Kati Pilli-Sihvola

Sisustuksen puoliammattilainen

Nyt on käsillä se aika, kun sisustuskaupat alkavat täyttyä kevään ja vuoden uutuustuotteista. Mitähän sisustustrendit 2016 tuovat tullessaan ja mitkä ovat vuoden värit? Tässä jutussa annan oman arvaukseni vuoden 2016 kuumimmista sisustustrendeistä pohjautuen tuntumaan ja myös faktoihin – mietin asiaa kuluttajan kannalta ja etenkin, mihin me suomalaisessa sisustuksessa olemme menossa.

värit, sisustustrendit, ROOM21.fi

Kuva:  ROOM21.fi

Pantone valitsi vuoden 2016 väreiksi Rose Quartz vaaleanpunaisen ja Serenity sinisen. Nämä puuterisen makeat sävyt tuntuvat ehkä vieraalta sisustuksessa, mutta uskon vahvasti niiden näkyvän jo ensi kesänä sisustustekstiileissä. Esimerkiksi tyynyjen ja torkkupeittojen värivalikoimaan tulee veden sinistä ja puuterista pinkkiä eri murretuissa sävyssä. Nämä sävyt ovat joillekin odottu ”comeback”, mutta osa tarvitsee hieman pidempää sulattelua.

Muutama arvovaltainen sisustusguru taas veikkaa vuoden 2016 sisustuksen värin olevan valkoinen. Ei valkoinen siinä perinteisessä mielessä, vaan hieman taittuen harmaaseen tai alabasteriin. Valkoiset kodit pitävät ajattomuudella pintansa edelleen, vaikkakin täysin valkoinen koti alkaa pikkuhiljaa väistyä värien ja kontrastien tieltä.

Mitä muuta tuo vuosi 2016 mukanaan kuin värejä? Tässäpä muutama villi vinkki ja veikkaus!

1. Keraamiset laatat – muutakin kuin mustaa ja valkoista

Ensin olemme saaneet ihastua kauniisiin, marokkolaisiin laattoihin ja kaakeleihin – nyt ne tulevat väreissä ja niillä saa kauniisti upeaa syvyyttä sekä persoonallisuutta tylsiin laattalattioihin. Laattojen sävyt hehkuvat välimeren sävyissä. Hieman mietin, ovatko nämä suomalaiseen valoon ja sävymaailmaan sopivia.

kylpyhuone laatta ZocohomeKuva: Zoco Home

Marmori pitää myös pintansa vuonna 2016 ja uskon, että pidempäänkin. Rinnalle on tullut vahvasti myös muut marmorin sävyt. Näistä esimerkkinä vihreä, joka tulee esiintymään etenkin piensisustustuotteissa, ja vaikka kahvipöytien kansissa. Marmori näkyy myös keittiölaattoina – ja voivatpa kodin lattiatkin saada kokonaan marmorilaatoituksen.

marmori kylpyhuone EllosKuva: Ellos

2. Seinien tummat sävyt ja tapetit

Enää me suomalaiset emme ole niin ujoja käyttämään rohkeita sävyjä – voin tämän itse allekirjoittaa (todisteena toimikoon työhuoneemme uusi tapetti!). Tänä vuonna maalataan tummilla sävyilla, etenkin tummalla puuteroidulla, sinertävän vihreällä ja tummalla sinisellä. Uudet tummat sävyt hiipivät makuuhuoneisiin rauhoittamaan tunnelmaa. Yksittäisiä tehosteseiniä käytetään vähemmän. Nyt maalataan reilusti kerralla tummilla, syvillä sävyillä.

ROOM21 kuuvalaisinKuva: ROOM21.fi

Tumma ja rohkea trendi näkyy myös kylpytiloissa. Valkoiset seinät ja musta kaakelilattia eivät ole enää valtavirtaa.

värit kuviolaatta K-rautaKuva: Etuovi.com Sisustus / K-rauta

Tapettien kuosit ovat myös tummia ja rohkeita. Tummansävyinen ja värikäs tapetti voi vallata koko tilan, tai sitten se voi olla kaunis selkeä mustavalkoinen. Yhteistä on, että kuviot ovat vahvoja ja värit syviä. Perinteiset vanhanajan paperitapetit kauniine kuvioineen pitävät edelleen pintansa ja ovat ajaton ratkaisu.

Värit tapeteissa olohuone Jordgubben VärisilmäKuva: Värisilmä

värit tapetti VärisilmäKuva: Värisilmä

3. Materiaalit: puu, rottinki, kulta ja viherkasvit

Tänä vuonna esille tulevat kauniisti muotoillut huonekalut, etenkin puutuotteet kuten pöydät, tuolit ja penkit. Rottinki pitää myös pintansa. Laadukkaat rottinkituotteet näyttävät kauniilta ja luovat kontrastia pehmentävästi moderniinkin kotiin. Puun luonnolliset sävyt korostuvat lattioissa, seinissä ja kaapistojen pinnoissa.

puu materiaalit olohuone ROOM21.fi

Kuva: ROOM21.fi

Vaneri on tehnyt tuloaan jo usean vuoden ja luulenkin, että siitä tullaan rakentamaan paljon seinäpintaa ja keittiöitä tänä vuonna. Sisustustyyleistä erityisen kasvava ja nouseva trendisuunta on moderniboheemisuus, jossa korostetaan designvintage-tuotteiden, puun ja viherkasvien liittoa.

Sisustustrendit 2016 - vaneri - ROOM21Kuva: ROOM21.fi

Sisustustrendit 2016 - OyOy - ROOM21Kuva: ROOM21.fi

Vuonna 2016 kuparin sävyn tilalle tulevat omat suosikkini messinki ja kulta. Etenkin harjattu kullan sävy on tullut pienesineisiin, kuten valaisimiin, mutta myös keittiön hanoihin  ja suihkuihin. Ihanaa!

Sisustustrendit 2016 - harjattu kulta

Mitään yksittäistä tyyliä ei voine suoraan sanoa sisustuksen punaiseksi langaksi tänä vuonna. Ehkäpä se eniten päätään nostavin tyyli onkin yksilöllisyys – omanlainen tapa tehdä ja sisustaa kotia. Tämä on ollut huomattavissa jo jonkin aikaa; enää ei tyydytä tavanomaiseen ja ensimmäiseen vaihtoehtoon – eikä varmasti siihen yleisimpään. On ollut ilo huomata, että mekin olemme alkaneet suomalaisina kyseenalaistamaan ja vaatimaan laatua. Mieluummin säästämme ja olemme ilman, kuin taivumme huonompaan vaihtoehtoon. Persoonallisuuden vaatimukset näkyvät myös esimerkiksi talokaupoissa. Katalogitalot eivät tee enää kauppaansa – haetaan omaperäisyyttä ja tuotetta omiin tarkoitusperiin.

Tämä vuosi tulee korostamaan yhä enemmässä määrin persoonallisuutta ja asujaansa itseään. Enää ei ole trendikästä kopioida kotia sisustuslehden sivuilta, vaan korostetaan kodissa asujia ja tarvetta rakentaa koti asujiaan varten, omaan tarpeeseen.

Mikä sinua herättelee eniten vuoden 2016 sisustustrendeissä – vai seuraatko niitä ylipäätään? Jos kuitenkin etsit trendivinkkejä ja ideoita kotiisi, niitä löydät lisää Etuoven sisustuskuvagalleriasta.


Terkuin

Kati

Katso myös: Inspiroivat sisustustrendit 2017 – wow mikä mummola

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio