Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Punainen Mylly – Eläköön historia!
Punainen Mylly on ainoa laatuaan Toppilan historiallisessa satamamiljöössä. Punatiilinen mylly on Toppilan vanhan satama-alueen symboli. Nyt Punainen Mylly saa uuden elämän. Rakennusteho toteuttaa kohteeseen asuntoja, joissa on persoonaa.
Uusi elämä vanhaa kunnioittaen
Asunnot ovat Punaisen Myllyn elinkaaren kuudes vaihe. Myllyn ensimmäinen osa valmistui 1924 Vaasan Höyrymylly Oy:n tilaamana. Vuosien saatossa myllyä laajennettiin neljä kertaa ja sen toiminta laajeni vielä 1970-luvullakin. Teollinen toiminta myllyssä loppui vasta 1990-luvun alussa, jolloin se jäi tyhjilleen. Kun vanha mylly nyt herätetään henkiin, sen julkisivua kanavan suuntaan rytmittävät parvekkeet, joille johtavat isot liukulasi-ikkunat. Ylimpiin kerroksiin on tulossa vaikuttavia penthouse-huoneistoja.
 
Toppilan sataman symboli
“Punaisen Myllyn merenpuoleinen päätyseinä on Toppilan satama-alueen symboli. Se on alueen muistetuin näkymä, pääjulkisivu”, kertoo Pohjois-Pohjanmaan museon korjausrakennusarkkitehti Raimo Tikka rakennuksen kulttuurihistoriallisesta asemasta. Rakennus joutui sietämään rapistumista jo pitkään ja se on ollut vähällä hävitä kokonaan.
 
Meri, kaupunki ja tunnelmaa
Nyt Punaiseen Myllyyn valmistuu 98 asuntoa. Asunto-osakeyhtiöön on suunniteltu tehokkaita yksiöitä, monipuolisia kaksioita, napakoita kolmioita sekä muutamia suurempia, 4-5 huoneen asuntoja. Kaikkien asuntojen lattiamateriaali on valkokuultolakattu parketti, keittiöissä on Silestone-kvartsitasot. Myös kodinkoneet ja kiintokalusteet ovat rakennuksen arvon mukaiset.
Punaisen Myllyn kortteli muodostuu vanhasta myllyrakennuksesta ja kolmesta uudiskerrostalosta. Uudiskerrostalojen väliin jäävän alueen täyttää pysäköintihalli, jonka päälle rakentuu korttelin yhteinen piha-alue istutuksineen ja piharakennuksineen.
 
Höyrymyllyntie 8, 90520 Oulu
Rakennusvaihe: Rakenteilla
Ennakkomarkkinoinnissa

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Velkaosuus:
Neliöhinta:
Ohje
:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Hissi:
:
:
Lämmitysjärjestelmä:
Vesijohto:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
Saunan kuvaus:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
As Oy Toppilan Punainen Mylly
Taloyhtiöön kuuluu:
Hissi
Rakennuttaja:
Oulun Rakennusteho Oy
Muuta taloyhtiöstä:
-Lämmitys
kaukolämpö, vesikiertoinen lattialämmitys
etäluettava huoneistokohtainen kylmän ja lämpimän veden mittaus
-Kaapelitelevisiojärjestelmä
kohteeseen tulee taloyhtiökohtainen laajakaistapalvelu, joka maksetaan kuukausittain yhtiövastikkeen yhteydessä
-Huoneistokohtainen ilmanvaihto lämmön talteenotolla
-Säteilylämmitinvaraus parvekkeilla, 1 kpl/huoneisto
-Värikuvallinen porttipuhelin
Taloyhtiön autopaikat:
Autohalli- ja pihapaikat erillisenä osakkeena
Tontin omistus:
Vuokra
Tontin vuokraaja:
Oulun kaupunki

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Jari Alaiso

myyntipäällikkö LKV
  • Puh: 0400 292 111

RAKENNUSTEHO Asuntomyymälä LKV

  • Krouvintie 5, 90400 OULU
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje