Kiinteistömaailma | Ratina

Omakotitalo | 4-5h, ruokailutila, k, 2kpl erill. wc, khh, kph / s,

Ruutanantie 619, Ruutana, Kangasala

Hinta

310 000 €

Koko

161

Vuosi

1978

Nyt on myynnissämme Kangasalan Ruutanasta tunnelmallinen kiinteistökokonaisuus, joka pursuaa mielenkiintoisia yksityiskohtia. Jo 70 vuotias alkuperäinen talorunko on vuosien varrella kerroksittain laajentunut ja saanut uutta pintaa ja tekniikkaa, niin ulkopuolelle kuin sisäpuolellekin. Lämmitysmuotona on maalämpö patterilämmityksellä ja kiinteistölle on kytketty kunnan vesijohto. Kaikki talon huonetilat ovat mukavan väljiä ja esimerkiksi alakerrassa saat halutessasi olohuonekäyttöön todella tilavan kokonaisuuden. Piha-alue on varmasti lapsille mieluinen- puutarhapihassa on tilaa leikkiä ja esimerkiksi pimenevää loppukesän iltaa voi viettää vaikka takapihan laavulla. Kiinteistöllä sijaitsee myös iso vanha navettarakennus, jota voi käyttää säilytystilana tai siitä voi kunnostaa verstas- tai työtiloja. Päiväkodille ja koululle on talon pihasta matkaa noin 1,2 km kevyen liikenteen väylää ja Ruutanantien alittavaa tunnelia pitkin. Kangasalan keskustaan noin 9 km, Tampereen keskustaan 18 km. Tässä siis loistava vaihtoehto tilavan talon ja väljän pihapiirin etsijälle. Olisiko tässä aineksia teidän uudeksi kodiksi?

Tulosta PDF
print
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
1281877
Sijainti
Tyyppi
Omakotitalo (kiinteistö)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
4-5h, ruokailutila, k, 2kpl erill. wc, khh, kph / s,
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
161
Kokonaispinta-ala
191
Rakennusvuosi
1978
Käyttöönottovuosi
1978
Vapautuminen
2-3 kk kaupanteosta
Velaton hinta
  • 310 000 €
  • ( Myyntihinta 310 000 € + Velkaosuus 0 €)
Myyntihinta
  • 310 000 €
Velkaosuus
0 €
Kiinteistövero
392,94 € / vuosi
Lisätiedot maksuista
Sähkönkulutus: Noin 13.000 kwh/ v Kiinteistövero: 392,94 e / 2020 Vesimaksu: Kulutuksen mukaan, oma mittari Jätehuolto: Jätehuollon taksat
Sauna
  • Asunnossa on sauna
Muuta kauppaan kuuluvaa
Leikkimökki, leikkipaikkakokonaisuus, kylpyhuoneen kuivauskaappi, pihan metallirakenteinen puutarharyhmä
Kohteen lisätiedot
Yleisantenni
Tehdyt remontit
Edelliseltä omistajalta saadun tiedon mukaan (myyjä ei pysty takaamaan oikeellisuutta): Pesutilan, kk-tilan ja alakerran makuuhuoneen laajennus 1978. Keittikaapistot uusittu 1997. Nykyinen sisääntulokuisti ja yläkertalaajennus 2000-2002. Käyttövesiputket, lämmitysputket ja viemärit uusittu 2000. Katto uusittu 2000-luvun alussa (aluskate ja tarkistusluukku on). 2000-luvun alussa julkisivuverhous sekä tuulensuojalevyt, eristyspurut tarkistettu sekä lisätty tarvittavin osin (laajennusosassa SPU-eriste). Ulkomaalaus 2001-2002. Ikkunat uusittu 2000-luvun alussa (poislukien kaksi pientä). Jätevesikaivot 2009. Maalämpö 2012. Alakerran olohuoneen ja ruokailutilan lattia uusittu kantavien rakenteiden ja eristyksen osalta 2013. Kunnan vesijohto 2015. Pesuhuone 2016, vesieristeet sekä pintamateriaalit. Terassi 2016, paviljongin osalta 2020. Sähköt uusittu asuinrakennuksessa, pääkeskus navetan seinässä. Kalliota louhittu talon takana, asennettu salaojituksia sekä tarkastuskaivoja.
Asunnon kunto
Hyvä
Energialuokka
  • D (2013)
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Maalämpö, vesikeskuslämmitys patterein. Vesikiertoinen lattialämmitys saunassa, kylpyhuoneessa, kodinhoitohuoneessa, eteisessä ja tuulikaapissa.
Viemäri
Oma pienpuhdistamo. Mahdollisuus liittyä kunnan viemäriin. Mahdollisista kustannuksista vastaa ostaja.
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaali: Puurunko, puuverhous
Keittiön kuvaus
Kaapistot, jääkaappi/pakastin, astianpesukone, keraaminen liesi (induktio), liesituuletin (hormi ulos)
Lattiamateriaalit: Lautalattia
Seinämateriaalit: Maalattu
Kylpyhuoneen kuvaus
Kylpyhuone, erillinen wc x2, sauna. Kylpyhuone kokonaan laatoitettu, suihku. Saunan lattia laattaa, seinät ja katto paneloitu, puulämmitteinen kiuas. Alakerran wc kokonaan laatoitettu, wc-istuin, allaskalusteet, peili. Yläkerran wc:n lattia laattaa, wc-istuin, allaskalusteet, peili.
Olohuoneen kuvaus
Tilava olohuone-ruokailutilayhdistelmä, johon yhdistyy myös alunperin makuuhuoneeksi suunniteltu huonetila, joka on suljettavissa lasipariovin. Olohuoneessa on varaava takka.
Lattiamateriaalit: Lauta
Seinämateriaalit: Maalattu, osin tapettia
Makuuhuoneiden kuvaus
Yläkerrassa kolme makuuhuonetta. Eteläpäädyn toisesta makuuhuoneesta käynti parvekkeelle ja samassa huoneessa on vaatehuone.
Lattiamateriaalit: Laminaattilattiat makuuhuoneissa ja yläaulassa
Seinämateriaalit: Maalattu, osin tapettia
Säilytystilojen kuvaus
Kaapistot, vaatehuone, navetta
Kattotyyppi
Harjakatto
Kattomateriaali
Pelti
Kattomateriaalin kuvaus
Pelti
Tontin omistus
Oma
Tontin pinta-ala
5 755
Rakennusoikeuden pinta-ala
0
Kaavoitustiedot
Lisärakentaminen vaatii suunnittelutarveratkaisun
Kaavoitustilanne
Yleiskaava
Palvelut
Koulut: Ruutanan koulu (lk.0-6) (n. 1.2 km)
Ruokakaupat: K-market Ruutana (n. 2.6 km)
Päiväkodit: Ruutanan päiväkoti (0-5 v.) (n. 1.2 km)
Liikenneyhteydet
Bussipysäkki (n. 0.1 km)

Auton säilytys
Pihapaikka

Misa Roito

toimitusjohtaja, yrittäjä, kiinteistönvälittäjä, LKV

Kiinteistömaailma | Ratina

Kiinteistömaailma | Ratina
local_offer

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Kiinteistömaailma | Ratina

placeHatanpään valtatie 18,
33100 Tampere

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.