Saloviuksenpiha 2 C, Kirkkonummi

Kirkkonummen Kaariportti

Suunnittelemme lisää uusia asuntoja Kirkkonummen keskustaan mukavaan naapurustoon, lähelle palveluja ja luontoa. Miltä kuulostaisi esimerkiksi ylimmän kerroksen asunto omalla kattoterassilla? Asunto Oy Kirkkonummen Kaariportti asettuu hyvälle paikalle keskustan kupeeseen jo aiemmin rakennettujen Kaarisillan ja Kaaripihan naapuriin. Yhdessä talot muodostavat suojaisen kotikorttelin monipuolisten palvelujen, luonnon ja idyllisten maisemien sekä hyvien liikenneyhteyksien äärelle. Kaariportti tarjoaa 26 upeaa, monenlaiseen elämäntilanteeseen ja makuun sopivaa uutta kotia, joissa on hyvät säilytystilat, fiksut pohjaratkaisut sekä lasitetut parvekkeet tai jopa hulppeat kattoterassit. Nämä korkeatasoisin materiaalein varustetut kotoisat asunnot suunnitellaan mukavaa asumista ja sujuvaa arkea ajatellen. Pysy kuulolla ja ole mukana ensimmäisten joukossa! Kaariportin uusien kotien ikkunat suuntautuvat kaakossa Kirkkolaaksonpuistoon ja länsipuolella kohti keskustaa. Pohjoisessa Hermaisenpuiston yli avautuu näkymä keskiajalla rakennetulle ja mäen päälle sijoittuvalle Pyhän Mikaelin kivikirkolle, josta myös kuntakeskuksen nimen arvellaan alun perin saaneen alkunsa. Tänä päivänä Kirkkonummi kuuluu Helsingin laajaan metropolialueeseen. Kirkkonummen keskusta-asumisen iloihin kuuluvat erinomaiset, kävelyetäisyyden päässä olevat lähipalvelut, kuten liikekeskus Kirsikka päivittäistavarakauppoineen sekä vaate- ja erikoisliikkeineen. Kotikulmilta ja naapurustosta löytyvät myös mm. monet ravintolat ja kahvilat, päiväkodit, koulut ja oppilaitokset sekä terveyskeskus, kirjasto ja kirkko. Vehreään naapurustoon asettunut Kaariportti tarjoilee puistoja, ulkoilureittejä ja lenkkeilymaastoja, jotka avautuvat lähes kotiovelta. Jolkby-joen vartta seurailevan puiston toisella puolella kohoaa kallioinen metsänreuna. Lähes naapurista löytyvät myös urheilupuisto sekä monitoimi- ja uimahalli. Kaunis Porkkalanniemi tuo merenrantoineen upeita lisäulottuvuuksia virkistäytymiseen. Kirkkonummi on ihanteellinen paikka asua jo pelkästään kulkuyhteyksien kannalta. Kaariportin kotien lähellä on juna-asema, joka toimii sekä S-, U- ja L-lähijunien pääteasemana että Y-junan pysähdyspaikkana. Niin ikää bussiyhteydet toimivat ja kevyenliikenteen väyliä riittää.

Perustiedot

Kohdenumero
e39766
Sijainti
Kirkkonummi, Saloviuksenpiha 2 C, 02400
Rakennusvaihe
Ennakkomarkkinoinnissa
Rakentamisen valmistuminen
Lokakuu 2018
Taloyhtiö
Kirkkonummen Kaariportti
Kerrosten määrä
6
Muuta taloyhtiöstä

HUONEISTOJEN OMISTUSMUOTO

Oma

Huoneistoja yhteensä
26
Tontin vuokraaja
2

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne myyjältä.