Kati Jukarainen

Puutarhan moniottelija

Kotikuntosali on monen haave. Niin se oli myös meidän kymmenen vuotta sitten. Nyt kun se on totta, kyllä sitä on käytettykin!

Ensimmäisiä laitteita ja välineitä hankkiessamme, emme edes arvanneet miten monipuoliseksi kotikuntosali taipuu. Kuudenkymmenen neliön kellarikerrostila kun tuntui loppuvan heti alkuun kesken. Me olimme molemmat mieheni kanssa tottuneet treenaamaan isoilla kuntosaleilla. Nykyään en vaihtaisi omaani minkään ketjun saliin.

kotikuntosali, vapaat painot
Vapaat painot taipuvat moneen. Riittävän laaja setti takaa monipuolisen treenin.

Hahmota tila oikein kotikuntosalia varten

Helpommin sanottu kuin tehty. Meillä oli kotona käytössämme pitkän mallinen iso tila, jonka jakaa 1/3 osan kohdalta väliseinä (jonka sisällä kulkee sähköjä sun muita teknisiä vempeleitä). Iso avoin aukko kuitenkin tekee tilasta yhtenäisen. On ollut myös ihanaa vetäytyä pienempään tilaan venyttelemään, kun koko muu perhe mellastaa toisella puolella.

Jos haaveilet kotikuntosalista, mutta tilaa ei ole nykyisessä kodissasi, katso Etuovesta millaisia kellarikerrostiloilla varustettuja asuntoja on tällä hetkellä myynnissä.

Mittailimme tilaa ja laitteita. Siitä se kaikki lähti. Priorisoimme vapaisiin painoihin, tankoihin ja  penkkeihin. Minulle tärkeää oli saada kunnollinen cross trainer, joka haukkasi jo itsessään melkoisen tilan.

Päädyimme hankkimaan vain yhden monitoimilaitteen (ylä- ja alatalja). Mitä pienempi tila on, sitä enemmän suosittelen unohtamaan monitoimilaitteet. Vapaat painot taipuvat pienessäkin tilassa monipuoliseen treeniin.

Päätimme jo alkuun jättää avointa tilaa. Se oli viisasta, sillä toiveet ja mieltymykset ovat muuttuneet matkan varrella. Tarjolle on tullut myös juttuja, joita kymmenen vuotta sitten ei ollut vielä.

Kotikuntosali, monitoimilaitteet
Harkitse tarkoin mahtuuko kotikuntosaliisi monitoimilaitteita. Ne vievät yllättävän paljon tilaa.
Oma kuntosali kotona, crossfit voimaköydet
Crossfit voimaköydet ovat yksi uusimmista hankinnoista. Myös nämä vaativat pitkän tilan. Niissä on se hyvä puoli, että niitä ei tarvitse pitää esillä kuin käytettäessä.

Kotikuntosalin pinnat ja peilit

Jos oma kuntosali on vasta suunnitteilla, kannattaa erityisesti lattiamateriaalin valintaan kiinnittää huomiota. Laattalattia ei ole tehty painojen pudottamiseen. Meillä ei ollut siihen tarvetta. Isot laatat on ollut helppo pitää puhtaana. Vaalea väri tuo myös tilan ja valon tuntua ikkunattomaan tilaan. Ikkunoiden puutteeseen auttaa myös lattiasta kattoon ulottuvat peilit. Niistä on iloa myös asennon tarkistamiseen ja tyttären tanssitreeneihin.

Kotikuntosali, vaalea lattia
Salille valittiin rauhallinen vaaleansinisen ja vaalean värimaailma.

Mistä laitteet kotikuntosaliin

Netti on oiva apu  etsimiseen. Meilllä on pääosin suomalaiset laitteet. Kraftwerkin laitteet ja penkit valmistetaan suomalaisena käsityönä. Fitpolen tankotanssitanko on myös suomalaista suunnittelua. Jauhemaalatusta teräsputkesta saa hyvän otteen. Tanko taipuu tanssimisen lisäksi erilaisiin kardiotreeneihin ja lasten kiipeilypuuksi.

Kotikuntosalia on varusteltu ajan kanssa erilaisilla pikkujutuilla. Hyppynarut ja kuminauhat pysyvät siististi sivussa korissaan. Kahvakuulat, jumppamatot ja -pallot ovat hyvä välineistö myös pienempäänkin saliin.

Jos harkitset cross trainerin hankintaa, suosittelen tutustumaan myös merkkien huoltoihin. Huoltomiehen taksa lähtee yleensä raksuttamaan jo, kun auto starttaa pihasta. Meillä ei ole huoltoa tarvittu kymmeneen vuoteen kertaakaan. Ainoastaan cross traineria on pitänyt itse öljytä. Muuten laitteet ovat pysyneet moitteettomassa kunnossa.

Kotikuntosali, tanssitanko
Tarkasta paljonko tanko vaatii tilaa. Irtotavara pitää olla helposti kerättävissä sivuun turvallista treenamista varten.
Kotikuntosali, kahvakuulat
Kahvakuulia on tarjolla montaa sorttia. Niitä saa hankittua yksittäin mikä helpottaa kotikuntosalin varustelua. Kaikkea ei myöskään tarvitse ostaa kerralla.

Aikuisille ja lapsille

Kuntosali kotona lisää lasten liikkumista todella paljon. Näin ainakin meillä. Lisäksi on paikka missä oikeasti voi vähän riehua ja kiipeillä. Säännöt ovat tosin oltava tarkat. Meillä lapset eivät saa koskea painoihin tai cross traineriin. Sen sijaan heille on palloja, sählymaali ja mailoja, tankotanssitanko, voimistelurenkaat ja oma nyrkkeilysäkki.

Meillä on välillä koko nelihenkinen perhe samaan aikaan salilla. Oma kotikuntosali myös mahdollisti treenaamisen joustavammin pikkulapsiaikana. Jonkun kriisin yllättäessä yläkertaan ei ollut pitkä matka toista vanhempaa auttamaan. Omalle kuntosalille viitsii myös mennä tekemään parinkymmenen minuutin treenin, jos aikaa ei ole enempää. Vauvan kanssa kotona ollessani etsin usein Youtubesta erilaisia pilates- ja vatsatreenejä. Kyllä oli kätevää!

Kotikuntosali, nyrkkeilysäkki
Koukku tai leuanvetotanko katossa mahdollista kaikenlaista riippuvaa. Säkin ei tarvitse olla katossa koko aikaa. Sen paikka on seinän vieressä, kun sitä ei käytetä.
Oma kuntosali kotona, leuanvetotanko ja voimistelurenkaat
Isän hitsaama leuanvetotanko on ollut huippu. Kun siinä ei vedetä leukoja, saa siihen roikkumaan voimistelurenkaat tai valjaat. Renkaat ovat lasten ikisuosikki!

Haaveiletko sinä isosta talosta omalla kellarikerroksella, josta voisi tehdä oman harrastustilan? Etuovi.comissa on tarjolla taloja, joissa on kellarikerros tai taloja lämpimällä autotallilla varustettuna.

/ Kati J.

 

Kati Jukarainen

Kati Jukarainen

Puutarhan moniottelija

Katso myös nämä

Näin stailaat asuntosi myyntikuntoon, osa 2/2
Blogi Asunnonvaihto
Hanna Werningin kiehtova Wonderland ja vinkkejä kuviotapetin käyttöön
Blogi Sisustus
Helsingin Vallilan tehdasmiljööstä löytyy monien mahdollisuuksien koti
Blogi Kaunis koti myynnissä
Rullaverhot, sälekaihtimet vai lamelliverhot? Vinkkejä kaihtimien valintaan
Blogi Sisustus
Haussa paras terassilauta: komposiitti, kestopuu vai joku ihan muu?
Blogi Piha & puutarha
Tee se itse -kylpytynnyri – näin se rakennetaan
Blogi Piha & puutarha

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *