Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Lähellä Turku-Tamperetietä, Väkkärätien varressa, jokeen rajoittuvalla 0,5560 hehtaarin tontilla seisoo punainen, 1800 -luvulla rakennettu hirsitalo uljaasti vuosia uhmaten. Kun astut pariovista sisään löydät itsesi savupirtistä, sitten löytyy keittiö, ruokailuhuone, kolme kamaria, porstua ja wc. Pinta-alaa on noin 100 m². Vaikutelma on kuin astuisit 100 vuotta ajassa taaksepäin, mutta yllätys – yllätys – porakaivo on tehty 2000 -luvun alussa ja silloin on myös tuotu vedet rakennukseen ensimmäistä kertaa, joten kaikki vesijohdot ja viemärilinjat on tältä vuosituhannelta. Samoin sähkö tuotiin rakennukseen vasta silloin. Silloin tehtiin myös uusi katto ja hormit muurattiin yläosaltaan uudelleen. Keittiön, ruokailuhuoneen, savupirtin ja porstuan lattiat avattiin ja eristettiin. Alkuperäiset lattialankut numeroitiin ja laitettiin samaoille paikoilleen. Ikkunat vaihdettiin uusiin Tiivi-ikkunoihin ja keittiö rakennetiin. Sisäpinnat uusittiin suurella varovaisuudella. Kiinteistössä on toiminut siitä lähtien kahvila ja tilalla on myös ollut hevonen ja poni, mutta talli on siirretty pois. Minkälaisen kädenjäljen sinä haluat kiinteistöön jättää.

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Loma-asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omistusmuoto:
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

Myyntihinta:
Lisätietoja maksuista:

Loma-asunnon lisätiedot

:
:
Tehdyt remontit:
Porakaivo on tehty 2000 -luvun alussa ja silloin on myös on tuotu vedet rakennukseen ensimmäistä kertaa, joten kaikki vesijohdot ja viemärilinjat on tältä vuosituhannelta. Samoin sähkö tuotiin rakennukseen vasta silloin, eli nekin ovat kokolailla uusia. Silloin tehtiin myös uusi katto ja hormit muurattiin yläosaltaan uudelleen. Keittiön, ruokailuhuoneen, savupirtin ja porstuan lattiat avattiin ja eristettiin. Alkuperäiset lattialankut numeroitiin ja laitettiin samaoille paikoilleen. Ikkunat vaihdettiin uusiin Tiivi-ikkunoihin ja keittiö rakennetiin. Sisäpinnat uusittiin suurella varovaisuudella.
Lisätietoja kunnosta:
Lämmitysjärjestelmä:
Viemäri:

Loma-asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Keittiön kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
Saunan kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:

Loma-asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
887-424-4-137
Tontin pinta-ala:
5 560,0 m²
Lisätietoa tontista:
Lähellä Turku-Tamperetietä, Väkkärätien varressa jokeen rajoittuva tontti, jonka pinta-ala on 0,5560 hehtaaria. Tontti on valoisa ja tasainen. Kiinteistössä on toiminut kahvila, joten paikoitustilaa on hyvin. Tilalla on myös ollut hevonen ja poni, mutta talli on siirretty pois.

Palvelut ja liikenneyhteydet

Ajo-ohjeet:
Turku-Tamperetieltä käännytään Väkkäräntielle. Ensimmäinen talo vasemmalla.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Lisätietoja:

Ota yhteyttä

Forssan Kiinteistökauppiaat Oy

Forssan Kiinteistökauppiaat Oy

  • Puh: (03) 436 1130
  • Puh: 000

Forssan Kiinteistökauppiaat Oy [A]

  • Kartanonkatu 6, 30100 FORSSA
  • Puh: 03 436 1130
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje