View of Sörnäinen, Helsinki

Asuinalueena Sörnäinen, Helsinki

Onko haaveissasi asunto alueelta Sörnäinen, Helsinki? Tutustu alueeseen

Sörnäisten kaupunginosa sijaitsee Helsingin itäisessä kantakaupungissa. Aluetta rajaa Kallion, Vallilan ja Kalasataman kaupunginosat.

Sörnäinen asuinalueena

Sörnäinen on yksi tiheimmin asuttuja alueita Suomessa ja sen asuntokanta koostuu suurimmaksi osin kerrostalojen yksiöistä ja kaksioista. Sörnäisen suosio asuinalueena on kasvanut viime aikoina Kallion suosion levitessä naapurustoon.

Millaista on asua Sörnäisissä Helsingissä?

Alueelta löytyvät kattavat peruspalvelut ja julkinen liikenne alueella on erinomainen. Sörnäisten kurvi onkin solmukohta joukkoliikenteelle. Täällä pysähtyvät niin useat bussiyhteydet kuin raitiovaunut. Metroasemakin alueelta löytyy.

Sörkassa sijaitsee myös Suvilahden kulttuurikeskus. Tämän entisen energiatuotantoalueen tunnetuin tapahtuma lienee kaupunkimusiikkifestivaali Flow. Flowsta on muodostunut yksi tärkeimmistä festivaaleista niin musiikillisesti kuin sosiaalisestikin. Tapahtuma panostaa lisäksi kaupunkikulttuurin esille tuomiseen sekä visuaalisen taiteeseen. Mutta kulttuurin nälkä ei ole ainut nälkä, jonka Sörnäinen voi taltuttaa. Sörnäisistä löydät myös uskomattoman hyviä modernia street foodia tarjoavia ravintoloita.

Lue lisää

Katso myös koko Helsinki asuinalueena

Sörnäinen, Helsinki: 37 myytävää asuntoa

Asuntojen hinnat alueella Sörnäinen, Helsinki

Neliöhinta
6113 €/m²
Helsinki: 6 037 €/m²
Markkinointiaika
52 vrk
Helsinki: 69 vrk

Kiinnostaako asuntojen hintakehitys?

Tilaa sähköpostiisi asuntomarkkinakatsaus alueeltasi.