Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Niemijärvenpalsta on Kuumun kiinteistön n. 181 hehtaarin suuruinen määräala n. 77 km Kuhmon kaupunkitaajamasta pohjoiseen. Vartiuksen rajanylityspaikalle matkaa kertyy n. 10 km. Kohde rajoittuu eteläreunaltaan Liekinvaarantiehen, n:o 9127, ja osin yltää myös tien yli. Palstan keskiosien läpi kulkee hyväkuntoinen metsätie ja alueen pohjoisrajaa huuhtelevat Niemijärven laineet n. 1,2 km pituisella rantaviivalla. Palstan ulkorajojen sisäpuolella on lisäksi useita pienempiä metsälampia, jotka eivät kuitenkaan kuulu palstaan.

Metsälön pinta-alasta metsämaata on n. 106 ha eli n. 59 %. Metsämaan kokonaispuustoksi on arvioitu n. 8 440 m³ eli n. 73 m³/ha. Metsämaasta reilu kolme neljäsosaa on kasvupaikkatyypiltään kuivahkoja kivennäismaakankaita, n. 17 ha tuoreita kivennaismaakankaita ja n. 5 ha varpu- ja rahkaturvekankaita. Kitu- ja joutomaan osuus palstan pinta-alasta on n. 40 %.

Uudistuskypsiä metsiä, joissa puustoa on yhteensä n. 2 450 m³ eli keskimäärin 237 m³/ha, kohteella on n. 10 ha. Varttuneiden taimikoiden ja nuorien kasvatusmetsien osuus metsämaan pinta-alasta on n. 45 % ja liki saman verran on myös hyväkasvuisia varttuneita kasvatusmetsiä, joissa keskipuusto on n. 80 m³/ha.

Niemijärvenpalstalla on metsälain nojalla suojeltuja, täydellisessä toimenpidekiellossa olevia luontokohteita yhteensä n. 0,6 hehtaaria. Kovalankankaan pohjavesialue ulottuu palstan läpi luoteesta kaakkoon yhteensä n. 52 ha:lle, jossa on siten maaperään kohdistuvia rajoituksia.

Yhteisten alueiden osuudet eivät sisälly määräalakauppaan.

Niemijärvenpalstalla on sekä heti hakkuutuloja antavia uudistuskypsiä metsiä että nuorempia metsiä, joissa on hyvä arvokasvu. Kohteelle erityisiä virkistysarvoja ja -mahdollisuuksia tuovat Niemijärven ja pienempien lampien rannat sekä monipuoliset metsäluonnon ympäristöt. Kohteen hyvä saavutettavuus on eduksi kaikelle metsän käytölle.

Asiantunteva kiinteistönvälittäjämme kertoo mielellään kohteesta tarkemmin. Soita ja kysy!

Kohteen perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Kohteen selite:
Tilan pinta-ala:

Hinta ja kustannukset

Myyntihinta:

Asunnon lisätiedot

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Yrjö Heikkilä

Toimitusjohtaja, LKV
  • Puh: 0400 421543

Kiinteistönvälitys Heikkilä / Kainuun Metsävälitys LKV

  • Teknologiapuisto, 2 krs., 87400 Kajaani
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje