Kerrostalo | 3h + k + kph + s + wc + p + lasp + var

Urheilutie 7 D 34, Keskusta, Kangasala

Hinta

189 000 €

Koko

83,5 m²

Vuosi

1985

Miltä kuulostaisi päivän päätteeksi laittaa sauna päälle ja tehdä pikainen pulahdus lähdepohjaiseen Ukkijärveen? Nyt myynnissä laadukkaasti remontoitu kolmio Kangasalan keskustassa, joka mahdollistaa monia eri asioita. Taloyhtiönä AS Oy Ukinhovi on arvostettu ja hyvin hoidettu taloyhtiö, jonka vertaista Kangasalalta on vaikea löytää. Mikäli arvostatte edeltävien asioiden lisäksi kaunista kotia, laadukasta asumista sekä rauhallista taloyhtiötä, niin löysitte omanne! Ja mikä parhainta, asunto sijaitsee aivan Kangasalan paikalliset palveluiden äärellä uimahallin, kirjaston, koulujen, terveysaseman, ravintoloiden sekä kuntosalien läheisyydessä. Palveluihin kuuluvat myös kattavat päivittäiset bussiyhteydet Tampereelle ja seutukuntiin. Ruokakauppa on myös kävelymatkan päässä. Asunto on kokenut täydellisen remontin kaksi vuotta siten. Novartin keittiö, integroidut kodinkoneet sekä vinyylilattiat takaavat viihtyvyyden. Ulko-ovi ja ikkuna remontti on tehty vuosi sitten. Lisäksi asuntoon on lisätty Green laadukas huoneilmanviilennin, jota voi myös sähkövastuksella käyttää lämmitykseen. Viilennyksen vuoksi ei tarvitse miettiä kesähelteiden aiheuttavan nukkumiseen häiriöitä. Tämä asunto ja taloyhtiö ei mistään kohtaa kalpene uusien vastaavien rinnalla sijaintinsa tai kuntonsa perusteella. Parhaista parhain myydään hetkessä ja asunto vapautuu uusille asukkaille jo kesäkuun aikana tai sopimuksen mukaan. Koska haluat varmaan tietää enemmän, olethan yhteyksissä. Näytöt järjestetään sopimuksen mukaan. Yhteydenotot: Suvi Murtolahti 050 5280181 Arkisin ja viikonloppuisin kello 9.00 - 21.00 (puhelin, tekstiviesti)

Jaa kohde

Tulosta PDF

Esittelyaika

Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.


Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
w32222
Sijainti
Tyyppi
Kerrostalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
3h + k + kph + s + wc + p + lasp + var
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
83,5 m²
Kokonaispinta-ala
83,5 m²
Kerrokset
3/3 (ylin kerros)
Asuinkerrosten määrä
3 (yksitasoinen)
Rakennusvuosi
1985
Vapautuminen
Kesäkuu 2024

Hinta

Myyntihinta

176 259,75 €

Velkaosuus

12 740,25 €

Velaton hinta

189 000,00 €

Neliöhinta

2 263,47 €/m²

Vastike

Hoitovastike

328,77 € / kk

Pääomavastike

128,19 € / kk

Yhtiövastike yhteensä

456,96 € / kk

Muut maksut

Vesimaksu

24,00 € / hlö / kk

Sauna
  • Asunnossa on sauna
Parveke
Asunnossa on parveke
Asuntoon kuuluu
Terassi + Lasitettu parveke + Varasto + Antenni + Internet-yhteys
Kohteen lisätiedot
Asunnossa erillinen varastokomero kellarista sekä kylmiötila viereisestä rakennuksesta, jossa voi säilyttää elintarvikkeita. Taloyhtiöllä on vuokrattavissa pihalla sekä autotallissa autopaikkoja, joista neuvoteltava erikseen taloyhtiön tai isännöitsijän kanssa.
Asunnon kunto
Hyvä
Lisätietoja kunnosta
Asunto on remontoitu laajasti vuonna 2022:

- Keittiö ja kodinkoneet (integroidut)
- Aktiivihiililiesituuletin
- Sauna ja pesuhuone
- Oraksen mustat hanat
- Vinyylilattiat
- Huoneistokohtainen sähkökeskus vikavirtasuojin
- Sähkökalusteet ABB Impressivo (mustat)
- Ilmanviilennin (Gree)
- Eteisen kaapistot
- Kaikkien pintojen maalaukset ja listoitukset

Vuonna 2023 asuntoon uusittu taloyhtiön toimesta:

- Ovet- ja Ikkunat
- Patteritermostaatit

Taloyhtiö on pitänyt erittäin hyvää huolta kiinteistöstä ja tehnyt systemaattisesti huoltoja- ja korjauksia kiinteistöön tarpeiden mukaisesti.
Asbestikartoitus
  • Kyllä
  • Tiloissa tehty ennen remonttia haitta-ainekartoitus, eikä haitta-aineita havaittu tiloissa.
Lämmitysjärjestelmä
Kaukolämpö
Vesijohto
  • Kunnan vesijohto
Rakennus- ja pintamateriaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Betoni
Keittiön kuvaus
Jääkaappi/pakastin + Induktioliesi + Astianpesukone + Integroidut kodinkoneet + Astianpesukoneliitäntä
Kylpyhuoneen kuvaus
Suihku + WC + Allaskaappi + Lattialämmitys + Pesukoneliitäntä
Saunan kuvaus
Sähkökiuas + Valokuituvalaistus
Olohuoneen kuvaus
Laminaatti + Maalatut seinät
Makuuhuoneiden kuvaus
Laminaatti + Maalatut seinät
Taloyhtiön nimi
Asunto Oy Ukinhovi
Isännöitsijän yhteystiedot
Matias Kulmala, 040 1525624, matias.kulmala@tamtiki.fi
Taloyhtiön autopaikat

Taloyhtiöllä vuokrattavissa pihalla sekä autotallissa autopaikkoja, joista neuvoteltava erikseen taloyhtiön tai isännöitsijän kanssa.

Tehdyt remontit
2008 Julkisivuelementtien saumaus
2012 IV-kanavien puhdistus ja ilmavirtojen säätö
2014 Ulkopulisten rakenteiden korjauksia, vesikatteen uusiminen ja parvekelasit
2023 Ikkuna-ja oviremontti
2023 Termostaattien vaihdot ja vesisulkujen uusinnat

Lisäksi vuosien saatossa on tehty erinäinen määrä muita korjaustoimenpiteitä (rännien uusintaa, ilmanvaihtokoneiden uusintaa yms.).
Tulevat remontit
2024 Taloyhtiön lukitusjärjestelmän uusiminen
2025 Piha-alueiden kunnostuksen suunnittelu
2026 Piha-alueiden kunnostus siinä määrin mitä katsotaan tarpeelliseksi
2026 Mahdollinen sähköauton latausjärjestelmä
2027 Putkistojen ja kylpyhuoneiden seurantakatselmus ja arvioinnit (teetetään säännöllisin väliajoin)
2028 Vesikattojen kuntoarviointi (seuranta)
Energialuokka
D (2018), Energialuokka D2018
Tontin omistus
Oma
Palvelut
Kirjasto 100m, Apteekki 100m, linja-autoasema 100m, Poliisiasema 50m, Uimaranta 50m, Pankki 150m, Kirkko 100m, Uimahalli 250m, kauppa 250m.
Liikenneyhteydet
Vieressä Kangasalan Linja-autoasema 100m.
Asunnon käytössä olevat autopaikat
Autotalli, Autohallipaikka
Lisätietoa auton säilytyksestä
Taloyhtiössä on vuokrattavissa taloyhtiön tai isännöitsijän kautta autopaikkoja. Autopaikat menevät vuorojärjestyksen mukaisesti.
Näkymät
Järvinäkymä Ukinjärvelle sekä osittain Längelmävedelle. Rauhallinen ympäristö.
Pihan kuvaus
Rauhallinen ja viihtyisä piha-alue, jossa taloyhtiön keinu ja vehreät viheralueet.

UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.

Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit

täältä »

Kangasala

Asuinalueena Keskusta, Kangasala

Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.

Tutustu alueeseen ja alueen asuntomarkkinoihin »

Suvi Murtolahti

Yksityinen myyjä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.