Juulia Vuori

Esteetikko ja sisustusintoilija / Etuovi.com

Syksyn ja pimenevien iltojen myötä on tullut hyvä aika suunnata ajatukset kodin valaistukseen, jonka rooli sisustuselementtinä on suuri varsinkin näin syys-ja talvikaudella. Tämä on se aika vuodesta, kun on lupa jäädä kotiin – viettää tunnelmallisia iltoja sohvan nurkassa tai kerääntyä ystävien kanssa ruokapöydän ääreen.

Teollistyylinen polttimo.

Näihin hetkiin hieman himmeämpi valaistus on paikallaan, mutta toki on myös tärkeää, että kotona riittää valoa arkisten askareiden suorittamiseen. Huoneeseen kannattaakin sijoitella useita erityyppisiä valaisimia, jotta sopiva valaistus voidaan valita tarpeen ja tunnelman mukaan. Valot ja varjot korostavat esineiden ja huonekalujen muotokieltä, mutta tyylikäs valaisin voi myös itsessään olla huoneen katseenvangitsija. Sisustuskaupat ovat pullollaan toinen toistaan upeampia valaisimia, miten ihmeessä niistä osaa valita! Pyysimme sisustusbloggaajia poimimaan omat suosikkinsa kuvagalleriamme tuotteista.

HEINÄSSÄ HEILUVASSA: Kultakello-kattovalaisin ja betonivalaisin

skandinaavinen, takkahuone, Artek, valaisin

Heinässä heiluvassa –blogia kirjoittava Laura kertoo syksyn tullen kiinnittävänsä erityistä huomiota kotinsa valaistukseen. Monen muun suomalaisen tapaan hän on ihastunut Artekin Alvar Aallon suunnitteleman Kultakello–valaisimen kauniiseen ja yksinkertaiseen muotoiluun. Pienen kokonsa ansiosta riippuvalaisin sopii tilaan kuin tilaan ja näyttää upealta niin yksin kuin ryhmänä.

pöytälamppu, betoni, olohuone

Betoni on tainnut tulla sisustuksiimme jäädäkseen ja se on löytänyt tiensä myös valaisinten materiaaliksi. Lauraa betonin eläväinen pinta jaksaa kiehtoa ja hän valitsikin suosikikseen nämä Room21-sisustuskaupan valikoimasta löytyvät valaisimet. Tyylikkään rouheissa valaisimissa betoniin yhdistyvät erilaiset metallit ja lasi.  Nämä ovat omiaan luomaan kotiin ihanaa tunnelmaa pimeinä syysiltoina!

RAKKAUDESTA SISUSTAMISEEN: Kuparinen kattovalaisin ja romanttisen rouhea riippuvalaisin

Metalliset kattovalaisimet keittiössä

Metallin sävyt pitävät edelleen pintansa sisustustrendien joukossa. Rakkaudesta sisustamiseen –blogia kirjoittavaa Jenniä nämä sävyt, erityisesti kupari viehättävät, mikä näkyy hänen suosikeiksi valitsemissaan valaisimissa. Kuparinen Dagg-riippuvalaisin tuo lämmintä tunnelmaa ja ihastuttaa eläväisellä pinnallaan.

Johanna-riippuvalaisin keittiössä

Johanna –riippuvalaisinta Jenni kuvailee samaan aikaan rouheaksi ja romanttiseksi, eli aivan hänen tyyliinsä sopivaksi. Valaisimen pinta on kulutetun antiikkihopean värinen, mikä antaa sille ihanan rustiikkisen ilmeen.

STELLA VANILJA:  Aarikan uutuusvalaisin ja kookas kattolamppu

Aarikka - puiset Reitti-valaisimet ikkunalla

Stella vanilja –blogin Seija inspiroituu Aarikan Reitti-kattovalaisimesta, jonka jujuna ovat johtoon pujotetut puuhelmet. Uutuusvalaisin on saatavilla useissa väreissä, mikä antaa mahdollisuuden erilaisilla yhdistelmillä leikittelyyn.  Näyttävä valaisin istuu kaikessa ajattomuudessaan kauniisti skandinaaviseen sisustukseen.

Muuto Studio -valaisimet ruokapöydän päällä

Seijan haavelistalle on päässyt myös Muuton Studio-riippuvalaisin, jonka hän sijoittaisi ruokailutilaan. Tyyliltään se istuu mukavasti uutta ja vanhaa yhdistelevään sisustukseen. Innoitusta valaisimen muotoiluun on saatu perinteisestä teollisuusvalaisimesta, josta tämä kookas, alumiinista valmistettu valaisin on hieman modernimpi versio.

VALKOISTA HARMONIAA: Kattokruunu ja pallovalot

Kristallikruunu

Syksy saa Valkoista harmoniaa –blogia kirjoittavan Helin kaipaamaan runsautta kotinsa sisustukseen.  Kaivattua runsautta on Taloon.comin valokoimasta löytyvässä kattokruunussa, josta ei kristallien kimallusta puutu.  Näyttävä kattokruunu toimii huoneen katseenvangitsijana ja tuo sisustukseen ripauksen ylellistä tunnelmaa.

Irislights-pallovalot

Helin suosikiksi valikoituivat myös Irislightsin ihastuttavat pallovalot, jotka ovat hänelle ehdottomat tunnelmanluojat syksyyn. Valoja on saatavilla monissa värisävyissä, joita yhdistellessä vain mielikuvitus on rajana. Myös pallovalojen sijoittelussa luovuus on paikallaan – ne voi ripustaa ikkunaan, laittaa isoon lasipurkkiin tai asetella rennosti pöydälle tai hyllyyn.

Nämä bloggaajien suosikkivalaisimet ovat niin kauniita kaikki! Niissä näkyy nyt erityisesti metallin sävyjä ja rouheita materiaaleja, valaisimet saavat olla myös melko kookkaita ja näyttäviä.  Näiden valonlähteiden seurassa syysillat muuttuvat varmasti astetta tunnelmallisemmiksi. Iso kiitos bloggaajille sisustusvinkeistä ja inspiraatiosta!

/Juulia

Lue myös: Olohuoneen valaistus – ideoita tunnelman luomiseen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio