Syksyllä ostettu remontoitava rintamamiestalo oli kestänyt talven yli lämmitysongelmista huolimatta ja oli kevätkylvön aika.
Päätin laittaa maan tasalle tontin reunalla kököttävän leikkimökin. Varustauduin lähirautakaupan suurimmalla lekalla ja kävin töihin. Tukeva haara-asento, tiukka myötäote ja isku pystypalkkiin.
”Näinköhän tämä edes kaatuu” ja ”menee varmaan koko päivä” vaihtui nopeasti muotoon ”oho, sehän romahti”. Rakennelma rysähti kertalaakista alkutekijöihinsä, joihin kuului myös kokoelma ilotulitteita ja hätäraketteja vuodelta tikku ja risti.
Koska uuteen vuoteen oli aikaa ja parasta ennen päiväys oli pyyhkiytynyt pois kuten osa tulilangoistakin, päätin päästää papatit päiviltä ennen kuin kotivakuutukselle tulisi käyttöä. Soitin Ifin vahingontorjuntapäällikölle JP Koskelalle.
JP vinkkasi poistamaan muovikuoret ja upottamaan ilotulitteet vuorokaudeksi vesisaaviin, jonka jälkeen ne voi laittaa sekajätteen joukkoon. Hätäraketit pitää viedä niitä myyviin kauppoihin, poliisille tai rajavartiolaitokselle – ne on tehty kestämään vettä. Lisäksi hätäraketeissa on nalli, joka aktivoituu iskusta.
If, JP Koskela: Ei mikään harvinainen löytö sinänsä. Ihmiset kätkevät tonteilleen mitä kummallisempia asioita.
Minä: Ilotulitteita leikkimökkiin? Oikeasti?
If, JP Koskela: No, eipähän sentään takan tulipesään. On niitä sieltäkin löytynyt.
—————
Laitettuani pommit toistaiseksi sivuun palasin räjähdevaraston, anteeksi leikkimökin, purkuun. Puolilaho hökötys oli saatava pois pihaa pilaamasta. Heijasin isommat palat muovisäkin päälle ja riuhdoin ne portin pieleen. Pienemmät keräsin nippuun ja kannoin jäteastiaan.
Hjalmar naapurista tuli nojailemaan aidalle, kun olin saanut jäännökset raijattua pois ja kyykin aukean päällä suurennuslasin kanssa. Kerroin etsiväni nelilehtistä apilaa.
Hjalmar: Letar du efter lycka?
Aivan niin, Jarmo. Tai sitten poimin pinseteillä ruohonkorsien joukosta tulitikun kokoisia lasinneulasia, koska unohdin ottaa leikkimökin lasiruudut irti ennen kuin annoin lekan heilua. Kuinka vain.
—————
Lasinsirujen metsästyksen jälkeen päätin jatkaa raivausta, kun olin kerran päässyt alkuun. Tasoitin kuoppia ja kuokin kumpuja yhden miehen maansiirtokoneena. Ohikulkeva pariskunta katsoi parhaaksi neuvoa, että isompiakin kottikärryjä on olemassa (mutta löysin autotallista nämä vanhat lasten kärryt, joilla…olkoon).
Sen kummemmin etsimättä mullan alta löytyi muoviputken pätkiä, maatunutta lastulevyä, betonimöykkyjä ja ruostunutta metalliromua. Ja kun vähän lisää kaivoi, esiin tuli vanhoja vaatteita, lastuvillaa, talikoita, pihatonttuja ja pari kattilaa. Ei sentään paloöljyä (tai kultakätköjä).
Tontin kulmalta kaivoin esiin puoliksi hautautuneen vanhan savustuspöntön. Hjalmar katseli omalta pihaltaan vähän huolestuneen näköisenä, kun availin sen luukkuja ja mittailin sisustaa.
Meinasin huikata iloisesti, että ”ei tätä varmaan enää käytetä, ei hätää”. Mutta valurautainen luukku tömähti varpailleni ja karjuin suoraa huutoa kirouksia ilmaan.
En sentään tarvinnut tapaturmavakuutusta tällä kertaa.
—————
Lähdin vielä samana iltana viemään kuormaa jäteasemalle ja nilkutin kipeää varvasta varoen soittamaan Hjalmarin ovikelloa, jos hänellä olisi mitään kierrätettävää. Menisi samalla kertaa.
Hjalmar avasi oven.
Hjalmar: Ingen lycka?
Juu ei löytynyt neliapilaa, ei.
Kimmo Hattunen
Kirjoittaja työskentelee If Vahinkovakuutusyhtiö Oy:n markkinoinnissa
Katso myös nämä
Yhteistyössä Tuusula
