Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Mikäli olet haaveillut kodista Rauman keskeisimmiltä paikoilta, tarjoutuu siihen nyt ainutlaatuinen mahdollisuus. Tällaisia kohteita myynnissä äärettömän harvoin - ainakaan järkihintaan.

Kiinteistö myydään yhtenä kokonaisuutena. Kyseessä kuitenkin valmis taloyhtiö, jossa kolme varsin hyväkuntoista erillistä huoneistoa. Upeita asuntoja, joissa suuri huonekorkeus ja/tai yläkerran vinokattoista persoonallista ja hyväkorkuista huonetilaa. Peittämättömiä käsiteltyjä kattotuoleja, wanhan talon tuntua uusitussa kokonaisuudessa. Myös piha-alueeseen panostettu: kiinteistön reunustaa seuraileva aita ja ulkorakennus rakennettu tuoreeltaan. Lisäksi mm. sisäpihan penkerettä kivetetty, piharappuset rakennettu ratakiskoista ja pihan autopaikoille asennettu lämmitystolpat.

Ulkorakennuksessa erillinen "huoneistotila". Suuri uusi ulkorakennus pitää sisällään huoneen, isot siistit saunatilat, oman pienen keittiön, tilavan parven sekä erillisten käyntien kautta huoneistokohtaista varastotilaa ja verstastilan.

Kaksi huoneistoista ovat tällä hetkellä vuokrattuina, joten asuntolainan lyhentäminen onnistunee jo pelkillä vuokratuloilla. Tällaisella sijainnilla olevat tilavat huoneistot, myös helppoa vuokrata, mikäli vuokralaiset mahdollisesti vaihtuisivat. Toki talon voi halutessaan ottaa vaikka ihan kokonaisuudessaan omaan käyttöön.

Kaikki palvelut kiven heiton päässä, Wanhan Rauman idylli heti porteilta, Nyplääjän patsaalle vain reilut 50m.

Lisää kohdekuvia ja lisätietoja asuntomyymälästämme (Kauppakatu 7) tai voit toki sopia yksityisesittelyn suoraan kohteeseen päivystysnumerostamme 050 413 7323.

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

Myyntihinta:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Kohteen kuvaus:
:
Lisätietoja kunnosta:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
Saunan kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
Säilytystilojen kuvaus:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
684-1-121-5
Tontin pinta-ala:
886,0 m²
Rakennusoikeus:
0,0 m²
Lisätietoja rakennusoikeudesta:
0.00

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Koulut: Lähellä

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Rauma LKV

Rauma LKV

Asuntomyymälä
  • Puh: +358 (0) 50 413 7323
  • Puh: +358 (0) 50 413 7323

Rauma LKV

  • Kauppakatu 7, 26100 RAUMA
  • Puh: 050 413 7323
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje