Minja Mäenalanen

Ensiasunnon ostaja ja skandinaavinen sisustaja / Etuovi.com, Vuokraovi.com

Onko haaveissasi ensimmäinen ihka oma koti? Niin minullakin eli olen ensiasunnon ostaja. Viimeiset 8 vuotta olen asustellut useissa vuokra-asunnoissa Tammerkosken molemmin puolin Tampereen keskustan välittömässä läheisyydessä. Keskustan syke ja elämisen virikkeet ovat olleet lähellä opiskelijatytön sydäntä. Opiskelijaelämä on kuitenkin muuttunut viimeisen reilun vuoden aikana vakituiseksi työelämäksi. Elämä on vakiintunut myös papin aamenen ja avioliiton myötä ja ensimmäisen omistusasunnon osto on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan.

asunnonhaku_ensiasunnon ostaja

Millaisesta asunnosta sitten haaveilen? Pienestä rivitalokolmiosta takalla ja avokeittiöllä sekä katetulla laaja-alaisella terassilla. Lapsuuteni vietin taajamatuoksun äärellä vihreän luonnon ympäröimänä. Tiedätkö sen tuoksun kirpakkana syysiltana? Juuri sitä tarkoitan – on aika palata taajamatuoksun pariin.

 

vinkit ensiasunnon ostoon

Ensiasunnon ostaja – muistilista

Ensiasunnon ostaja one moni huomioonotettavan asian äärellä  ensimmäistä kertaa. On tärkeää punnita yhtä elämän tärkeintä ostopäätöstä huolella ja mahdollisimman monelta eri kantilta. Olen kerännyt lähipiiriltäni vinkkejä, joita ensiasunnon ostajan kannattaisi erityisesti ottaa huomioon. Päätin jakaa myös teille muutaman vinkin. Asunnon herättämä ensifiilis on hyvin tärkeä, mutta mitä muuta ensiasunnon ostajan kannattaisi ottaa huomioon?

Lainalupaus:

Kun sinulla on hankittuna alustava lainalupaus asunnon ostoa varten, sinulla on valmius myös tehdä nopeita päätöksiä. Pankista saatava alustava lainalupaus nopeuttaa varsinaisen asuntolainapäätöksen saantia. Kysy lisää pankistasi, ja vertaile myös eri pankkien asuntolainatarjontaa ja niiden reunaehtoja.

Asunnon hinta:

Millainen asunto olisi taloudellisesti järkevä sijoitus? Asunnon hinnan, oman taloudellisen tilanteesi sekä lainan takaisinmaksukykysi tulee olla tasapainossa. Asunnon hintaan vaikuttaa hyvin moni eri seikka, kuten sijainti, kunto, koko sekä tehdyt remontit.  Ennen asunnon ostoa kannattaa perehtyä eri alueiden ja asuntotyyppien hintatasoon seuraamalla aktiivisesti asuntomarkkinoita ja kysymällä tarvittaessa neuvoa myös alan asiantuntijoilta. Asunnon hinnassa kannattaa huomioida myös mahdolliset lähitulevaisuudessa realisoituvat kustannukset, kuten esimerkiksi putkiremontti.

Asunnon- ja taloyhtiön kunto:

Asuntoa ostaessa kannattaa ehdottomasti kartoittaa tarkkaan asunnon kunto ja tilata tarvittaessa erillinen kuntotarkastus. Millaisessa kunnossa asunnon kiinteät kalusteet ja pinnat ovat? Kuinka paljon olisit valmis asunnon ostohinnan lisäksi satsaamaan pintaremonttiin, jotta asunnosta tulisi sinulle mieluinen ja viihtyisä koti? Oman viihtyvyyden kannalta välttämättömien pintaremonttien kustannukset tulee omissa laskelmissa niputtaa asunnon ostohinnan kanssa samalle viivalle. Muista ottaa myös selvää taloyhtiössä tehdyistä ja tulevista isommista remonteista. Isot tulevat remontit, kuten putkiremontti voivat aiheuttaa asunto-osakkeen omistajalle merkittäviä kustannuseriä, jotka kannattaa ottaa huomioon asunnon ostopäätöstä tehdessään.

Yhtiövastikkeen suuruus:

Asuntolainan lyhennyserän ja korkokulujen hoitamisen lisäksi asunto-osakkeen omistajalla on kuukausittain maksettavana myös vesi- ja muiden asuinkulujen lisäksi perittävä yhtiövastike. Yhtiövastike on asunto-osakeyhtiössä osakkaalta erikseen perittävä vastike, joka pitää sisällään hoito- ja pääomavastikkeen. Hoitovastikkeella katetaan esimerkiksi taloyhtiön ylläpitokustannuksia ja pääomavastikkeella (sis. korjaus- ja rahoitusvastike) taas taloyhtiön remonttilainojen kuluja, kuten korkoja ja lainan lyhennyksiä.

Sijainti:

Millaisella alueella uusi potentiaalinen koti sijaitsee? Onko kyseessä kehittyvä asuinalue vai jo parhaat päivänsä nähnyt? Asunnon sijainti on hyvin tärkeä sijoitusmielessä, mutta myös arkielämäsi mukavuuden ja sujuvuuden kannalta. Mieti, mitkä lähialueen palvelut on sinulle tärkeitä – kuinka pitkä matka on töihin, entä missä on lähin lenkkipolku tai kuinka monen askeleen päässä on lähin kauppa? Käy tutustumassa Etuovi.comin uuteen toiminnallisuuteen  – olemme tuoneet asuntojen kohdesivulle tiedon lähialueen palveluista yhteistyössä Fonectan kanssa.

 

lähipalvelut_asunnon osto

 

Viimeiset 3 vuotta olen kartoittanut Tampereen seudun asuntomarkkinoita säännöllisesti vierailemalla Etuovi.comissa. Suosittelen myös sinua tutustumaan hyvissä ajoin mahdollisen tulevan asuinalueesi tarjontaan ja vertailemaan rauhassa eri vaihtoehtoja. Mitä muuta ensiasunnon ostajan kannattaisi mielestäsi ottaa mielestäsi huomioon?

Monilla alueilla on Etuovi.comissa myynnissä lukematon määrä asuntoja. Kuinka sitten löytää valtavasta asuntomassasta unelmien koti? Kollegani Sarianne on listannut asunnonhakijalle kullanarvoisia keinoja hyödyntää hakukoneita mahdollisimman hyvin.

Tsemppiä asunnon etsintään!

/Minja

 

Minja Mäenalanen

Minja Mäenalanen

Ensiasunnon ostaja ja skandinaavinen sisustaja / Etuovi.com, Vuokraovi.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *