Ratapihankatu 12, keskusta, Turku

Turun Brahenportti

Brahenportin uudiskohteen asunnot on myyty loppuun, mutta tulossa on lisää uusia Bonava-koteja Turun Länsirantaan. Tutustu Lyhdynkantajan moderniin puukerrostaloon. Asunto Oy Turun Brahenportti on kuin seesteinen saareke kaupungin sykkeessä. Ääntä eristävän julkisivurakenteen ja ikkunoiden ansiosta liikenteen äänet eivät kantaudu sisälle uusiin asuntoihin. Uudisasunnot sopivat monenlaisiin elämäntilanteisiin. Osassa kodeista on omat saunat. Ratapihankadun puoleisessa talossa on kolme ja Brahenkadun suuntaan sijoittuvassa talossa viisi kerrosta. Talojen suojaan rajautuu ihanan viihtyisä sisäpiha asukkaiden yhteiseen käyttöön. Yhtiövastike on kohtuullinen. Sijainti tekee Brahenportin uudiskohteesta vetovoimaisen. Kauppatori ja sitä ympäröivät kaupat ja ravintolat sekä jokiranta ovat vain muutaman korttelin päässä. Läheltä löytyy mm. kulttuurin, taiteen ja luovan talouden keskus Logomo sekä suosittu Puolalanpuisto ja Turun taidemuseo. Koulut ovat puolen kilometrin säteellä. Turun yliopiston ja korkeakoulujen kampusalueille on vain reilu kilometri. Turku tarjoaa Suomen vanhimpana kaupunkina sekä historian siipien havinaa että modernia kaupunkielämää. Turkua pidetään Suomen porttina länteen. Kaupunki onkin merkittävä kaupallinen satamakaupunki, josta kulkee tiheästi myös matkustaja-aluksia Maarianhaminaan ja Tukholmaan. Turun saaristo on ainutlaatuisen kaunis nähtävyys. Aurajoki tekee Turusta omaleimaisen tuoden kaupunkikuvaan merellistä tunnelmaa. Jokivarsi tarjoaa urbaanin viehättävän ja tunnelmallisen miljöön kävelyreitteineen. Kuten kaupunkielämään kuuluu, kotikulmilta löytyvät erinomaiset harrastus- ja liikuntamahdollisuudet. Saaristo tarjoaa upeita elämyksiä ja ulkoilumahdollisuuksia ihan kotikaupungin kupeessa. Brahenportin sijainti on suorastaan liikuttavan hyvä. Turun linja-autoasemalle kävelee parissa minuutissa ja juna-asemalle kymmenessä. Myös yhteydet pääväylille ovat erinomaiset. Citykoti sopii erinomaisesti niin autottomalle kuin autoilijalle. Brahenportissa autopaikat on sijoitettu kellarikerroksen paikoitushalliin, josta pääsee kätevästi hissillä suoraan omaan kotikerrokseen. Aloita aamusi poikkeamalla lähikauppaan ja tuomalla kotiin tuoreet leivät ja fressit hedelmät. Kata ihana aamiainen omalle parvekkeellesi tai terassillesi ja nauti elämästä. Täällä arki rullaa, sillä kaikki on mukavasti lähellä. Lauantai-iltapäivällä on kiva lähteä kävelylle, ikkunaostoksille ja kahville johonkin keskustan lukuisista kutsuvista paikoista. Iltapäivällä voisi pyrähtää lenkille vaikkapa Ruissalon suuntaan ? ennen taloyhtiön yhteisiä pihapartyja. Täällä on tarjolla sopivasti yksityisyyttä ja yhteisöllisyyttä.

Perustiedot

Kohdenumero
e39778
Sijainti
Turku, keskusta, Ratapihankatu 12, 20100
Rakennusvaihe
Rakenteilla
Rakentamisen valmistuminen
Marraskuu 2016
Taloyhtiö
Turun Brahenportti
Kerrosten määrä
5
Muuta taloyhtiöstä

HUONEISTOJEN OMISTUSMUOTO

Oma

Huoneistoja yhteensä
38
Tontin vuokraaja
1

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne myyjältä.