät , miten haluavat taloyhtiötä hallinnoida.
Taloyhtiön autopaikat:
Autopistokepaikkoja: 2
Parkkipaikkoja: 2
Tehdyt remontit:
Uudiskohde.
Energialuokka:
Tontin koko:
1 273,0 m²
Tontin omistus:
Oma

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Päiväkoti: Järvensivun päiväkoti, Iidesrannan päiväkoti. Palvelut: Prisma Kaleva, Sale Järvensivu, Haka apteekki (Prisma Kaleva), Sammon Apteekki. Prisma Kalevan yhteydessä useita muita palveluiden tuottajia. Lisätietoa palveluista: Prisma-Kaleva liikekeskus, missä toimii eri palveluiden tarjoajia, sijaitsee noin 1,2 km eteäisyydellä. Koulut: Esiopetus (ja 1.-4.kl): Järvensivun koulu, perusopetuksen koulut (2017-2018): Sammon koulu (Järvensivun koulutalo), Tampereen yliopistollinen normaalikoulu.
Liikenneyhteydet:
Bussi nro 15, joka kulkee Järvensivuntietä. Useita busseja kulkee myös Kalevantiellä, jonne matkaa noin 500 m.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Näkymät:
Yläkerran isoimman makuuhuoneen näkymät ovat pohjoiseen ja toisen makuuhuoneen näkymät ovat avarat ja aukeavat etelään. Parveke on länteen. Keskikerroksen olohuone on etelään ja näkymät Järvensivuntielle, keittiö pohjoinen-etelä ja yksi huone pohjoiseen. Kellarikerroksen takkahuoneen ikkuna on etelään, muissa tiloissa ei ole ikkunoita.
Pihan kuvaus:
Paritalon piha-alue tullaan erottamaan asunto-osakeyhtiöön kuuluvasta omakotitalosta puu-aidalla. Piha-alueen kulkuväylät tullaan pinnoittamaan kivituhkalla.

Ota yhteyttä

Kulmala Tiina

Kulmala Tiina

kiinteistönvälittäjä, YKV, LKV
  • Puh: 045 6037070

Tampereen Kotijoukkue Oy

  • Hallituskatu 9, 33200 TAMPERE
  • Puh: 044-7300140
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje