Tulosta PDF Tallenna suosikiksi

Kohde

Kuvaus

Haluaisitko uuden kodin lämpöön jo jouluksi? Osta muuttovalmis koti Kvartetista 1.11.-31.12.2016, saat autopaikan kaupan päälle (arvo jopa 26 000 €)!

Asu Kauniaisten parhaalla paikalla! Kauniaisten Kvartettiin kuuluu nimensä mukaisesti neljä pientä kerrostaloa. Laaksotien ja Tunnelitien väliin sijoittuvat kolmikerroksiset rakennukset uudistavat merkittävällä tavalla Kauniaisten ydinkeskustan ilmettä. Kvartetin katutasossa on yhteensä viisi myytävää liiketilaa ja viihtyisä aukio. Urbaani kaupunkikeidas sulkee sisäänsä taloyhtiön kolme suojaisaa ja turvallista piha-aluetta, jotka ovat tyyliltään pelkistettyjä.

Asunnossa B 23 on toimiva pohja, jossa nykyaikainen saarekkeellinen keittiö ja olohuone muodostavat yhtenäisen tilan, joka jatkuu etelään suunnatulle lasitetulle parvekkeelle, jossa nautit lämpimistä päivistä säällä kuin säällä! Keittiön yhteydessä on suuri ruokailutila, johon on mahdollista myös tehdä kolmas makuuhuone.
Asunnon makuuhuoneet ovat valoisia ja varusteltu säilytystilalla. Käytännöllisyyttä lisää asunnossa myös eteisen erillinen wc ja tilava kylpyhuone, jossa on varattu paikat myös kodinhoitokoneita varten.

Kvartettissa pysäköit autosi parkkihalliin, jonne on kulku suoraan omasta rappukäytävästäsi. Tilavassa ulkoiluvälinevarastossa voit huoletta säilyttää pyöräsi tai talven urheiluvälineet ja kuivaushuonetta kannattaa hyödyntää ison pyykkimäärän kuivaukseen. Kvartettiin kuuluu myös kolme suojaisaa ja turvallista piha-aluetta.

Kauniaisissa kaikki on lähellä. Kaikki peruspalvelut, kouluverkostot, sekä ostos- ja harrastusmahdollisuudet ovat ympärilläsi; Kasavuoren ulkoilualueella voit lenkkeillä, lasketella ja hiihtää. Urheilupuistossa taas voit harrastaa lukuisia lajeja tenniksestä golfiin. Kvartetista kävelet hetkessä viereiselle juna-asemalle ja josta pääset junalla minuuteissa Helsinkiin.

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

pohjakuva
Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Kerrostalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
3 huonetta
Asuinpinta-ala:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
(Uudiskohde)
Rakennusvaihe:
Käyttöönottovuosi:
Varaustilanne:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Neliöhinta:
Ohje
:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Parveke:
Parvekkeen kuvaus:
Hissi:
:

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:
Loading...

Ota yhteyttä

Skanska Kodit Helsinki

  • Nauvontie 18, 00280 HELSINKI
  • Puh: 0800 162 162
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje