Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Villa Zilliacus on kulttuurihistoriallisesti merkittävä huvilakokonaisuus Espoon Suvisaariston Lehtisaaressa. Jugend-huvilan on suunnitellut arkkitehti Karl Lindahl ja se on valmistunut 1912. Se sijaitsee Espoon ulkosaaristossa rauhallisella paikalla meren rannalla, noin 10 minuutin venematkan etäisyydellä Suvisaariston autopaikoilta. Helsinkiin on etäisyyttä noin 10 km.
Noin neljän hehtaarin, neljä tilaa käsittävä kaunis tontti muodostuu hoidetusta puistoalueesta ja luonnontilassa olevasta ranta-alueesta. Omaa rantaviivaa on noin 450 metriä.
Alueella sijaitsee edustava huvila, viehättävä puutarhurin mökki, majoitusrakennus, tallirakennus ja rantasauna. Lisäksi on puuvaja sekä biologiset käymälät. Laitureita on kaksi. Rakennuksen yhteispinta-ala on noin 708 m2.
Päähuvila eli Villa Zilliacus on valmistunut vuonna 1912. Se on palvellut monenlaista käyttöä ja antanut ihmiselle runsaasti iloa. Alun pitäen huvila suunniteltiin Arvid Zilliacuksen perheen yksityiskäyttöön ja se oli heillä noin 15 vuotta. Vuonna 1928 huvila myytiin Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistykselle Kesäkodiksi.
”Kesäkoti sijaitsi luonnonkauniissa paikassa ja oli joka suhteessa tarkoitukseensa sopiva. Päärakennus, joka oli kaksikerroksinen ja hirsinen, oli rakennettu ensiluokkaisista aineista. Sitäpaitsi liittyi rakennusryhmään tilava vajarakennus, vanha mökki sekä yhdistetty leipomo- ja saunarakennus.
Vuonna 1932 rakennettiin pihamaalle tanssilava, joka vuorostaan houkutteli vieraita yhdistyksiä laivamatkoillaan poikkeamaan maihin karkeloimaan.”
Kahdeksan ajastaikaa Helsingin kirjatyöntekijäin yhdistyksen toimintaa : muistojulkaisu 1869-1949
Kesäkodin käyttö loppui 1939 sodan syttymiseen.
Sodan jälkeen Villa Zilliacus siirtyi 1946 Suomen Kaapelitehtaalle ja sitä käytettiin yrityksen henkilökunnan lasten kesäsiirtolana. Enimmillään lapsia oli kerralla 130. Voi vain kuvitella millainen vilske saaressa tuolloin oli.
Kesäsiirtola loppui 1979 ja Kaapelitehtaan yhdistyttyä Nokiaan kiinteistöstä tuli Nokian henkilökunnan kesänviettopaikka. Nokian laajentuessa nopeasti Villa Zilliacuksen rakennukset kunnostettiin perusteellisesti vuosina 1998-99. Kaikkien rakennusten rakenteet käytiin läpi ja tehtiin tarpeelliset korjaukset. Samalla uusittiin kaikkien rakennusten sähköt ja tehtiin ajanmukaiset muutokset keittiötiloihin ja rakennettiin uudet ulkokäymälät. Alueen rakennuksista muodostui ajanmukainen kurssi- ja koulutuskeskus. Sittemmin kiinteistö liitettiin Suvisaariston vesi- ja viemärijärjestelmään.
Vuonna 2012 Nokia myi kiinteistön nykyisille omistajille. Heidän aikana rehevöitynyt piha-alue on kunnostettu ja rakennuksen kalustusta on uusittu sekä rakennuksia on huollettu säännöllisesti.
Villa Zilliacus on hyvässä kunnossa. Tilat ovat kahdessa kerroksessa ja pinta-ala on noin 353 m2. Talossa on 7 huonetta, keittiö, apukeittiö, 2 aulaa ja lasikuisti. Talossa on sähkölämmitys ja useita kaakeliuuneja. Rakennusmateriaali on hirsi. Tiedustelut Eero Jakama 0400-303031.

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Loma-asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omistusmuoto:
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Muiden tilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:

Loma-asunnon lisätiedot

Sauna:
Tulisija:
Muuta kauppaan kuuluvaa:
:
Tehdyt remontit:
Peruskorjaukset 1998-99
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:
Vesihuollon kuvaus:
Viemäri:
Sähköliittymä siirtyy:

Loma-asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
  • Lattiamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
Saunan kuvaus:
Säilytystilojen kuvaus:

Loma-asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Tontin tyyppi:
Rantatontti
Tontin pinta-ala:
40 266,0 m²
Lisätietoa tontista:
Hoidettua nurmikenttää, osa alueesta hoidettua rantametsää. Rantasauna sijaitsee aivan rannassa. Tanssilava.
Kaavoitustilanne:
Osayleiskaava
Kaavoitustiedot:
Soukanniemi-Suvisaariston osayleiskaava. Kohdetta koskee YS-, VL- ja LV-merkinnät. (Sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa, venevalkama, lähivirkistysalue). Rakennusoikeus II 1000 ja I 100 eli yhteensä 1100 m2. Rakennusoikeutta runsaasti käyttämättä.
Rakennukset:
asuinrakennus, saunarakennus, talli, muita rakennuksia, puuliiteri, vaja

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Suvisaariston saaristolaiskauppa. Espoonlahdessa Lippulaiva
Liikenneyhteydet:
Furuholmenin yhteyslaiturista n 5-10 minuutin venematka. Venematka Helsinkiin noin 10 km.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Ranta:
Rannan tyyppi:
Vesistön nimi:

Ota yhteyttä

Jakama Eero

Jakama Eero

Kauppat. maisteri, LKV
  • Puh: +358 400303031

Lea Jakama Oy LKV [A]

  • Tapiontori 3 C, 02100 ESPOO
  • Puh: 09 8676 555
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje