Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Paikallisesti kulttuurihistoriallisesti merkittävä, noin 100 vuotta sitten Puolakan tilasta lohkottu perintötila. Kohteeseen kuuluu vanhan ajan henkeä huokuva maalaistalo, joka viime vuodet toiminut vapaa-ajan paikkana. Talon ympärillä viljelyssä olevaa tukikelpoista peltoa n. 5 ha, metsää n, 12 ha ja rakentamaton noin 1 ha:n kokoinen lohkomaton tontti jossa yleiskaavan mukainen rantarakennuspaikka. Rannasta aukenee näkymät kaakkoon kohti Päijänteen Vanhaselkää. Tämä poikkeuksellinen kohde myydään ensisijaisesti kokonaisuutena, mutta rantarakennuspaikka, metsät, pellot ja talon pihapiiri on myös erikseen neuvoteltavissa. Kiinteistöstä noin kilometrin päässä sijaitsee Oravivuori, jonka laella on yksi Unescon maailmanperintölistalle kirjatuista Struven ketjun pisteistä. Oravivuoren aluetta esitetään uutena kohteena valtakunnallisesti arvokkaaksi maisemanähtävyydeksi. Nyt sinulla on mahdollisuus omistajaa pala kulttuurihistoriaa ja olla osa tätä maisemakokonaisuutta. Tälläisiä kokonaisuuksia harvoin tarjolla!!!

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Kohteen perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
  • Jyväskylä
Tyyppi:
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuinpinta-ala:
Peltoala:
Tilan pinta-ala:
Metsän pinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

Myyntihinta:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

:
Tehdyt remontit:
alakerta remontoitu -78, jolloin myös huopakatto laitettu, ulkopuolen maalaus -95, vanha huopakatto purettu, aluskate ja uusi profiilipeltikatto laitettu 2012
Lisätietoja kunnosta:
Energialuokka:
Lämmitysjärjestelmä:
Vesijohto:
Viemäri:
Sähköliittymä siirtyy:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Keittiön kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
Saunan kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:

Kohteen tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
179-432-2-59
Lisätietoa tontista:
Tie perille
Rakennusoikeus:
190 000,0 m²
Lisätietoja rakennusoikeudesta:
Kiinteistollä yleiskaavan mukainen rantarakennuspaikka. Kaavakartan ja selosteen mukaan kyseistä loma-asuntoaluetta koskee kaavaotteen mukaan määräys:
Lomarakennuspaikan rakennusten yhteenlaskettu
kerrosala on enintään 100 m2. Muun kuin alle 25 m2 suuruisen saunarakennuksen etäisyyden
keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta tuleeolla vähintään 20 metriä ja alimman sokkelikorkeuden vähintään 1 metri ylimmästä havaitusta vedenkorkeudesta.
Kaavoitustiedot:
Yleiskaava. Lisätiedot JKL:n kaupunki. Kaavakartta ja ote alhaalla lisätiedoissa.
Tilan jakaminen:
Myyjät pidättävät itselleen Saarelasta noin 3,4 ha:n määräalan. Sen vuoksi myytävän alueen tarkka pinta-ala määräytyy lohkomistoimituksen jälkeen. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu toinen kiinteistö 179-432-2-58, joka emäkiinteistön yhteydessä. Toinen kiinteistö kooltaan noin 1,8 ha. HUOM! Kiinteistöön kuuluu omaa vesialuetta (Ruutananlampi). Lisäksi osuuksia yhteisiin vesialueisiin.

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Kauppa, posti, pankki ja apteekki Korpilahdella noin 14 kilometrin päässä.
Liikenneyhteydet:
Tie perille
Ajo-ohjeet:
Korpilahdelta n. 5,5 kilometriä Ysitietä Jämsän suuntaan käännytään vasemmalle Särkijoentielle. TIenhaarassa lukee Puolakka 8. Särkijoentietä ajetaan noin 7,3 km ja käännytään vasemmalle Puolakantielle. Puolakantietä ajetaan n. 900 metriä, jolloin käännytään vasemmalle Puolankanmutkaan Pihapiiri ja päärakennus on heti vasemmalla.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Metsän kuvaus:
Maapohjat metsäpalstalla:
Lehtomaista kangasta (OMT) n. 1,1 ha, Tuore kangas (MT) 6,6 ha, Kuivahko kangas (VT) 0,9 ha, Kuiva kangas (CT) 3,8 ha. Kts. kuviotiedot alta

Puusto metsäpalstalla:
Kokonaispuumäärä n. 814 m3. Puustosta Mäntytukkia n. 205 m3, Kuusitukkia n. 120 m3, Koivutukkia n. 7 m3, Mäntykuitua n. 279 m3, Kuusikuitua n. 98 m3 ja Koivukuitua n. 53 m3, Muuta kuitua 53 m3. kts kuviotiedot alta.

Puuston kehitysluokat metsäpalstalla:
Avoin metsämaa A0 0,0 ha 0 %
Taimikot Y1, T1 ja T2 5,7 ha 46 %
Nuori kasvatusmetsä 02 3,8 ha 31 %
Varttunut kasvatusmetsä 03 1,6 ha 13 %
Uudistuskypsä metsä 04 1,3 ha 11 %
Vajaatuottoinen metsä 06 0 ha 0 %
Kallioalueiden metsät ym. 0,0 ha 0 %
Pellon kuvaus:
Eu-tukioikeudellista peltoa n. 5 ha
Hakkuumahdollisuuksien kuvaus:
Hakkamaan ja hoitotöihin pääsee vaikka heti
Ranta:
Rannan tyyppi:
Lisätietoja:

Ota yhteyttä

Ossi Hannula

Ossi Hannula

Metsätalousinsinööri AMK, LKV
  • Puh: 0400-244905

Päijänteen Metsänhoitoyhdistys

  • Vasarakatu 9 A, 40320 Jyväskylä
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje