Kati Pilli-Sihvola

Sisustuksen puoliammattilainen

Istuin eilisen illan kotimme saunassa ja heittelin löylyä ahkerasti tulikuumalle kiukaalle, etten vaan kuulisi muualta talosta kantautuvia ääniä…hermostutti. Päässä pyöri ajatuksia ”mitä minä oikein kuvittelin ja miksi annoin ympäri puhua itseni”. Soimasin ja ruoskin itseäni oikein kipakoilla löylyillä. Mutta kuinkas kävikään…meistä tulikin Suomen Kaunein Koti -sarjan finalisteja. En voinut uskoa! Siis me ja meidän koti finaalissa!?? Aloin miettimään, että miten me tähän päädyttiinkään.

Kun lähdimme kilpailuun mukaan, ajattelin sen olevan vain ihan pikkuinen juttu. Viime keväänä toukokuun aikoihin sain puhelun, jossa kerrotiin kotimme olevan  mukana tässä ohjelmassa. Olin varma, että ”juu, kyllähän me ehditään fixata vaikka mitä”. Kunnes…

Viikkoa ennen kuvauspäivää mursin ranteeni ja pahasti…se oli oikea käteni. Paria päivää ennen kuvauksia iski paniikki, itku ja tuntui, että tekemättömät työt jäivät tekemättömiksi. Ei ollut mahdollisuutta pestä ikkunoita, pestä saunaa, siivota pihaa ja paljon muutakaan. Käteen sattui!

Mieheni yritti auttaa kaikin mahdollisin tavoin jossain töidensä välissä. Tietysti kolme kasvuikäistä poikaa pitivät huolen siitä, että koti näytti ”Normandian maihinnousun esiasteelta”.

Kuvauspäivän aamuna annoin periksi ja mutisin itsekseni samalla siivotessani pintoja kuivalla liinalla. Sitten ajattelin, että hitsi ”Suomen kaunein KOTI, siis KOTI”. Kapinallisesti päätin jättää kotimme kodin näköiseksi: jalkapallot ja pyöräilykypärät jne. olivat omassa tutussa korissaan eteisessä, keittiön jääkaapin ovi sai jäädä rehottamaan kaikenlaisia lippulappuja, jotka olivat kiinni magneeteilla. Koin valtavan helpotuksen tunteen!

Tajusin, että punainen lanka tässä onkin, että koti saa olla koti ja sen pitää olla kodin näköinen! Pelästyn itsekin aina liiallista kliinisyyttä – se ei ole osa minua ja omaa estetiikan tajuani. Joten miksi olisimme jotain muuta kuin olemme. Jos emme pärjäisi näillä eväillä, niin millä sitten.

Jotain pientä olimme tehneet keittiöön aikaisemmin…lue täältä, miten tehtiin Keittiön uusi ilme pienellä budjetilla. Makuuhuoneemme koki pikkuisen isomman muutoksen, mikä toi tilaan tunnelmaa ja toimivuutta.

Kuvausryhmä ja tuotantoyhtiön porukka olivat mitä ihanimpia! Suurkiitos heille! Mutta mikä jäi pelottamaan?

Minua jäi pelottamaan se, että avauduimmeko liikaa…tulimmeko liikaa ulos kaapista? Mitä jos lapsia kiusataan? Mitä jos tuomarit ei tykkää ja haukkuvat ihan kamalaksi? Tuntui, että olin ajanut itseni liian ulos omalta mukavuusalueeltani. Pelotti.

Joskus oman mukavuusalueen jättäminen kannattaa ja se saattaa tuoda ihan uusia ulottuvuuksia elämään. Olen jo vuosia blogannut, mutta pitänyt itseni tiukasti omalla alueellani. En esimerkiksi suuremmin jaa mitään kuvia itsestäni tai perheestäni. Nyt astuimme sen viivan yli. Positiivista oli, että kaikki tuomarit antoivat hyvää palautetta. Etenkin keittiöstämme, koska se on minun valtakuntani. Innostuin jopa kun tuomari, jota pelkäsin eniten, kehuikin koko kotia! Huh, pelkäsin turhaan!

Lisäksi ihan valtavan suurta onnen tunnetta tuotti kaikkien ihmisten palaute jälkeenpäin! Sain sähköpostia, viestejä ja kannustuksia! Kiitos teille ihanille, jos luette tätä.

Lue lisää kotimme työnhuoneen remontista ja miten sinne tuli tämä, mielestäni Maailman kaunein tapetti.

Eteiseen ja yläkerran aulaan teimme remonttia myös…siitä juttua täällä Tapettien Ihmemaassa.

Koti on ihmiselle maailman tärkein paikka ja se piste, missä jokainen voi olla pelkäämättä sitä mikä on. Eli todella henkilökohtainen asia. Kaikki edelliset Suomen kaunein koti -ohjelman kaudet, nykyinen ja ehkäpä tulevatkin – huh, miten rohkeita ihmisiä! Saamme olla osa sitä joukkoa. Kaikki me olemme pelonsekaisin tuntein avanneet ovemme vieraille ja antaneet luvan tulla ihan sinne perille saakka.

Toivottavasti jokainen saa inspiraatiota näistä kodeista. Kaikki kodit sekä tyylit ei sovi ehkä kaikille ja meitä asujia on moneen menoon. Mutta yhtä kaikki, koti ja sen määritelmä on kaikille sama. Se on turvapaikka ja se paikka, jossa jokainen saa olla oma itsensä.

Vaikka kotimme pääsikin finaaliin, niin lähinnä voitin tässä itseni ja turhat pelkoni! Olen siis jo voittaja itselleni.

Mikäli kiinnostaa meidän perheen muut harrastukset, niin täältä löydät meidän kakkoskotimme, vanhan maatilan remonttijuttuja. Ehkäpä taas?? No ei! Tämä kilpailu oli meidän osalta tässä ja ei enää uusille kausille, vaikka tämä talonrakennus harrastus onkin.

Kiitoksin,
Kati

PS. Maikkarin sivuilla pääset tutustumaan kaikkiin finalisteihin ja äänestämään omaa suosikkiasi

Katso kuvia aiheesta tapetit

Kati Pilli-Sihvola

Kati Pilli-Sihvola

Sisustuksen puoliammattilainen, bloggaava valokuvaaja ja stailaaja

Katso myös nämä

Näin stailaat asuntosi myyntikuntoon, osa 2/2
Blogi Asunnonvaihto
Tapettien Ihmemaassa
Blogi Sisustus
Makuuhuoneen muutos toi tunnelmaa ja toimivuutta
Blogi Remontti
Saunaremontti: 10 hintaesimerkkiä
Blogi Remontti
Kylpyhuoneen uudistus edullisesti ja nopeasti – laattojen pinnoitus pelasti
Blogi Remontti
Inspiroivat sisustustrendit 2017 – wow mikä mummola
Blogi Viikon valinnat

13 kommenttia sivuun “Onnellinen koti – Suomen kaunein koti?

  1. Voin vain kuvitella mikä paniikki tulisi! Mutta teidän koti on ihanan persoonallinen ja mies kommentoi, että onpa kiva kun ei ole siivottu magneetteja yms. Äänestän varmasti teitä!

    Katja
    optimismiajaenergiaa.bellablogit.fi

    1. Kiitos ❤❤ Meistä ei kukaan asu (ainakaan lapsiperhe) kliinisesti. Joten magneetit näkyville! Kiitos, kun kommentoit!!!
      T. Kati

  2. Hei!Teillä oli todella kaunis koti,iladuin kovasti kun olitte käyttäneet tapetteja jotka olivat väritykseltään voimakkaita siis niin ihania,tykkästyin kovasti,ja muutenkin pidin sisustuksesta!Itsekkin tykkään tapeteista!Ihana koti,toistetaan vielä kerran.Niin ajattelin kysäistä mistä keittiön matto?Ihanaa kevättä!T:Maarit Oulusta

    1. Kiitos ❤❤❤
      Matto on matkatulianen lähi-idästä! Mutta esimerkiksi Carpet Vistasta saa samantyyppisiä 😊
      Kiitos ihanasta kommentista!
      Terkut sinne synnyinseuduille!
      Kati

  3. Ihana koti teillä 🙂 ja elävän elämän näköinen on ainakin minun mielestäni parasta 🙂 @toiveidentalo

  4. Oikein kiva koti, katsoin ohjelman, eikä tullut edes mieleen, ettei oltu ehditty siivota. Persoonallisia ratkaisuja on aina mielenkiintoisempaa katsoa. Paljon onnea!

  5. Turhaan hermoilit, teidän koti oli aivan täydellinen. Mutta ymmärrän toki tuon tunteen, itse olisin ollut aivan burn outin partaalla tuossa tilanteessa. ;D

    Itse ihastuin eniten siihen rohkeuteen ja ennakkoluulottomuuteen miten koti oli sisustettu. Keittiö, tapetit ja kuisti, ihanat! Teidän ruokapöytä vei myös sydämeni. Kodista välittyi aito tunnelma, mikä on tärkeintä. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *