Kylässä

Näet ilmoituksen unelmiesi vuokra-asunnosta, ihastut kotiin ja lisäksesi löytyy noin kolmekymmentä muuta, samasta kodista kiinnostunutta henkilöä. Kuulostaako tutulta? Kerrankin löysin ihmisen, joka onnistui saamaan asunnon juuri edellä mainitun kilpailutilanteen jälkeen. Enkä ihmettele syytä ihastukseen. Nuoren naisen hurmaava 34 neliöinen kaksio vaikuttaa neliömäärältään paljon suuremmalta! Sen vuokra on kohtuullinen ja pohjaratkaisu mitä mainioin, kodin sijaitessa loistavalla paikalla lähellä palveluita.

 

Eteisen rouhea tiiliseinä pikkukaksiossa

Kaunis kynttilälyhty pikkukaksiossa

Heti eteiseen saavuttaessa katse osuu seinän alta kaivettuun, lämpimän rouheaan tiiliseinään. Lisää kotoisuutta ja omaleimaisuutta kaksion sisustus on saanut asukkaan keräilemistä Converse -tossuista sekä vanhasta, raidallinen räsymatosta.

 

Pikkukaksion valkoinen olohuone Musta IKEA keittiö Musta IKEA keittiöSiistit pinnat ja neutraali värimaailma toimivat kotiin muutettaessa hyvänä pohjana vuokralaisen omille huonekaluille ja piensisustustavaroille. Mustavalkoista värimaailmaa on terästetty muun muassa omalla lempivärillä turkoosilla. Alkuperäinen, pieni keittokomero oli remontoitu ja avattu olohuoneen yhteyteen jo ennen muuttoa.

 

Valkoinen uuni ja liesituuletin Ruskea mosaiikki pikkukaksion keittiön välitilassaLiesi ja uuni löytyvät kätevästi keittiön nurkan takaa, olohuoneen yhteydestä. Ruskeaan taittuva mosaiikki heijastaa prisman tavoin eri värisävyjä, kaakelin tuodessa eloa välitilaan. Asukkaan sydäntä lähellä ovat myös seinätarrat ja taulut, joiden sisältämillä mietelauseilla on omistajalleen erityinen merkitys. Äidin vanhempien varastoista löytynyt kotiviinipullo toimii valojohdon ansiosta veikeänä DIY -valaisimena.

 

Lepakkotuoli marimekkokankaalla DIY ruokapöytäRuokapöydän yhteydessä olevat pinnatuolit otettiin talteen isovanhempien mökin riihestä. Tunnelmaa tuovat kynttilät palavat kodissa lähes jokaisena iltana. Kaksion sisustus kertoo myös muistoja Irlannissa vietetystä vaihto-oppilasajasta. Muun muassa ruokapöydän päälle teetetyn lasipöydän alta löytyy mitä erilaisempia lasinalusia. Hauska pöllö-juliste on löytyi aikanaan Jyväskylässä sijaitsevasta, Harjun paperi-liikkeestä.

 

Valokuvakollaasi Tumma seinätapettiMakuuhuoneen katseenkiinnittäjänä toimii sydämen muotoinen kuvakollaasi hauskoista muistoista ja tärkeimmistä ystävistä. Sängyn päältä löytyy myös oman isoisoäidin virkkaama päiväpeitto, jolla on rutkasti tunnearvoa. Tumma tehosteseinä toimii hyvänä kontrastina muuten valkoisen makuuhuoneen seinäpinnoille.
Pikkukaksion pohjaratkaisu osoittautui kaiken kaikkiaan varsin mainioksi. Asunnosta löytyi myös reilun kokoiset vaate- ja kylpyhuone, joista tällä kertaa jäivät kuvat nappaamatta. Vaikutuksen teki myös kodin lämmin ja kerroksellinen tunnelma. Kaksion sisustus oli toteutettu lähes täysin kierrätetyillä huonekaluilla ja kirpparilöydöillä, lopputuloksen ollessa niin kaunis kuin persoonallinen.
/Liisamaija
Kuvat: Liisamaija
P.S. Lisää kivoja vuokra-asuntoja löydät Vuokraovi.com -palvelusta!  Myynnissä olevia, unelmiesi pikkukoteja voit käydä kurkkaamassa Etuovi.com -palvelussa.

 

Liisamaija Vanhala

Liisamaija Vanhala

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *