Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Rauman Lapissa on nyt myynnissä monien mahdollisuuksien talo isolla tontilla; sopii esimerkiksi isolle perheelle, kolmelle sukupolvelle tai yritystoimintaan. Tilaa riittää kahdessa kerroksessa, neliöitä on 230/380 plus kahden auton talli.
Talossa on iso keittiö, isot oleskelutilat, 5 makuuhuonetta, joista kaksi jaettavissa kahdeksi huoneeksi, 3 vessaa, joista yksi samalla kylpyhuone sekä saunaosasto, 2 varastoa ja vaatehuone. Alakertaan voi kunnostaa vaikkapa hoitolan, kuntoilutilat tai asunnon isovanhemmille.
Tontilla on kokoa 9000 neliötä. Omasta takaa on metsää, kalliota ja puronvartta, joten lapsilla on tilaa seikkailla ja rakentaa majoja. Omalla pihalla on mustikkaa, metsämansikkaa ja villivadelmaa sekä marjapensaita puutarhassa. Viherpeukalo voi rakentaa puutarhasta vaikka millaisen nähtävyyden. Tontilta löytyy tilaa esimerkiksi koneyrittäjälle tai autoharrastajalle.
Talo on rakennettu vuonna 1974. Talo lämpiää joko öljy- tai puukattilalla (keskuslämmitys), joita voi käyttää myös yhdessä. Kiinteistö kuuluu kaupungin vesi- ja jätevesijärjestelmään. Vuosien varrella on tehty muun muassa seuraavat remontit:
- Yläpihan puoleiset salaojaputket 1998
- Käyttövesiputket, hanat ja suihkut 2009
- Yläkerran kylpyhuone/wc 2010
- Takapihan puoleiset salaojaputket 2011
- Saunan täysremontti 2012
- Katto 2016

Talo sijaitsee keskellä kylää, mutta samalla iso tontti antaa mukavasti omaa rauhaa. Raumalle ajaa 20 minuutissa. Kaikki peruspalvelut ovat lähellä: koulu 200 m, liikuntahalli 200 m, leikkipuisto 300 m, terveysasema 300 m, kirjasto 400 m, kirkko 400 m, päiväkoti 500 m, kauppa/posti/pankki/apteekki kaikki 500 m.
Hintapyyntö on 190 000 euroa.
Tuliko mieleen kysymyksiä vai haluatko tulla katsomaan? Ota yhteyttä numeroon 0503500334.

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Muiden tilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

Myyntihinta:
Kiinteistövero:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Parveke:
:
:
Tehdyt remontit:
- Yläpihan puoleiset salaojaputket 1998
- Käyttövesiputket, hanat ja suihkut 2009
- Yläkerran kylpyhuone/wc 2010
- Takapihan puoleiset salaojaputket 2011
- Saunan täysremontti 2012
- Katto 2016
Energialuokka:
Lämmitysjärjestelmä:
Vesijohto:
Viemäri:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
Saunan kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Tontin pinta-ala:
9 020,0 m²
Lisätietoa tontista:
Kalliopohjainen. Metsää ja nurmikkoa.

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Pankit, kaupat, terveyskeskus, apteekki, ala-aste, päiväkoti, kirjasto, leikkikenttä, bussipysäkki kaikki 500m:n säteellä.
Liikenneyhteydet:
Bussipysäkit kävelymatkan päässä

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Auton säilytys:
2:n auton talli
Pihan kuvaus:
Seikkailumaasto lapsille. Tontin perällä iso kenttä, puuhuone ja sähkökaapelit.

Ota yhteyttä

Vesa Airas

Yksityinen myyjä

  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje