Memmu Pitkänen

Leikkisän luova sisustussuunnittelija ja rakennusarkkitehti

Minun lemppareitani suunnittelukohteina ovat ehdottomasti sauna ja kylpytilat, sillä muutokset niissä ovat yleensä varsin radikaaleja ja säväyttäviä. Vaikka kyseessä onkin pienet tilat, on toteutusmahdollisuuksia valtavasti.

Näissä tiloissa leikitään suunnittelun osalta vain pinnoilla ja rakenteilla, mikä tekee projekteista myös sopivan haastavia. Ilme tuodaan materiaaleilla ja valaistuksen keinoilla, eikä niinkään kalusteilla ja tekstiileillä. Ja kuitenkin, jokainen sauna on saunojansa näköinen!

sauna muutoksen jälkeen
Kuva: Jonathan Melartin.

Sain viime syksynä kutsun asiakaskäynnille Tampereen Ranta-Kaarilaan. Suunnitteluasiakkaani olivat hankkineet unelmien paritalokodin aivan Pyhäjärven rantamaisemista. Paritalo on valmistunut vuonna 1987, ja sisälle astuessani huomasin heti kohteen edustavan aikansa modernia arkkitehtuuria. Minut johdatettiin läpi avaran huoneiston ja kolmen eri porrastason aina upealle saunaosastolle asti, josta avautui uskomattoman kauniit Pyhäjärvinäkymät.

Sauna ja kylpytilat lähtötilanteessa

Jotta koti saataisiin taas uuteen loistoonsa, tulisi pinnat käsitellä uudelleen ja päivittää pesutilat tähän päivään. Ja niinpä käärittiin hihat ja otettiin kynä ja ruutuvihko esille.

sauna ja kylpytilat ennenKuva: ENNEN. Näkymä takkahuoneesta pukuhuoneen ja suihkutilan läpi saunaan.

Kylpytilat olivat hyvin aikaa kestäneet, ja näkymälinja saunasta järvelle oli ainakin teoriassa olemassa. Tämä kaipaa enemmän läpinäkyvyyttä ja parempaa valaistusta, jotta päästään kasarilta tälle vuosituhannelle.

sauna ennen

Kuva: ENNEN.

Vanha laudemalli ei saunan ikkunasta huolimatta mahdollistanut kunnollista järvinäkymää. Myös lisää istumapaikkoja oli toiveissa.

Sauna PyhäjärvinäkyminKuva: ENNEN.

Suihkuja tulisi säilyttää kaksi, samalla kun saunaakin pitäisi laajentaa kylpytilan puolelle.

käynti saunaan ennen

Kuva: ENNEN. Wc on sijoitettuna saunan oikealle puolelle. Sen katto on yläpuolen portaikon vuoksi viisto. 

saunan eteisestä olohuoneeseen

Kuva: ENNEN.

Pisteet myös alkuperäiselle arkkitehdin suunnitelmalle. Jo tuolloin 80-luvulla on osattu huomioida läpinäkyvien pintojen ja tasoerojen merkitys tilan luomisessa.

takka ennen

Kuva: ENNEN. ”Hiippalakkia” muistuttava takka haluttiin vaihtaa uuteen ja modernimpaan, tai vaihtoehtoisesti luopua siitä kokonaan.

Sauna ja kylpytilat remontin jälkeen

Remontin ja tarkkaan punnittujen vaihtoehtojen jälkeen on ilo esitellä seuraavat kuvat. Inspiraatiota suunnitteluun saimme asiakkaan kokoamasta ideagalleriasta, josta myös poimimme hyviä ratkaisuja toteutukseen. Ideagallerian avulla pääsimme hyvin selville halutusta ilmeestä ja tyylistä.

Ideoita toteutuksiin löytyy runsaasti myös Etuovi.comin sisustuskuvagalleriasta!

Saunaremontti järvinäkymien ehdoilla Kuva: Jonathan Melartin. Näkymä takkahuoneesta pukuhuoneen ja suihkutilan läpi saunaan.

Remontin ensimmäinen vaihe oli miettiä uudelleen rakenneratkaisut ja tilojen sijoittelut. Pukuhuone tuntui toimivan kokoiselta muuten, mutta sisääntulo oli hieman ahdas. Sauna ja sen lauderatkaisut tuli suunnitella uudelleen mahduttaen samalla kylpyhuoneeseen kaksi suihkua sekä wc:n. Yksi asia ohjasi suunnittelua, ne järvinäkymät.

Saunaremontti järvinäkymien ehdoilla

 

Kuva: Jonathan Melartin. Uusi sauna on tilava ja käytännöllinen.

Saunan etuseinää siirrettiin suihkuun päin metrin verran, jotta saatiin lisää istumatilaa ja toimivampi lauderatkaisu. Leveä radiata-mänty laudemateriaalina tekee tilasta tunnelmallisen ja lämpimän, vaikka läpinäkyvää ja vaaleaa pintaa onkin käytetty paljon. Tulikiven kaunis Naava-kiuas on sopivan eleetön konstailemattomaan saunaan.

Saunaremontti järvinäkymien ehdoilla

 

Kuva: Jonathan Melartin. Kylpytilan toinen suihku wc-syvennyksen vieressä.

Kylpytilaan lattiaan sekä seinille valittiin hyvin vaalea, harmaaseen taittava laatta Laattapisteeltä. Lautasmallinen suihku on Hansgrohelta. Shampoopulloille on upotettu syvennykset pukuhuoneen vastaiselle seinälle, ja se on pinnoitettu Aitokiven verhoilukivellä.

Saunaremontti järvinäkymien ehdoilla Kuva: Jonathan Melartin. Näkymä takkahuoneesta pukuhuoneen ja suihkutilan läpi saunaan.

Paritalon saunaosasto on rakennuksen alimmalla tasolla lähellä maan pintaa. Suihkutila oli ennestäänkin matalahkoa, joten en nähnyt mahdollisena Unidrain-viemärin asennusta. Vaan kuinkas kävikään…

Unidrain-viemäri voidaan asentaa seinän viereen, jolloin kaadot viemäriä kohden on mahdollista toteuttaa myös isoilla laatoilla. Unidrain-viemärin asennus nostaa kuitenkin lattiakorkoa lähes parikymmentä senttiä, joten matalaan tilaan se ei ole sopivin vaihtoehto. Asukkaat toivoivat kuitenkin lattiaan isoja laattoja, joten päätettiin tutkia, päästäänkö lattialinjasta alaspäin.

Tuhat pistettä Hämeen BR Rakennus Oy:n remppatiimille, joka teki mahdottomasta mahdollista ja vieläpä mielettömällä asenteella! Remppafiilikset nousee kummasti, kun hullujakaan ideoita ei ensi kädessä torpata, vaan pyritään keksimään ratkaisut toteutukseen.

Saunaremontti järvinäkymien ehdoilla

 

Kuva: Jonathan Melartin. Näkymä kylpytilan wc-syvennykseen. 

Wc sai jäädä entiselle paikalleen. Seinä-wc sekä laatat ovat Laattapisteestä hankittuja. Peili toimii ovelasti myös huoltoluukkuna seinän taakse piilotetulle tekniikalle.

Saunaremontti järvinäkymien ehdoilla

 

Kuva: Jonathan Melartin. Näkymä pukuhuoneessa.

Saunan kattopaneeli jatkuu läpi suihkutilan aina pukeutumistilaan asti kääntyen sulavasti myös pukuhuoneen seinälle. Valkoiset Dots-koukut korostuvat puupinnasta näyttävästi. Myös vanha kaapisto vaihdettiin uuteen HTH-keittiön vedinuralliseen, valkoiseen kaapistoon.

Saunaremontti järvinäkymien ehdoilla

 

Kuva: Jonathan Melartin. Näkymä suihkutilasta takkahuoneen läpi aina järvelle asti

Koko saunaprojektin lähtökohtana oli säilyttää upeat Pyhäjärvinäkymät aina saunan lauteilta asti katsottuna. Takkahuoneen oviseinä muutettiin kokonaan lasiseksi liukuoviseinäksi, jota tarvittaessa verhoaa valkoiset lamelliverhot. Takkahuoneesta laskeutuvia portaita levennettiin koko seinän leveydelle. Kaikki apu lasituksiin saatiin AKi-lasilta.

Saunaremontti järvinäkymien ehdoilla

 

Kuva: Jonathan Melartin. Takkahuone olohuoneen ovelta päin katsottuna. Saunaosasto sijoittuu kuvassa oikealle.

Takkahuoneen lattiamateriaaliksi valittiin Aitokiven rektifioitu 600x600mm Natural White -laatta. Rektifioidut eli mittatarkat laatat ovat likipitäen keskenään samankokoisia, mikä mahdollistaa hyvin ohuen sauman käytön. Ohuella 2-3mm saumalla saadaan lattiapinta mahdollisemman yhtenäiseksi.

Tilan mäntypaneelikatto maalattiin valkoiseksi, mikä tekeekin tilasta nyt todella paljon valoisamman. Vanhat, alkuperäiset kattospotit saivat jäädä, sillä ne sopivat kodin henkeen edelleen täydellisesti.

Vanha ”hiippalakki” muotoiltiin uuteen särmikkääseen muotoonsa, eikä sitä tarvinnutkaan purkaa. Koko takka erottuu nyt muutenkin paremmin, kun vanha lasikuitutapettiseinä pinnoitettiin mustalla Tikkurilan Tunto Kivi -pinnoitteella.

Tämän kodin remontti ei päättynyt tähän upeaan saunaosastoon, vaan se kävi läpi koko kodin. Jatkan siitä heti seuraavassa kirjoituksessani…

Suunnitteluterveisin,

/Memmu

Katso myös hintaesimerkit erilaisista saunaremonteista Urakkamaailman sivuilta

 

 

14 kommenttia sivuun “Sauna Pyhäjärvinäkymin – ennen ja jälkeen muutoksen

  1. Hei
    Onpas kaunis ja yhtenäinen kokonaisuus! Ihana tunnelmallinen sauna ja tuo Tulikiven kiuas ihanasti keventää tummaa ja hieman ”raskasta” puun sävyä. Kiuas on namu!! Onnittelen onnistuneesta lopputuloksesta!

    1. Hei Teija,

      Kiitos mukavasta palautteestasi!
      Tulikivellä on todella monipuolinen ja kaunis kiuasmallisto. Myös kiuas voi olla kaunis sisustuselementti!

      Uskon, että saunomiskokemus tässä saunassa on hyvin rentouttava 🙂

      Memmu

  2. No saunahan on nätti, lauteet ovat aika matalalla (iäkkäitä ihmisiä suosiva korkeus).
    Mutta missä intimiteettisuoja?
    Kun saunassa ja pukutilassa ollaan kuin akvaariossa.
    Vai onko ikkunoissa toiminta, että muuttuvat läpimäkinäkymättömiksi kuin valot sytytetään?
    Olisihan takkahuoneen ja pukutilan väliseksi lasiksi voinut laittaa ”peililasin” ettei pesuhuoneeseen näy.

    1. Hei Timo,

      Sanoisin, että laudekorkeus on tässä kohteessa aika normaali ja hyväksi havaittu. Astinportaan korkeus on 400 mm, alalauteen 800 mm ja ylälauteen 1200 mm. Tasainen 400 mm nousu on suht’ sopiva kaikille. Ylimmän lauteen korkeus on silloin passeli, kun lauteen ja katon väliin jää 1100-1200 mm. Tällöin lämpötila jakautuu saunojalle miellyttävästi. Kuvissa voi tuo leveä laudepuun profiili hieman hämätä korkeuden hahmottamista…?

      Takkahuoneen ja pukutilan välisen ikkunan eteen on ripustettu valkoiset lamelliverhot, jotka voi tarvittaessa vetää ikkunan eteen ja suunnata joko kokonaan kiinni tai jättää ne hieman raolleenkin. Tilaan harkittiin myös lasia, jonka saa nappia painamalla läpinäkymättömäksi ”maitolasiksi”! Se olisi ollut parin tonnin satsaus, mutta ihan pätevä idea siitäkin huolimatta!

      Kiitos kommenteista! Näitä lisää 🙂

      Memmu

  3. Todella onnistunut remontti!
    Mitähän lajiketta mahtaa nuo seinä- ja kattopaneelit olla? Jättiläistuija?

    1. Kiitos Jarmo!

      Seinä- ja kattopaneelit ovat radiatamäntyä. Sen lämpökäsittely tuo todella upeasti puunsyykuviot esille. Tykkään!

      Memmu

  4. Tyylikäs kokonaisuus! Mitä beigeharmaata laattaa olette käyttäneet wc tilassa ja suihkussa? Kaunis sävy.

    1. Hei Anna,

      Kiitos! Tuo laatta on Lune-sarjan laatta Laattapisteeltä. Muistelen, että sävyn nimi on Pandora. Lune-sarjasta löytyy useita kauniita maanläheisiä sävyjä!

      /Memmu

  5. Moi. Upean näköinen sauna. Voisitko vielä tarkentaa että mistä nuo paneelit on hankittu? Selailin läpi monet radiata männyt mutta mikään ei ollut tuon näköistä.

    1. Hei Valtsu,

      Puumateriaali on asiakkaan/urakoitsijan hankkimaa, joten varmaa hankintapaikkaa en valitettavasti tähän hätään osaa sanoa. Eläväisemmän pinnan saa valitsemalla leveää paneelia ja laudepuuta. Kohteen puupinnat on myös öljytty parafiiniöljyllä, mikä korostaa puunsyykuvioita ja sävyjä entisestään.

      Memmu

  6. Mitä televisio tekee takkahuoneessa? Eivätkö ihmiset enää osaa oleskella missään ilman että on kaikki sähköiset laiteet kädenulottuvilla? Köyhäksi on mennyt, henkisesti.

    1. Hei Räpsä,

      Tämän kodin perhe ei halunnut sijoittaa televisiota varsinaiseen olohuoneeseen, joka on varattu pääsääntöisesti yhdessä ololle ja seurustelulle. Takkahuoneesta sen sijaan löytyi sopiva paikka televisiolle, jos sitä joskus haluaa katsoa 🙂

      Memmu

  7. Saunaremonttia suunnittelevana kaikki saunajutut kiinnostaa ja erityisesti kuinka niiden siivous onnistuu… mitenhän tässä saunassa lauteiden pesu tapahtuu, lähteekö mikään osa irti? Minä tykkään irrottaa kaikki mahdolliset osat ja pestä ne erikseen ja viedä ulos kuivumaan ja tuulettumaan. Itse en haluaisi saunaani lasiseiniä, en ymmärrä mikä ilo on katsella lauteilta kun toiset ovat pesulla?

  8. Moi. Onpa upea sauna ja pesuhuonetilat. Mitkä ovat saunan seinien sisämitat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio