Kerrostalo | 5h, k, kph, wc, las.parv.

Maininkitie 9, Maininki, Espoo

Hinta

209 000 €

Koko

116

Vuosi

1974

Tässä unelmakoti isolle perheelle keskeisellä paikalla, tuleva Metroasema on viereisellä tontilla alle 100 m. päässä! Ylimmän kerroksen asunnossa on isot huoneet ja avarat näkymät. Valkoisen lattian ansiosta asunto on todella valoisa. Vuoden 2018 tilinpäätöksen mukaan yhtiön maksuvalmius on ollut erinomainen ja yhtiön kahden oman asunnon vuokrista ja vesimaksuista on toimintakertomuksen mukaan vuoden 2018 aikana kertynyt tuottoja 16 698,78 euroa sekä varastojen vuokrista 2 740,88 euroa. Taloyhtiöstä löytyy oma kuntosali, biljardihuone, pingishuone ja kolme askarteluhuonetta. Espoonlahden, Suomenojan sekä Kivenlahden palvelut kivenheiton päässä. Paljon kouluja sekä päiväkoteja kilometrin säteellä. Autolla lyhyt matka Länsiväylälle. Kulkuyhteydet paranevat kohta rutkasti piakkoin valmistuvan Espoonlahden ja Kivenlahden metroaseman ansiosta. Rakenteilla on myös uusi Lippulaiva kauppakeskus. Yhtiöjärjestyksen mukaan 5 h+k. TIEDUSTELUT JA YKSITYISESITTELYVARAUKSET: Gustav Sandblom, 040 501 5926 tai gustav.sandblom@roofgroup.fi OTATHAN YHTEYTTÄ JA VARAAT OMAN ESITTELYAJAN? Jag kan erbjuda betjäning även på svenska. I can provide services also in English. ROOF Group - Asuminen on tunne. www.roofgroup.fi

Tulosta PDF
print
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
20001247
Sijainti
  • Espoo  Maininki
  • Maininkitie 9, 02320 Espoo
Tyyppi
Kerrostalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
5h, k, kph, wc, las.parv.
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
116
Kokonaispinta-ala
116
Lisätietoja pinta-alasta
Mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisesti nykyisten standardien mukaan laskettavasta asuinpinta-alasta. Todellinen asuinpinta-ala voi olla yhtiöjärjestyksessä, isännöitsijäntodistuksessa ja esitteessä mainittua pienempi tai suurempi.
yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen
Kerrokset
4/4
Rakennusvuosi
1974
Käyttöönottovuosi
1974
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan
Velaton hinta
  • 209 000 €
Myyntihinta
  • 209 000 €
Neliöhinta
1 801,72 € / help
Yhtiövastike
  • 402,80 € / kk
  • (Hoitovastike 402,80 € / kk)
Lisätiedot maksuista
Vesimaksu: sisältyy vastikkeeseen Autopaikkavuokra 20,00 €/kk. Saunamaksu 12,00 €/kk. Autopaikka hiekkakentällä 5,00 €/kk. Pysäköintilupa Q-parkki 20,00 €/kk. Osaan taloyhtiön tiloista on avainpanttimaksu. Hoitovastikkeeseen sisältyy taloyhtiölaajakaista DNA Welho 10 M. Sähkö sekä vesi sisältyvät hoitovastikkeeseen.
Sauna
  • Taloyhtiössä on sauna
Parveke
Asunnossa on parveke
Parvekkeen kuvaus
Parveketyyppi: lasitettu
Ilmansuunta: kaakkoon
Asuntoon kuuluu
kaapeli-tv
Kohteen lisätiedot
Yhtiöjärjestyksen 19 §:n mukaan kukin osakkeenomistaja vastaa hallitsemansa huoneistoon liittyvästä parvekkeen julkisivun parvekeaukkoon asennetun lasituksen ja siihen liittyvä muun asennuksen ja tekniikan aiheuttamasta korjaus, kunnossapito- sekä huoltokustannuksista. Osakkeenomistaja vastaa lisäkustannuksista, jotka aiheutuvat lasituksen purkamisesta, takaisinasentamisesta tai yhtiölle aiheutuvasta muusta vahingosta. Mikäli osakkeenomistaja laiminlyö velvoitteen voi yhtiö saattaa lasitukseen liittyvän vien tai puutteen sen alkuperäiseen tasoon osakkeenomistajan kustannuksella.
Asunnon kunto
Tyydyttävä
Asbestikartoitus
  • Ei
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Kaukolämpö
Rakennus- ja pintamateriaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Muut, Teräsbetoni.
Keittiön kuvaus
VARUSTUS: Jääkaappipakastin, keraaminen liesi, liesikupu, mikroaaltouuni, astianpesukone. SEINÄT: Maali. LATTIA: Maalattu laminaatti.
Kylpyhuoneen kuvaus
VARUSTUS: Suihku, amme, peilikaappi, pyykinpesukone, kuivauskaappi/-rumpu. SEINÄT: Maalattu kaakeli. LATTIA: Laatta.
WC-tilojen kuvaus
VARUSTUS: WC-istuin, peilikaappi. SEINÄT: Kaakeli. LATTIA: Laatta.
Olohuoneen kuvaus
SEINÄT: Maali. LATTIA: Maalattu laminaatti.
Makuuhuoneiden kuvaus
SEINÄT: Maali. LATTIA: Maalattu laminaatti.
Säilytystilojen kuvaus
Vaatehuone.
Kattomateriaalin kuvaus
Huopakate.

Remonttien hinnat

Tutustu alueen Espoo toteutuneiden remonttien hintoihin ja kilpailuta hinta remontillesi.

  • Kylpyhuoneremontti
  • Keittiöremontti
  • Ulkomaalaus
  • Sisämaalaus
  • Maanrakennus
  • Kattoremontti
  • Lattiaremontti
  • Sähköremontti
  • Putkiremontti
Katso hinnat
Urakkamaailma.fi
Taloyhtiön nimi
Isännöitsijän yhteystiedot
Etuisännöinti / Kai Vartio Kivenlahdenkatu 1 A, 02320 Espoo p. (09) 809 1121 www.etuisannointi.fi
Huolto
Soukan Huolto Oy
Taloyhtiöön kuuluu
Taloyhtiössä on sauna
Muuta taloyhtiöstä
Muuta: Sauna, pesutupa, mankeli, ulkoiluvälinevarasto, askarteluhuone, pingishuone, biljardihuone, kylmävarastot, väestönsuoja, koneellinen poistoilmanvaihto, taloyhtiölaajakaista DNA Welho.
Kuntotutkimukset: 2018: Märkätilojen kuntokartoitus.
2016: Betonirakenteiden kuntotutkimus.
2014: Rakennus-, lvi- ja sähkö-kuntoarvio.
Taloyhtiön autopaikat
  • Parkkipaikkoja: 85
Tehdyt remontit
2018: Sokkelikorjausten ja parvekkeiden käsijohteiden maalausten valmistuminen. Metron rakentamisesta johtuneen maaperän painumisen vaatimat korjaukset varsinkin rakennuksen C/D läheisyydessä (Länsimetro teetti kustannuksillaan), leikkipaikkojen uudistaminen. Julkisivujen elementtisaumausten uusinta sisältäen parvekkeiden pielet. 2018: Sokkelikorjaukset ja parvekkeiden käsijohteiden maalausten aloittaminen, asuntojen märkätilojen kuntokartoitus. 2017: Ikkunoiden korvausilmaventtiilien vaihto, yleisten tilojen maalauskunnostukset, pesulan ja kuivaushuoneiden varausjärjestelmän hankinta, yhtiön huoeniston C18 kunnostaminen, sokkelikorjausten ja parvekkeiden käsijohteiden maalausten valmistelu. 2016: B, C ja G portaiden huippuimureiden uusiminen. Ilmanvaihtojärjestelmän puhdistus sekä ilmamäärien mittaus ja säätö asunnoissa, joissa työtä ei ole voitu tehdä v. 2013. Porrashuoneiden 1. kerroksen maalaaminen ja sähkölistoituksen uusiminen. Betonirakenteiden kuntotutkimus 2015: Puiden hoitoleikkaukset/poistaminen pihasta. Ulkopuolisten jäte- ja sadevesiviemärien puhdistaminen. Alapohjan alapuolella olevien viemärien kannakointien tarkastus ja korjaukset. Julkisivujen pesu. Ulkoportaiden kunnostaminen. 2014: Rakennus-, lvi- ja sähkötekninen kuntoarvio. Ikkunoiden ja ovien takuutarkastus ja -korjaukset. Puiden kuntoarvio ja kahden puun poisto. Kaupungin puolella kasvavien puiden poisto A-B kohdalta ilmanvaihtojärjestelmän asuntokohtaisten muutostöiden edellyttämät korjaukset. 2013: Ilmanvaihtojärjestelmän puhdistus ja säätö. 2012: Ikkunoiden ja huoneistojen ulko-ovien uusiminen. Koko taloyhtiön lukitusmuutos. 2011: A-talon saunojen kunnostus. Isännöintiväylä Oy:n parkkialueen kunnostus. Rasitteen mukaisesti osallistuttu 85 autopaikan kunnostamiseen. Yleisten tilojen lukitusmuutos. 2010: Etupihan kunnostus. G-portaan pyörävaraston perusparannus. B-, I- ja L-portaiden kuivaushuoneiden perusparannus. 2009: LVV-kuntotutkimus. Viemärin korjaus C-D-talon ryömintätilassa. 2008: Pesulan lattian peruskorjaus. Alapihan leikkipaikan kunnostus. 2007: K-portaan saunaosaston perusparannus. 2006: Kartoituksen perusteella suoritettu ikkunoiden kunnostus. B-, D- ja G-portaan pyörävarastojen tekeminen. K-portaan kylmäkellarin perustaminen. 2005: G-portaan uuden kylmäkellarin tekeminen. Vakiopaineventtiilien asentaminen (käyttövesi). 2004: Pihagrillin tekeminen. 2003: G-portaan kaukolämmön alajakokeskuksen uusinta. Antenniverkon kunnostus. Ilmanvaihdon puhdistus ja säätö. 2002: Maapohjatilojen kunnostus. Rengasvaraston rakentaminen. 1998: Julkisivujen maalaus ja elementtisaumojen uusiminen. Kaikkien rakennusten kattojen vedeneristyksen uusiminen.
Tulevat remontit
2019: Ulkopuolisten puurakenteiden (porrashuoneiden sisäänkäynnit tms.) ja metallirakenteisten ovien huoltomaalaus sekä portaiden vaatimat korjaukset. Leikkipaikkojen peruskorjaus. Putkistojen linjasaneerauksen hankesuunnittelu. Elementtisaumojen ja parvekepielien saumojen uusiminen. Saunojen panelointien ja lauteiden uusiminen. Lämmitysmuodon vaihtaminen maalämmitykseen (mahdollisuuksien selvittäminen). 2020: Tontin aitaaminen.
Energialuokka
F (2013)
Tontin koko
11 344
Tontin omistus
Oma
Kaavoitustiedot
Espoon kaupunki
p. (09) 816 21
info@espoo.fi

Asunto Oy Satoluiska

Etuovi.comin taloyhtiösivun tiedot ovat koostettu useammasta eri lähteestä. Tiedot eivät ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä.

Tutustu taloyhtiöön »
Palvelut
Koulut: Mainingin koulu n. 350 m.
Laurinlahden koulu n. 700 m.
Koulumäen koulu n. 1,7 km.
Palvelut: K-Supermarket Seilori n. 500 m.
Kauppakeskus Pikkulaiva n. 500 m.
S-market Kivenlahdentie n. 650 m.
Päiväkodit: Merenkulkijan päiväkoti n. 800 m.
Saapasaukion päiväkoti n. 800 m.
Allonkohinan päiväkoti n. 850 m.
Liikenneyhteydet
Linja-autopysäkki n. 350 m.
Auton säilytys
Autopaikat jaetaan jonotuslistan mukaisessa järjestyksessä. Heti vapaita paikkoja on 6 ja autopaikkajonossa 0 (tilanne 11.05.2020).

Sandblom Gustav

Myyntineuvottelija

ROOF Group Oy

ROOF Group Oy
local_offer

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

ROOF Group Oy

placeMetsäläntie 20,
00320 Helsinki

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.