Juulia Vuori

Esteetikko ja sisustusintoilija / Etuovi.com

Kylässä

Nyt syksyn saavuttua on mukava muistella erästä aurinkoista alkukesän päivää, jolloin kävin kylässä Espoon Kurttilassa sijaitsevassa kauniissa kodissa. Tätä kotia asuttavat Ninna ja Teemu sekä pikkuneidit, 6-vuotias Sonia ja 4-vuotias Sienna. Ihanan vehreälle paikalle Espoon Kurttilaan rakennettiin pari vuotta sitten perheen unelmien koti. Tämä on tarina siitä, kuinka kodista tehtiin oman näköinen.

Kylässä-juttusarjassa pääset kurkistamaan erilaisiin, kiinnostaviin suomalaisiin koteihin, jotka ovat asukkaidensa näköisiä. 

075

Unelmien koti suunniteltiin yhdessä arkkitehdin kanssa

Vuonna 2014 valmistunut, 200-neliöinen talo on Ninnan ja Teemun ensimmäinen taloprojekti, ja sen rakentaminen sujui hyvän urakoitsijan ansiosta mukavasti ilman isompia ongelmia. Usein talonrakentajia kuuluu peloteltavan kaikenlaisilla yllätyksillä kuten aikataulujen viivästymisillä, mutta täältä löytyy ainakin yksi esimerkki erittäin positiivisesta rakennuskokemuksesta.

Sen lisäksi, että asukkaat ovat tyytyväisiä itse taloon, vaikuttaa myös sen sijainti Espoon Kurttilassa olevan aivan ihanteellinen. Liikunta on tärkeä osa perheen elämää, joten on kullanarvoista päästä luontoon liikkumaan tai vaikka mustikkametsään suoraan kotipihasta. Lapsiperheelle tärkeät palvelut, kuten päiväkodit ja koulut ovat nekin ihan lähellä.

Lisäksi talo sijaitsee Ninnan lapsuudenkodin tontilla. Se on jaettu osiin – ihan naapuriin on rakenteilla usempi koti, joihin on muuttamassa kavereita. Ei hullumpaa!

olohuone

Teemu suunnitteli talon yhdessä arkkitehdin kanssa ja se on tehty vastaamaan täsmälleen tämän perheen toivomuksia. Suunnittelun lähtökohtana oli se, että kotiin saataisiin paljon yhtenäistä ja valoisaa tilaa.

P1011826

Unelmien kodin toimivat ja viihtyisät tilat

Kodin sisääntulo sijaitsee ajakerrassa, josta noustaan portaat yläkertaan varsinaiseen asuinkerrokseen. Alakerta on pyhitetty nukkumiselle ja kylpytiloille, kun taas yläkerrassa sijaitsevat tämän kodin oleskelutilat.

059

Yläkertaan saavuttaessa edessä avautuukin todella kaunis, yhtenäinen, ihanan avara ja valoisa tila. Se on tämän kodin sydän. Oikealla keittiö ja ruokailutila, vasemmalla olohuone. Takka toimii kauniina tilanjakajana.

Täällä on runsaasti tilaa oleskella ja lapsille puuhailla leikkiensä parissa. Yhtenäinen oleskelutila on siitä ihana, että perhe voi olla yhdessä vaikka puuhailisivatkin omia juttujaan.

044

049

Yksi perheen lempipaikoista kotona on olohuoneen yhteydessä oleva tv-huone. Seinän mittaiselle sohvalle mahtuu löhöilemään koko perheen voimin.

P1011839

Isojen ikkunoiden ansiosta koko tila kylpee päivänvalossa, josta saa nauttia koko päivän. Yläkerran molemmilla puolilla sijaitsevat tilavat terassit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös keittiössä on ikkunat, joista katsella ulos ruokaa laitellessa. Keittiön ja ruokailutilan toisistaan erottava seinäke on itse muurattu.

Kerroksellisuutta sisustukseen – yhdistelmä uutta ja vanhaa

Valkoiset seinät ja vaalean puun värinen lattia luovat kauniit ja ajattomat puitteet sisustukselle. Esimerkiksi punainen tuoli ja niinikään punaisen sävyissä hehkuva taideteos nousevat upeasti esiin.

Lattiaa katsellessani ja tunnustellessani olin aivan varma että kyseessä on puulattia, mutta se onkin kuulemma laminaattia! Laminaatti onkin kestävä ja kätevä vaihtoehto lapsiperheeseen, eikä tämä laadukas versio ainakaan kalpene ollenkaan puisen lattian rinnalla.

P1011896

Uutta taloa ei ole heti haluttu sisustaa kerralla valmiiksi, vaan ajan kanssa katsella, mikä sinne sopii. Ninna kertoo pitävänsä sisustamisesta ja yhdistevänsä mielellään vanhaa ja uutta. Sisustus onkin kaunis yhdistelmä designia, Ikeaa sekä vanhoja esineitä, mikä tuokin kivasti kerroksellisuutta uuden kodin ilmeeseen.  Esimerkiksi ruokailutilan puusohva ja sivupöytä ovat vanhoja.

P1011879

On aika inspiroiva ajatus, että sisustusta ei tarvitse valmiiksi heti. Sisustus saa elää ja kasvaa siinä missä kodin asukkaatkin. Ajattomien puitteiden ansiosta sisustusta on helppo päivittää uusien makumieltymysten tai vaikka vuodenaikojen mukaan.

Juulia

PS. Jos ihastuit tämän kodin valoisaan tunnelmaan, kurkkaa myös toiseen valoisaan ja vaalein sävyin sisustettuun lapsiperheen kotiin Helsingin Oulunkylässä.

Juulia Vuori

Juulia Vuori

Esteetikko ja sisustusintoilija / Etuovi.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *