Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Unelmien iso piha kallioineen ja istutuksineen, jykevä kivitalo kodikkaine tunnelmineen, kätevä sijainti kävelymatkan päässä niin kaupoista, rannoista kuin muistakin palveluista – tässäkö on sinun Hanko-kotisi?
Tämä kodikas ja tunnelmallinen paritaloasunto sisältää kolme makuuhuonetta, tilavan olohuone-ruokailutilan yhdistettynä vasta remontoituun vaaleaan avokeittiöön. Kivitalon tunnelma luo kodin tuntua. Valoa tulee kaikista ilmansuunnista. Asuntoon tullaan viihtyisän kuistin kautta sisäpihan puolelta ja ikkunoista näkyvät alueen vanhat puutalot vehreine puutarhoineen. Asunnon yhteydessä on myös kylpyhuone ja tilava eteinen.
Talon alakerrassa on taloyhtiön yhteiset tilat: viihtyisä takkahuone, suihkutilat ja kunnon sauna. Alakerrassa on myös todella reilusti säilytystilaa. Yhteisten säilytystilojen lisäksi asunnolle kuuluu kaksi erillistä lukollista säilytystilaa, joista toinen on todella iso. Alakertaan on käynti suoraan asunnosta portaikon kautta tai pihalta ulko-oven kautta.
Kiinteistöön kuuluu kaksi asuntoa: yläkerran ja alakerran asunto. Pihaa ei ole jaettu virallisesti, mutta molemmilla asunnoilla on omat pationsa ja ihanan vehreällä ja isolla pihalla riittää tilaa kaikille.
Lisätiedot ja esittelypyynnöt: Nana Närhi, puh. 0400 942052, nana@himajahuvila.fi
HANKOON! Katso kaikki kohteemme www.himajahuvila.fi

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Paritalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
  • Hinta
Myyntihinta:
Velkaosuus:
Neliöhinta:
Ohje
:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
:
:
Lisätietoja kunnosta:
Lämmitysjärjestelmä:
Vesijohto:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
Saunan kuvaus:

Taloyhtiö

Taloyhtiöön kuuluu:
Taloyhtiössä on sauna
Tehdyt remontit:
Öljypoltin 2006, öljysäiliöt 2007, salaojitus ja viemäriputki kadulle 2008, ikkunat 2009, kattoremontti 2013 (aluskate, peltikate ja osa kattotuoleista uusittu), käyttövesiputket uusittu
Tulevat remontit:
Ei suunniteltuja remontteja.
Tontin omistus:
Oma

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Nana Närhi

Nana Närhi

Kiinteistönvälittäjä, yrittäjä LKV FM
  • Puh: 0400942052

Hima&Huvila LKV

  • Bulevardi 1, 10900 Hanko
  • Puh: 0400 942 052
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje